LATUTIEDOTE 2022-2023
Su 23.4 | +1 / +9 aurinkoa WC tilat menevät tänään Aholahdessa kiinni ja muutenkin reilun viikon ajan hiihtokeskuksella ollaan ollaan juoksevaa vettä, kun kartoitellaan mahdollista vuotokohtaa verkostossa. Aholahdessa kesän aikana tulee muutoksia, sillä kesäkuun alussa pukuhuone rakennus puretaan pois ja sen tilalle tulee uusi pukuhuone/ huoltotilarakennus. Rakennustyöt tulevat hieman kesällä muuttamaan myös frisbeegolf väylästöä turvallisuus syistä. Väylä 3 jää pois, ettei kiekot lentele rakennustyömaalle. Heittelijät malttakaa vielä muutaman päivä, ennen kun tulette Aholahteen. Hiihtäjiä vielä väylien alueeilla on varsinkin aamupäivisin. Väylät myös osittain lumisia ja loskaisia. Kiitoksia kaikille seuraajille. Teitä taas talven aikana sivuilla vieraili todella paljon. Parhaimpina päivinä sivuilla vierailtiin jopa lähes 800 eri laiteesta. Pyydellään myös anteeksi, jos päivittelijän jutut joskus suistuivat sivuraiteille ja anteeksi kiroitus vihreistä. Mukava on ollut taas kirjoitella. Katsellaan miten ensi talvena....? Hyvää ja liikunnallista kevään jatkoa Kaikille! TR |
La 22.4 | +5 / +15 aurinkoa |
Pe 21.4 | +2 / +12 aurinkoa. Latukone käynyt tänään "ehkä" viimeistä kertaa tänä talvena kunnostamassa latuja. Stadionin alue, Pullinlahdentie väylä, kilpapuolelta väylät Aittolammen lenkille, jossa kunnostettu ylähylly Hopea-ahon lenkin kanssa. Huononee joka päivä, mutta vielä pääsee. Sanat kesäksi: Kun nyt viimeisiä hiihtoja tehdään, niin hyvä on puhdistaa sukset kesäksi. Otetaan siis kunnolista "tärpättiä", miellelään väritöntä, no käy myös väriliiset, kunhan niissä on tärpätti aineita riittävä prosenttiluku, joka pitää olla vähintään 3 alkava. Varottava kuitenkin ranskalaismerkkisiä, sillä niissä todettu venäläismyönteisiä doping aineita. Ota sukset esille ja aukaise "tärpätti" pullo. Anna suksille pienet hajut pullosta, mutta varo räiskyttämästä nestettä suksille, sillä hyvä aine menee silloin hukkaan. Tänä vuonna ei kannata laseja ottaa ollenkaan. vaan otetaan pullosta kiinni ja kaadetaan kurkuun runsaasti. Toistetaan niin monta kertaa, että nesteen maku alkaa muuttumaan hyväksi, eli useamman kerran. Kyllä se jossakin vaiheessa alkaa maistumaan, joten kärsivällisyyttä pesuun. Seuraavan aamuna muista kantaa sukset varastoon, kyllähän niillä pystyy ensi talvena hiihtämän, kunhan muistaa laittaa uudet vahat pintaan ennen seuraavan talven lenkkejä. Niin meillähän monilla on useampia suksia, no onhan nyt tekemistä tuleviksi viikonlopuiksi.... Itsellä vielä hiihdot jatkuvat, joten vielä ei pestä suksiä. Lauantaina ei tule päivitykstä, sillä ollaan toisen liikuntalajin parissa nuorten kanssa. Sunnuntaina ehkä kirjoitellaan jotakin.... |
To 20.4 | Eipä ollut yöllä ilman lämpötila pakkasella, vaan lämmintä pisaa tälle päivälle +12 asteeseen saaka. Lumi oli kuitenkin yöllä kylmän puolella, joten aamuliukkautta havaittavissa. Latukone on työstänyt latua stadionin alueelle, käynyt Pullinlahden tiellä, ajanut kilpapuollella osuuksia, niin että pääsee Aittolammen tien ylähyllylle hiihtämään. Lunta vielää riittää väylillä, mutta alkaa näilläkin väylillä olla jo jäisiä ja puhki menaviä paikkoja. Satadionin alueella alkaa olla jäisiä paikkoja. Pullinlahden tien väylällä alkaa lumet parista kohtaa loppumaan, muuten ainakin eilen illalla ihan hyvä. Ylähyllyllä eilen vielä pääsi koko ylähyllynlenkin hiihtämään ottamatta suksia jalasta pois, mutta yhdestä tutusta joka keväisestä kohdasta saataa tämän päivän jälkeen olla latu poikki. Ylähyllylle pääsee kiipeämään useasta kohdasta, mutta takaisin päin tullessa kannataa laskea kilpa 3km pitkälasku, joka nyt taitaa olla parhaimmassa kunnossa alaspäin tullessa, tai ainakin eilen illalla oli. Tilanteet urilla muuttuvat nyt kovaa tahtia, joten ne ketkä vielä suksilla käy, niin pitäkää silmät auki hiihtäessä. |
Ke 19.4 | Kaunis keli aamusta lähtien. Yöllä nollan tuntumassa ja päivällä ennusteiden mukaan +11 astetta. Latujen kunnostusta pystyy enää tekemään kilpa 3km ja osittain kilpa 5km lenkillä sekä Aittolammen lenkin ylähyllyllä. Maalialuella myös hyviä patkiä hiihtää, mutta alkaa mennä jo jäiseksi varsinkin aurinkoiset paikat. Pullinlahden tielle vievällä pätkäkin alkaa mennä puhki muutamasta kohdasta, mutta kohtalaisen mukava oli sielläkin eilen illalla vähän ennen pimeän tuloa hiihdellä. |
Ti 18.4 | Jotain uutta sää rintamalla, pilvinen aamu. Hieman ollut aikaisin aamulla pakkasen puollella, mutta ennusteiden mukaan auringon pitäisi ryhtyä paistamaan ja lämpötilan nousta +8 asteeseen. Entistä enemmän alkaa tummaa pintaa latu-urillä näkymään, eli ensiksi jäätä ja sen jälkeen puhki. Hiihtämään kuitenkin pääsee vielä. Stadionin alueella, Pullinlahdentien väylä, kilpa 3km ja tänään ajettu myös tieosuus Aittolammelle saakka. Siellä onkin parhaimmat hiihto-olosuhteet lumisine latuineen. Melko rauhallinen aamu Aholahdessa, moni on ilmeisesti pessyt jo sukset viikonloppuna, mutta sitkeimmät vielä jatkavat. Annetaan vaikka perjantaina taas ohjeita kauden päätökseen, eli suksien pesuun. |
Ma 17.4 | Yöpakkanen -5 astetta ja päivällä mennään +10 asteeseen. Aurinkoista. Latujen ajo käynnissä klo 7.30 aikoihin Aittolammen lenkin ylähyllyllä. Kunnossa myös kilpa 3km, väylä Pullinlahdentielle, lisäksi maalialuella lunta vielä riittää hiihtämiseen. Pystyy vielä, mutta päivä päivältä lähestyy se hetki, ettei tee mieli enää suksia jalkaan laittaa, mutta ei vielä. Ainakin tämä viikko....... |
Su 16.4 | -6 varhain aamulla, +9 päivällä, aurinkoa |
La 15.4 | Näin se huhtikuukin on puolessa välissä ja hiihtokelit sen kun jatkuu. Yöllä pakkasta noin -5 astetta ja päivällä suunnilleen saman verran plussan puolella. Edelleen aurinko paistaa ja tuulee idästä. Kuntopuolen latujen kunnotus loppui eilen, kun siellä väylät olivat sen verran jäiset, ettei enää latukone pysty niitä pehmentämään. Lammenlenkki on osittain puhki ja tien puolelta melko jäinen. Väylä Pullinlahden tielle hyvässä hiihtokunnossa molemmilla hiihtotavalla. Kilpapuolella ajettu latuja niin että pääseen Aittolammen lenkille. Parhainten Aittolammen lenkille pääsee ns. varikon nousua pitkin. Nousu on pitkä, mutta kun ylös pääsee, niin lopussa se kiitos seisoo, sen verran hyvässä kunnossa Aittolammen tieosuudet on molemmilla hiihtotavoilla. Lähellä Aittolampea sorakuoppien nousun kohdalta alkaa sulamaan, joten kannataa kääntyä siintä takaisin päin. Aittolamen lenkiltä pois pääsee parhainten kiertäen hopeahon lenkin ja siiltä hiihtää 5km lenkkiä takaisin päin lähelle varikonnousun yläosaa, josta pääseen laskemaan kilpa 3km lenkin laskuun. Muut väylät jäiset. Huomenna sunnuntaina ei päivityksiä, mutta varmaankin hyvin pitkälti samat olosuhteet Aholahdessa. |
Pe 14.4 | Viileä yö takana ja pakkasta ennusteiden mukaan lähes koko aamupäivän ajan. Aamuliukkaan kestävätkin tänään hieman pitempään ja voi olla, ettei tänään lumi niin paljoa edes kostukkaan, kun päivälämpökin on vain +4 astetta. Tuulee edellee idästä. Latujen ajo käynnissä klo 7.30 aikoihin Aittolammen tieosuuksilla, joten hiihtokeskuksen lähimmät ladut jo hiihtokunnossa. Sanat viikonlopuksi: Päivitys klo 9.15: |
To 13.4 | Yö pakkasen puollella ja päivällä lämmintä, mutta eipä niin paljoa kun edellisinä päivinä +4 astetta. Aurinko paistaa, mutta itätuulta tänään huomattavan paljon aamusta lähtien. Latukone painanut uutta uraa aamuvarhaisena, kuntopuoli, lammenlenkki, Pullinlahden tien väylä, kilpapuoli ja nyt näyttäisi olevan vuorossa Aittolammen lenkin ylähylly ja lasku Suurjärven kääntöpaikalle. Pikkuhiljaa alkaa kevät näkymään latu-urilla. Lammenlenkki alkaa osittain menemään jäähän ja muutama pälvipaikka sinne on jo syntynyt. Lisäksi muillakin lenkeillä alkaa jäisiä ja pieniä sulaneita kohtia olemaan. Vähin erin väyliä alkaa tippumeen pois missä pääsee hiihtämään. Hiihtämään kuitenkin vielä hyvin pystyy molemmmilla hiihtotavoilla. Päivisin on melko imevä keli, mutta kun aamulla aikaisin tai illalla myöhemmin lähtee, niin hyvä on hiihdellä. |
Ke 12.4 | Aamulla oli liukasta, mutta päivällä pehmeää. Ensimmäinen yö, ettei ollut pakkasta, joten nopeasti alkoi tänään pehmeämään. Päivällä +10 astetta ja aurinkoa. Ladut ajettu tänään kuntopuoli, kilpa 3km, lammenlenkki, Pullinlahdentie, Aittolampi - Tervastupa. Ensi yöksi luvassa taas pakkasta, joten aamuliukkaille ne jotka siihen pystyvät. |
Ti 11.4 | Klo 8 mittarissa -1 aste ja päivälle luvassa +8. Aamulla aurinkoa luvassa ja päivällä pilvistyvää. Tarkemmin, kun ennättää suksillä käydä....... Päivitys klo 10.30: |
Ma 10.4 | Hyvin on saman oloista kun viime päivinä on ollut. Aikaisin aamulla -5, päivällä +10 ja aurinkoa. Kaikki lähiladut Aholahdessa kunnossa ja nyt latukone on lähellä Tervastupaa, joten myös pitkän matkan ladut alkaa olla kunnossa. Pullinahdella myös eilen oli aivan loistavat olosuhteet jäähiihtoon, ilman latuja, varmaankin samanoloiset olosuhteet myös tänä aamuna. Nopeasti muuten latu kostuu ja keli tulee huomattavan paljon raskaammaksi. Aamulla tai myöhempään illalla jos haluaa mennä liukkaammin. |
Su 9.4 | Yöllä vain hitusen pakkasen puolella ja nyt klo 8 aikaan jo +2 astetta. Lämmintä ja aurinkoa tänäänkin tarjolla. Tämähän tietää latujen kostumisen jo aamupäivästä lähtien. Latukone ajanut aamulla kuntopuolen, kilpa 3km, lammenlenkin ja väylän Pullinlahden tielle. Aittolammen tieosuus nyt tekeille ja ajelee mennen tullen tietä pitkin, sillä Suurjärven rantareitti alkaa olla huonommassa kunnossa. |
La 8.4 | Etäpäivitys: Aamu pakkasella -6 ja päivä +8. Aurinkoa. Eilen aivan mahtava hiihtokeli Pullinlahdella, hankikanto koko jääalueella. |
Pe 7.4 | Klo 8.30 ollaan vielä pakkasen puolelle -1 aste, mutta kovalla vauhdilla mennään lähelle + 10 astetta. Aurinko paistaa ! Nyt alkaa olla jo kiire aamuliukkaille, sillä nopeasti kostuu tänään latu-urat. Tänään ajettu kunto- ja kilpapuoli, lammenlenkki, Aittolammen tieosuudet, sekä väylä Pullinlahden tielle saakka. Tuli eilen lenkillä mietittyä, kuinkahan monella suksi merkillä on hiihtänyt / omistanut? Siinä Teillekin miettimistä pitkälle perjantaille. Itse muistelin, että ainakin Laminen (puu), Kuusisto, Karhu, Järvinen, Peltonen, Fisher, Madshus, One Way ja Kneissl. Lisäksi oli myös puusukset, joissa oli olympia renkaat ja niissä luki Holmenkollen, mutta minkähän merkkiset ne olivat? Huomenna ei sitten taida päivitystä tullakkaan, kun pientä reissua on päivittäjällä tiedossa pääsiäisen kunniaksi. |
To 6.4 | Aurinkoa ja lämpöä, sitä on tänään tarjolla. Vielä nyt klo 8 aikaan ollaan pakkasen puolella, mutta nopeasti lämpö nousee nollan yläpuollelle, jopa +7 asteeseen. Latukone painanut uutta latua aamuvarhaisesta lähtien ja on nyt tulossa Tervestuvalta hiihtokeskukselle päin, eli aivan kohta lähes kaikki latu-urat ajettuna. Ainut pätkä, missä kone ei ilmeiesti tänään ole käynyt on Pullinlahden tien ja Pullinlahden välinen väylä jossa lunta huomattavan vähemmän kun muualla. Eilen illalla silläkin väylällä aivan hyvä hiihtää, joskin aivan Pullinlahden rannan tuntumassa ura on huonommassa kunnossa. Jäälläkin eilen kohtalaisen mukava hiihtää, joskin latu-ura on osittain jäinen, mutta tasurilla, kun vetelee jäiset kohdat niin hyvin pääsee. Sanat pääsiäiseksi: |
Ke 5.4 | Kun tuolla kaupungilla juttelee ihmisten kanssa, niin monet luulevat, että hiihtokelit ovat jo loppuneet. Ihmettelevät kovasti, kun heille kerron, että hiihtokelit ja ladut ovat mitä parhaimmassa kunnossa. Niin ne ovat tänäänkin. Pakkasta nyt aamulla klo 8.30 on -3 astetta ja päiväksi luvassa +5 astetta. Vielä nyt aamulla ei aurinko paista, mutta eiköhän kohta pilviverho repeä ja saadaan taas nauttia loistavasta aurinkoisesta hiihtopäivästä. Aurinkoisissa paikoissa saataa latu päivällä kostua, mutta suurimmaksi osaksi varmaankin mennään liukkaassa kelissä. |
Ti 4.4 | "Sama kaiku on askelten". Eilisen toistoa säätiloissa ja samanoloista varmaankin hiihto-olosuhteissa. Eilen ei vielä päivällä latu kostunut ja oli iltapäivälläkin hyvä hiihdellä. Varamaankin samanlaista vielä tänäänkin on, sillä päivälle luvattu maltillista +2 asteen lämpötilaa. Nyt aamulla pakkasta vielä -6 astetta. Huomisestä lähtien päivälämpitilat ovatkin sitten paljon korkeampia. Päivän sana onkin OTAN. |
Ma 3.4 | Upealta näyttää tämä pääsiäisviikko. Yöllä pakkasta, päivällä aurinkoa ja selvästi plus-asteita. Tämähän tietää, että aamu- ja iltahiihdot korostuvat, sillä päivällä alkaa varsinkin aurinkoisissa paikoissa lumi kostumaan. Tänään kuitenkin maltillisesti päivällä lämpöä, joten varmaankin tänään vielä iltapäivällä hyvä mennä. Aamu 8 Aholahdessa -6 astetta ja aurinko paistaa, pohjoistuulta. Ladut kunnossa maalla, kun Pullinlahdella ja hyvä on niillä mennä. Nautinnollista hiihtoviikkoa! |
Su 2.4 | Kylmä aamu -10 astetta klo 7 maissa, päivällä nollan vaiheella. Aurinko paistaa, joten aurinkolasit suositeltava varuste tämän päivän hiihtolenkille. Ladutkin kunnossa, myös vasemman suksen latu. Direktiivi siirtyi muutamalla vuodella eteenpäin. Pullinlahdella kannataa tänään huomioida navakka pohjoistuuli, joka kovenee päivän mittaan. |
La 1.4 | Hyvin pitkälti samanlainen päivä kun eilen. Aamulla pakkasta -15 astettta, päivällä lähellä nollaa. Aurinkoa! Loistava hiihtokeli. Tänään 1.4.2023 astuu voimaan EU osa-direktiivi, jota on ajanut voimakkasti eteen päin kansainvälinen hiihtoliitto. Direktiiviissä siirrytään perinteisestä diakonaalisesta hiihdosta vähin erin osittain kokonaan vapaaseen freestyle skiing hiihtotapaan. Siitymässä on kahden vuoden ajanjakso, jossa voi mennä osittaista yhden potkun luisteluhiihtoa, jota -80 luvun puolessa välissä mentiin, ennen varsinaista luisteluhiihtoa. Tästä päivästä lähtien EU-alueella latuja saa tehdä ainoastaa yhdelle sukselle. Näin ollen Aholahdessakin tehdään tästä aamusta lähtien ainoastaan oikean suksen latu. Tämä tietää myös sitä, että vasemmalla suksella pitää tästä päivästä lähtien potkaista sivulle. Vasemman jalan suksesta kannataa tästä päivästä lähtien otaa pidot pois, että suksi luistaa paremmin. Tänään Aholahdessa annetaan myös opastusta kyseiseen hiihtotapaan klo 11 lähtien. Savonlinnan lonkkanvaihtajat ry on lupautunut antamaan vienkkejä oikeaan hiihtotapaan, sillä lonkathan tässä hiihtotavassa on kovilla. Onkin ennakoitu tulevina vuosina räjähdysmäinen kasvu tekonivel-leikkauksissa. Savonlinnan kannalta kyseinen asia varmaankin varmistaa Savonlinnan sairaalan leikkaustoiminna jatkumisen, sillä yhden potkun luisteluhiihto, on kliinisissä testeissä antanut, joka toiselle hiihtäjälle kahden vuoden sisällä pahan lonkkanivelen vaurion. |
Pe 31.3 | Kylmä yö, aamulla -18, päivällä -1. Aurinko paistaa. Ladut kunnossa niin maalla, kun Pullinlahdella. Sanat viikonlopuksi: |
To 30.3 | Hieno kevät talvinen hiihtopäivä. Aamulla pakkasta -15 astetta, mutta kovalla vauhdilla lämpötila nousee. Päivällä muutama pakkasaste. Aurinko paistaa aamulla, eikä pilviä näy, joten arskat silmille tänään kun hiihtämään lähtee. Kello 10 aikoihin latukone palaamassa Aittolammelta, joten pikapuolin lähes kaikki maaladut taas saaneet uuden ajetun pinnan. Päivitys klo 13: |
Ke 29.3 | Lumisateet takana päin. Ei tullut ennustettua 30 cm, mutta reilut 10 cm kuitenkin. Kevytttä pakkaslunta. Tietää kuitenkin kauden jatkumista useammalla päivällä tämäkin lumimäärä. Tänään klo 9.30 aikaan aurinko yrittää paistella pilvien raosta, pakkasta Aholahden aamupäivässä -6 astetta. Latuja ajettu aamun aikana ja lähialueiden ladut hiihtokunnossa. Latukone painelee tällä hetkellä Aittolammen tieosuuksilla. Aamupäivän aikana siis kaikki ladut hyvässä hiihtokunnossa. Tänään Aholahdessa Nojanmaan koulun hiihtopäivä. Noin 90 innokasta 1-4 luokkalaista hiihtämässä klo 10.30-13.30 välisenä aikana. Huomioikaa siis pienet hiihtäjät. Vanhempi ja kokeneempi hiihtäjä väistää! |
Ti 28.3 | Seuraavan reilun vuorokauden sana : LUMI Tänään vielä maltillisesti, mutta entäs huomisen puolella? Pakkasta aamulla -6 astetta. Talviset hiihto-olosuhteet Aholahdessa. Latukonen ajanut klo 8.30 mennessä kilpa 3km ja kuntopuolen sekä käynnyt Pullinlahden rannassa. |
Ma 27.3 | Uusi viikko alussa ja tällä viikolla tarjolla monenlaista hiihto-olosuhdettä. Tämä päivä mennään liukkailla laduilla tuulen nopeasti, ainankin myötätuuleen, joka puhaltaa koilisen suunnalta reipaasti yli 10 m/s. Tietää sitten roskia laduille. No ne kyllä sitten seuraavina päivinä peittyy lumien alle, kun sadetta on luvassa hurjimpien ennusteiden mukaan ti-ke jopa 20-30 cm. Pakkasta aamulla -5 ja päivällä -2. Illalla alkaa sitten sade. Latukone pehmentää väyliä kuntoon, jotka eilen alkoivat jonkin verran mennä jäähän. Tällä viikolla Aholahdessa Nojanmaan koulun hiihtopäivä keskiviikkona klo 10-13.30 välisenä aikana. Tämän jo ennakkoon hiihtäjille tiedoksi, sillä noin 100 pientä hiihtäjää silloin Aholahdessa hiihtämässä. |
Su 26.3 | Kesäaika alkanut, mutta talvi jatkukoon. Kaikki maanpäälliset ladut näyttäisi Pullinlahdentie- Pullinlahti osuutta lukuun ottamatta ajettu tänä aamuna. Pientä lumisadetta aamun aikana, mutta muuten pilvisen selkeä säätila. Pakkasta aamulla -4 astetta ja suunnilleen samoissa lukemissa ennusteiden mukaan koko päivän ajan. |
La 25.3 | +2/+3 astetta vesi- ja räntäsadetta. Myöhäisestä iltapäivästä lähtien pakkasta. |
Pe 24.3 | Yö pakkasen puollella ja varmaankin aamuliukkaat kestävät tänään aamupäivän ajan. Iltapäivästä lähtien ennusteiden mukaan muutama aste plussan puolella ja liukkaus vaihtuu nihkeämpään menoon. Latujen kunnostus ollut käynnissä aamuvarhaisesta lähtien ja nyt klo 8 maissa alkaa ladut olemaan ajettuna. Sanat viikonlopuksi: |
To 23.3 | Mietin hiljaa mielessäin, mitä tästä päivästä kertoisin... Eilen satoi lunta, yöllä satoi vettä, nyt aamulla pilven raosta yrittää paistaa aurinko. Lämmintä on aamulla klo 9 aikaan +4 astetta. Hiihtäen hikilenkkiä tiedossa, ainakin siltä se näytti, kun yhden hiihtäjän Aholahden aamussa näin menevän (takaisin autolleen). Hiljaista on laturintamalla tänä aamuna, ei kuulu suksien suihketta. Latuja ajettu tänään valaistulle kuntoladulle, lammenlenkille ja kilpa 1km uralle. Ensi yönnä onkin sitten pakkasta, joten huomiseen...... |
Ke 22.3 | Yöpakkanen (-5) ja nyt aamulla (-2) ok hiihtokeli. Aamupäivän aikana keli sitten muuttuukin plusasteiden puollelle ja lumisateeksi, joka päivän edetesssä sakenee. illalla alkaa tulemaan räntää ja yöllä vettä. Ennusteiden mukaan sadetta pitäisi tulla reilut 10 cm, mutta miten paljon se tulee lumena / vetenä. Näillä mennään sitten tämä seuraava vuorokausi. Nyt aamulla jos mahdollista niin ladulle, päivän mittaan saataa olla ramkempaa. |
Ti 21.3 | Tiistaista tulossa kaunis aurinkoinen päivä. Yöllä reilusti pakkasta -7 astetta ja kovasti aurinko alkaa jo klo 7 aikaan lämmittämään. Päivällä luvassa +4 astetta. Eilisillan lumisateiden jäljiltä latukone painaa uutta väylää kuntopuollella ja sen jälkeen varmaankin taas suuntaa muille väylille. Aamupäivällä taas hyvä hiihtää, mutta eilisen tapaan varmaankin ladut alkaa vettymään päivällä. No se on nyt taas sitä aikaa, että aamuliukkaat tai iltarapsakat. |
Ma 20.3 | Tänään seisahdutaan viettämään kevät päivän tasausta. Tarkka aika tälle klo 23.24, joten silloin viettäköön tätä historiallista hetkeä, jokainen omalla tavallaan. Ennen tätä hetkeä on hyvä suunnata Aholahteen hiihtämään. Aamuliukkautta tänään, joten aamupäivällä luistavan mukava hiihtokeli. Iltapäivästä lähtien luvassa vesisadetta. Aholahdessa klo 7.30 mittarissa -0 astetta ja päiväksi luvassa +2 astetta. Latukone jyystää latuja tällä hetkellä kuntopuolella ja sieltä sitten kun ennättä varmaankin suuntaa muillekin lenkeille. Päivitys klo 12.30: |
Su 19.3 | Pilvinen, sumuinen ja kostea keli tänään sunnuntaina. Pakkasta ei olut yölläkään ja nyt aamulla klo 9 jälkeen Aholahden mittarissa +1 aste. Eilisen kovan tuulen jälkeen ladut eilen illansuussa oli tosi roskaiset. Nyt latukone ajelee uusia latuja Aholahden alueelle. Osittain varmaankin puun roskat peittyvät, mutta varmaankin joihinkin paikkoihin roskaisuutta jää näkyviin. Keli jatkuu koko päivän samanlaisena, iltapäivällä ennusteiden mukaan hieman lämpimämpää +3 astetta. Aamulla ainakin ihan kohtalaisen mukava hiihtokeli näyttäisi olevan. Pullinlahti näytti tieltä katsottuna vetiselta, joten siellä ei ehkä olosuhteet parhaimmat tänään ole? Aholahdessa kahvio tänään viimeistä päivää avoinna tältä talvelta. |
La 18.3 | Pientä lumisadetta yön aikana ja pientä ajoittaista lumisadetta myös luvassa aamupäiväksi. Aholahden mittarissa klo 8.30 oli +1 aste. Tuulee erittäin kovaa tänään etelän suunnalta ja tuuli kovenee iltapäivää kohti mennessä jopa +16 m/s. Aholahdessa tänään kilpailut klo 12 alkaen. Kilpaladut suljettuna tänään ennen kilpailuita jo klo 10 ja avataan klo 13 jälkeen. Hiihtoa mieluiten siis kuntopuolella tämän alkupäivän aikana. Huom. Myös lammenkierto kokonaisuudessaa ei onnistu kilpailun aikana. Kuntopuoli ja kilpalenkit tänään ajettu, samoin Pullinlahdelle vievä väylä. Pullinlahdella näytti myös kelkka ajavan latuja klo 9 aikoihin. Jäällä ei kuitenkaan tänään mikään hyvä keli ei ole hiihtäää, sen verran tuuli puhaltelee. |
Pe 17.3 | Hyvin pitkälti samanlainen hiihtopäivä tänään, kun eilinen. Arskaa ja luistavia latu-uria. Maaladut loistavassa hiihtokunnossa. Pullinlahdella oli eilen melko jäiset olosuhteet. Varsinaista latua ei ollut, jotenkin latu-uria pitkin pääsi eteenpäin, mutta eipä eilen mikään hyvä ollut. Aamulla ehkä oli ollut hankikantoa, mutta päivällä hanki jääalueilla upotti. Nyt aamulla ennen kahdeksaa Aholahden mittarissa -13 astetta, mutta päivällä ennusteiden mukaan +1. Sanat viikonlopuksi: HUOM ! |
To 16.3 | Komea hiihtopäivä tänään. Pakkasen puolella ollaan varmaankin koko päivän, mutta aurinko kyllä lämmittää mukavasti jo nyt aamulla. Aholahdessa klo 9 pakkasta -4 astetta ja päivällä ennusteiden mukaan -1 aste, jonkin verran länsituulta. Eilen ladut meneivät jäähän ja nyt aamulla latukone ajanut väyliä loistavaan kuntoon. Kello 9 jälkeen latukone tulossa jo pois päin Tervastuvalta, joten kohta puolin kaikki maaladut hiihtokunnossa. Jääladuista päivittäjällä ei tässä vaiheessa vielä mitään tietoa. Tänään kannattaa laittaa sukset jalkaan ja lähteä nauttimaan kevät hangista auringon paisteessa, tai rapsakoista iltaliukkaista. Laitetaan tähän myös joka vuotinen keväinen merkki. Luontoilta, ensimmäiset lokit lensivät kaupungissa eilen. |
Ke 15.3 | Kostea päivä tänään, joten päivitykset etänä..... No iltapäivällä selkeää, joten tarkemmat olosuhteet ehkä iltapäivällä, miten suksi luistaa. Etämittari +1 astetta. Eilen kyllä hirtti kovaa suksi latuun kiinni ja melkoisen rankkaa meneminen eilen oli. Nyt näkemättä voisi olettaa myös pehmyttä menemistä. Huomenna pakastuu ja tiedossa huomisesta lähtien liukkautta myös laduilla, kaduilla ja teillä saa nyt olla varovainen. Päivitys klo 16: |
Ti 14.3 | Yöllä ja vielä aamulla klo 8 aikoihin satoi isoilla hiutaleilla lunta ja nyt klo 10 sataa silkkaa vettä. Lämpötila myös heittänyt pakkaselta selvästi plusasteiden puolelle +2. Latukone jällää Aholahden stadionin liepeillä uutta uraa lumisateen jäljiltä ja lähti painamaan kilpapuolelle, sekä kohti Aittolammen lenkkiä, Tässä vaiheessa ei vielä pysty sanomaan mitkä väylät tulevat tänään kuntoon. Myös vaikea nyt vielä sanoa, minkälainen olosuhde tänään on laduilla. Ainakin lumi kostuu, mutta ryhtyykö se imemään, vaan luistamaan? Muutama hiihtäjä vasta Aholahden aamussa. Plusasteiden parissa ollaan myös ensi yönä, joten seuraavat yö pakkaset luvassa ke-to väliseksi yöksi. Muuten luvassa plusasteita päivälämpötiloiksi ainankin seuraavaksi 10 vuorokaudeksi. Loppuun vielä päivän aforismi, sillä jääkenttien hoito loppui tänään. "Hienointa on lähteminen......jäiden lähteminen". |
Ma 13.3 | Taitaa talven selkä taittua tämän päivän jälkeen, sen verran lämpimältä tuleva viikko näyttää. Tänään kuitenkin vielä koko päivä pakkasen puolelle. Nyt aamulla 7.30 aikoihin pakkasta -11 astetta. Aurinkoa kirkkaalta taivaalta koko päiväksi ja iltapäivällä lämpömittari hilautuu muutamaan pakkas-asteeseen. Maaladut kunnostuksen alla. Kuntopuoli ja lähiladut jo kunnossa ja nyt ajellaan Aittolammen lenkkiä. Pullinlahdella myös eilen ajettu uusi latu-ura, joka eilen oli vielä todella pehmeässä kunnossa. |
Su 12.3 | Jos eilen oli hieno ulkoilukeli, niin tänään ei ihan samaan päästä. Lunta on satanut eilisestä illasta asti ja satelee ennusteiden mukaan iltaan saakka. Pakkasta aamulla klo 8 jälkeen on -9 astetta ja tuulee viileästi pohjoisen suunnalta. Päivällä pitäisi tuulla vielä inhottavammin yli 10 m/s. Latukone ajanut aamulla kuntopuolen sekä lammenlenkin ja nyt näyttäisi olevan ajamassa Pullinlahden tien suuntaa. Kokoajan kun sataa lunta, niin pehmyttä latu-urilla näyttää olevan. Eilen oli ylilatumestarin kanssa puhetta, että voi olla, ettei pitkiä lenkkejä tänään ajeta lumisateen vuoksi, vaan pyritän pitämään lähimmät lenkit jonkinlaisessa hiihtokunnossa. Tänään Aholahden kahvio on suljettu. Päivitys klo 10.15 |
La 11.3 | Kylmä yö taas takana, noin -20 astetta. Kovasti taas lauhtuu ja nyt klo 9 jälkeen mittarissa enää -13 astetta. Päivällä noin -5 astetta. Loistava ulkoilupäivä tulossa, sillä aurinko paistaa ja lämmittää. Tuulta nyt aamulla todella vähän, mutta länsi tuuli yltyy päivän mittaan. Ladut Aholahdessa kunnossa. Jääladut myös hiihtokunnossa Aholahden Isolla Säynejärvellä ja Pullinlahdella. Eilen Pullinlahti melko pehmeässä kunnossa, mutta on varmaankin yön aikana kovettunut jonkin verran. Tänään siis hiihtämään. Huomenna onkin sitten aivan erillainen keli, kun lunta sataa ihan kunnolla. Viimeinen ennuste näyttää, että huomisen aikan lunta tulossa reilut 10 cm. Tänään Aholahdessa kahvio palvelee klo 10-14 välillä, huomenna kahvio suljettuna. |
Pe 10.3 | Kylmä alle -20 asteessa käynyt yö takana ja nyt kovalla vauhdilla lauhtuu, niin että iltapäivällä ollaan alle -5 asteen pakkaslukemissa. Pilvistä ainakin aamulla ja kohtalaista tuulta. Sanat viikonlopuksi: |
To 9.3 | Kylläpä tuli eilen naistenpäivänä lunta, 15-20 cm ja osittain vielä kinostanut paljon enemmän. Nyt aamulla aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja Aholahden mitarissa klo 10 on -13 astetta. Latukone painanut latuja aamusta lähtien ja aamupäivän aikana kaikki maaladut varmaankin tulee hiihtokuntoon. Jäälatuja varmaankin saa vielä odotella, näistä ei mitään havaintoa. Tänään on sitten ihan oikea vitikeli. Suksi ei ainankaan aamulla luista ei sitten mihinkään, työmiehen keli. ("vai pitäisikö nykyisin sanoa työhenkilön keli") |
Ke 8.3 | Kylmä aamu -15 astetta Aholahden mittarissa klo 8 aikoihin ja vielä tuulee inhottavan navakasti pohjoisen suunnalta. Aamulla selkeä sää, mutta päivällä alkaa satamaan lunta ja samalla hieman lämpenee alle -10 asteeseen. Tuuli kuitenkin tänään navakkaa. Ladut aamulla kovana, mutta varmaankin päivän mittaan sateen myötä pehmenee. Hyvää Naistenpäivää ! |
Ti 7.3 | Talvinen aamu Aholahdessa. Mittarissa kello 9 aikaan on -12 astetta ja aurinko paistaa jo melko korkealta. Kohta alkaa lämmittämään. Päivälle luvassa aurikoista ja noin -7 asteen pakkassäätä. Tuulee lännestä, mutta ainoastaan noin 2-3 m/s. Tulossa loistava ulkoilukeli. Ladut ajettu eilisen lumisateen jäljiltä jo kuntopuolelle, lammenlenkille, Pullinlahden rantaan, sekä kilpa 3km:lle. Nyt latukone painaa Aittolammenlenkiä hiihtokuntoon, joten taas kaikki maaladut alkavat olla hiihtokunnossa. |
Ma 6.3 | Eilisen upean kelin jälkeen tänään onkin lumisadepäivä. Iltaan saakka pitäisi lunta sataa, ei sitä paljoa kerry, mutta sateleepi kuitenkin. Mittarissa -10 astetta. |
Su 5.3 | Perjantaina vielä näytti, että koko viikonloppu mennään pilvessä, mutta mitä vielä. Selvältähän tämä nyt sunnuntai aamu näyttää. Pakkasta -5 astetta. Tuulikin maltillinen, joten hyvä hiihtopäivä. Ladut kunnossa niin maalla, kun vesistäilläkin. Illalla satelee hieman lunta. |
La 4.3 | Hyvä hiihtopäivä, vaikka aurinko ei paistakkaan. Aholahden mittarissa -2 astetta. Ladut kunnossa. "Melko rauhallinen aamu, mitenköhän iltapäivällä kun Kepa hiihtää ?" |
Pe 3.3 | Eilen illalla satoi pari senttiä lunta ja nyt aamulla ne ei enää hiihtämistä häiritse, sillä kaikki ladut on ajettu. Aholahden mittarissa klo 9 aikaan -4 astetta, mutta päivällä mennän plussan puolelle. Aurinko paistaa. Länsituulta on varsinkin aamupäivällä, mutta iltapäivällä pitäsisi tuulen tyyntyä. Poukkusillasta Aholahteen hiihdettäessä on siis vastatuulta. Aamuhiihtäjillä näyttti olevan ihan hyvä luisto suksissa. Saa nähdä miten tänään latu kostuu, eilen iltapäivällä jonkin verran imi kiinni ja toisaalta joissakin paikoissa latu oli liipalla. Sanat viikonlopuksi: |
To 2.3 | Tänään on hieno ulkoilupäivä! Yöllä oli satanut pieni härmä uutta lunta. Aurinko nousee nyt klo 7.30 aikoihin pilvettömälle taivaalle ja aamulla ollaan pakkasen puolella -2. Päivällä mennään hieman plussan puolella. Ainut huono asia, että länsituuli aamupäivällä puhaltaa, mutta iltaan kohten senkin pitäisi rauhoittua. Kuntopuoli, lammenlenkki sekä osittain kilpapuoli jo ajettu ja nyt latuja ajetaan pitkällä Aittolammen lenkillä. Hyvä on siis hiihtäjien tänäänkin Aholahdessa hiihdellä kunnostetuilla laduilla. Jääladuilla Aholahdessa ja Pullinlahdella on hyvä mennä, yöllinen härmä ei hiihtämistä haittaa sielläkään. |
Ke 1.3 | Talvi takana ja keväthän alkaa aina maaliskuusta. Tänään ennusteiden mukaan vaihtelevaisuutta kelien suhteen. Nyt aamulla ennen kello 9 aurinko paistaa -7 astetta. Päivällä pitäisi paistaa ja sataa lunta samalla. Ilta taas selkeässä säässä. Tuulta tänäänkin tarjolla jääalueilla hiihtäville iltapäivällä luonteen suunnasta puuskissa n. 10 m/s. Latukone painanut aamulla latuja kuntopuolle ja ainakin Pullinlahden rantaan. Nyt näyttäisi ajelevan lähellä Tervastupaa. Päivitteliä kävi paripäivää hiihtelemässä kalakukkokaupungissa. Siellä kaikki tuntui hiihtelevän Kallavedellä kovasta tuulesta huolimatta. Maanatai-iltapäivällä, kun päivittelijä kävi hiihtämässä Puijolla, niin ainaostaan kilpahiihtäjiä näytti silloin olevan hiihtämässä ja niitäkin melko vähän. Eilen aamupäivällä päivittelijä Iivon lenkkiä hiihdellesä näki tunnin aikana kaksi hiihtäjää, eikä muuten ollut Puijon ladut ajettu aamulla!!! |
Ma ja Ti 27-28.2 | Nopea käynti Aholahdessa, jotakuinkin -19 astetta mittarissa. Päivällä kyllä lauhtuu rajusti ja ensi yönnä ollaankin jo plusateiden puolella. Maanantaina iltapäivästä lähtien hyvä hiihtokeli. Huomenna tiistaina loistavaa hiihtokeliä luvassa aurinkoisessa säässä. Tiistaina luvassa kovaa luoteistuulta, joka varmasti jäähiihtäjiä piinaa Pulinlahdella. Ladut loistokunnossa, hiihtäkäämme! Keskiviikkona palataan päivityksiin. |
Su 26.2 | Taas oli pieni härmä tullut yön aikana uutta lunta, mutta ainoastaan härmä. Melko kylmältä tuntui hiihtää aamulla, mutta nyt klo 9.30 aikoihin aurinko lämmittää jo mukavasti, mittarissa -10 astetta. Etelätuuli kuitenkin on voimistumassa ja se ainakiin jääalueilla kannattaa ottaa huomioon. Kuntopuolen ladut ja Pullinlahdelle vievä ladut ajettu jo aamuvarhaisella, nyt latukone painamassa uutta latua Tervastuvalta Aholahden suuntaan. HUOM ! Maanantaina ja tiistaina ei tule päivityksiä paikanpäältä Aholahdesta. Mahdollisuuksien mukaan etätietoja. |
La 25.2 | Pieni härmä lunta yön aika. Aamu pilvinen, mutta selkeä. Mittarissa kello 9 aikaan -5 astetta. Maanpäälliset ladut loistokunnossa. Pullinlahdella aamulla vedettiin vapaan tyyliin baanaa kovenmpaan kuntoon ja klo 10 aikoihin lähti kaupungin latumies vetäämään uutta latua Aholahden Isolle-Säynejärvelle ja sieltä sitten Pullinlahdelle. Talvinen hiihtokeli, perinteisellä aivan loistava, vapaalla tavalla hiemen nihkeä ainakin aamulla heti latukoneen perässä hiihdettynä. Varmaankin päivän mittaan myös vapaa liukastuu, kun siellä hiihdetään. |
Pe 24.2 | Eilisen lumisateiden jälkeen ensimmäisillä aamuhiihtäjillä näytti olevan vitikeli, eli ei hirveän luistavalta meno näyttänyt. Kun hiihdetään laduilla, niin luisto kyllä päivän mittaan paranee. Pakkasta Aholahden mittarissa -5 astetta. Latukone painanut latua koko aamun ajan ja nyt klo 9.30 jälkeen kone näyttäisi menevän Pullinlahden suuntaan, eli kohta kaikki baanat on valmiina. Pullinlahdellakin kelkka liikkuu, joten varmaan sielläkin kohta taas hiihtämään pääsee, eilisen myräkän jälkeen. Tänään tiedossa puolipilvinen päivä -3/-5 astetta. Sanat viikonloppuksi: |
To 23.2 | Kireä pakkasyö takana -27 astetta, mutta nyt pakkanen lauhtuu kovalla vauhdilla. Klo 9.30 enää -15 astetta ja iltapäivällä ollaan reilusti alle -10 asteen pakkasessa. Pientä lumisadetta aamu klo 9 lähien ja lunta ennusteiden mukaan tämän päivän aikan tulisi muutamia senttejä, painottuen iltapuolelle. Ladut kunnossa. Vapaalla hiihtotavalla hiemen nihkeä keli kovan pakkasen jäljiltä, mutta perinteisellä mennessä hyvä on menneä, sillä latu on liukas, eikä pito-ongelmia pitäisi olla. |
Ke 22.2 | "Pakkanen, siitä hiihtäjät ei tykkää." Ennätys pakkanen tälle talvelle, taisi olla -27 astetta pahimmillaan. Nyt kuitenkin suunta mittarissa ylöspäin. Tänään kuitenkin jäädään ennusteiden mukaan -12/-15 päiväpakkaseen. Aurinko nousee nyt aamulla kirkkaalta taivaalta. Ladut kunnossa niin maa-alueilla kun Pullinlahdella. Tänään suksen alta kuuluu "nirin narin". Latuhiihto ok, mutta vapaalla tavalla ilmeisen nihkeää. Pukeutuminen hyvin, rauhallinen aloitus, niin eiköhän hyvä lenkki tänäänkin sillä saada aikaiseksi. |
Ti 21.2 | Pakkaspäivä auringonpaisteessa. Aamulla -17 astetta, mutta päivällä ennusteiden mukaan noin -10 astetta. Pientä tuulen virettä koilisenpuolelta on, joten ehkä asteita kylmemmältä tuntuu, toisaalta aurinko alkaa jo lämmittämään yllättävän voimmakkaasti. Latukone painaa uutta latua, eilisen höttölymisateen jäljiltä. Kuntopuoli, lammen lenkki valmiina ja nyt klo 8.30 aikoihin latukone näyttäisi olevan Aittolammenlenkillä. Hieno ulkoilupäivä talvisäässä. |
Ma 20.2 | Pakkasta -15 astetta Aholahden aamussa klo 9 aikoihin. Kirkas puolipilvinen päivä. Iltapäivällä pakkasen pitäisi lauhtua alle -10 asteeseen, mutta samalla pitäisi alkaa tuulemaan hieman kovenmpaa, joten kylmän tuntuinen päivä. Latukone painanut kuntopuolen hiihtokuntoon ja kello 9 jälkeen lähti painanmaan uuttaa baanaa kilpapuolelle. Nyt kello 9.30 latukone näyttäisi olevan Aittolammen tieosuudella. Aamupäivän aikana ladut tulevat taas hiihtokuntoon eilisen myräkän jäljiltä. Talvinen hiihtokeli. Tänään Aholahdessa lasten Leijonahiihtokilpailut klo 17.30-18.30 |
Su 19.2 | Laskiaissunnuntai - joillakin varmaankin laiskiaissunnuntai. No jos tänään ladulle lähtee, niin laiskiainen ei voi olla, sillä tänään ei saa mitään ilmaiseksi. Lunta on satanut varmaankin jo lähemmäs 10 cm ja sataa koko ajan lisää. Ennusteiden mukaan ensi yönnä vasta lumen tulo loppuu, mutta varmaankin vähenee jossakin vaiheessa. Aholahden virallisessa mittauspisteessä -5 astetta. Latukone painanut uutta lautua aamun Tervastupaa myöten, mutta umpeenhan nuo näyttää nopeasti menevän. |
La 18.2 | Kello 9 Aholahden mittarissa -4 astetta, mutta navakka lounaistuuli puhaltaa ja ilma tuntuu selvästi kylmemmältä kun mittari näyttää. Pientä lumisadetta. Latukone juuri ajeli Tervastuvan lenkiltä maalialueelle, joten ladut alkavat olla taas hiihtokunnossa. Tänään ottakaa aamupäivän aikana huomioon maalialueella ja lammenlenkillä pienet 5-6 vuotiaat muumi hiihtokoululaiset. |
Pe 17.2 | Pieni härmä uutta lunta yön aikana. Pakkasta -3 astetta. Tälle päivälle luvassa ajoittaista pientä lumisadetta, mutta määrät jäävät vähäisiksi. Etelä tuuli huomioon jäillä hiihtäjille. Latukone painanut ennen kello kahdeksaa kilpapuolen lenkit ja nyt ajamassa kuntopuollella. Sanat viikonlopuksi: |
To 16.2 | Lämpötila tänään aamulla suunnilleen samoissa lukemissa kun eilen -2, mutta paljon koleammalta tuntuu. Tuulen virettä selvästi enemmän. Tuulee etelän suunnasta, joten vastaista tuulta Poukkusillalta Aholahden suuntaan. Kannataa ottaa huomioon jäillä hiihdettäessä. Iltapäivästä lähtien pientä lumisadetta. Ladut ok! |
Ke 15.2 | Ei se tänäänkään ole ikään huono hiihtokeli, vaikka aurinko ei ehkä tänään paistakkaan. Pakkasta nyt aamulla -2 astetta ja päivällä nollan tuntumassa. Ladut kunnossa, niin maalla kun vesialueille Aholahdessa ja Pullinlahdella. Päivitys klo 13.00: VAROITUS ! |
Ti 14.2 | Hyvää ystävänpäivää ! Upea sää tänään. Aurinko paistaa pilvettämältä taivaalta, tuuli on melko kevyttä ja pakkasta juuri sopivasti -1/-2 astetta. Kaikki ladut kunnossa. |
Ma 13.2 | Uusi viikko edessä ja katse kohti keväisiä kelejä. Tänään kevättä tarjolla, sillä ennusteiden mukaan iltapäivällä aurinkoa ja lämpöä jopa +4 astetta. Nyt aamulla kuitenkin lämpötila nollan tuntumassa. Tänään kannattaa ottaa huomioon, että iltapäivästä lähtien tuuli yltyy jopa yli 15 m/s oleviin tuulenpuuskiin. Nyt aamulla kuitenkin seesteisen mukava keli. |
Su 12.2 | Sunnuntai aamupäivällä Aholahdessa -9 astetta pakkasta, kirkas nätin näköinen ulkoilupäivä. Kaikki maanpäälliset ladut Aholahdessa hiihtokunnossa. Kunnossa myös jääladut Pullinlahdella. Aholahden Isolla Säynejärvellä myös perinteisen latu-urat hiihtokunnossa. Fisher suksien testihiihtopäivä Aholahdessa klo 10-14. |
La 11.2 | Pakkasta Aholahden aamussa -8 astetta. Kirkas aamutaivas enteilee aurinkoista päivää. Latukone ajeli 7.30 aikoihin kuntopuolelta kilpapuolle. Kaikki Aholahdessa kunnossa. Talvinen hiihtopäivä. |
Pe 10.2 | Aamulämpö päivittäjällä normaali ja ulkona -0 astetta. Päivänmittaan kylmenee ainankin ulkona. Tänään luvassa lumisadetta ja iltapäivällä kovaa puuskittaista tuulta. Latukone ajanut aamulla kilpapuolen, lammenlenkin sekä nyt kello 10 aikoihin uudestaan kuntopuolella aamu sateen jäljiltä. Sanat viikonlopuksi: Aholahdessa lauantaina Muumien hiihtokoulu klo 9-12.30 välisenä aikana, joten muistetaan ottaa huomioon stadionin alueella hiihdettäessä 5-6 vuotiaat Iivot ja Kertut. Vanhempi ja nopeampi aina väistää! |
To 9.2 | Radiossa juuri sanottiin, että tälle alueelle annettu maa-alueille tuulivaroitus. Tuuli puuskissa jopa 20 m/s ja se kanntaa ottaa tänään huomioon ulkona liikuessa. Etänä edelleen päivityksiä annetaan, eli horistaan "huumeissa". Leudolta vaikuttaa + 1 aste, mutta aurinko alkaa näkymään aamutaivaalta, joten tulossa nätti mutta tuulinen päivä. "Korvanappiin" tuli juuri tieto, että latukone on tänään käynneen kuntopuollella, lammenlenkillä sekä kilpa 3km lenkin ajamassa klo 8.30 mennessä. |
Ke 8.2 | Toistaiseksi päivityksiä etänä. Plus-asteiden puolelle ollan menty ja siellä pysyttäneen perjantaihin saakka. +1 aste. Pilvistä näyttää olevan, kun ikkunasta kaupungissa katselee ulos. Ladut ovat kunnossa, joten käykäähän hiihtämässä. Päivittelijä huilailee kuumetta alemmas kotioloissa. Kunnon ajoitus ei nyt osunut nappiin. Ennen varsinkin kouluaikoina nimittäin sairaaksi tuli jostain syystä aina hiihdon MM-kisojen aikaan (lämpöpatteri - kuumemittari, vinkki nuoremmille palstan seuraajille) SHS:n hiihtokoulu tänään Aholahdessa 17.30-18.30 |
Ti 7.2 | Pienen pakkasen päivä tänään. Nyt aamulla mittarissa -3 astetta ja iltapäivällä lähellä nollaa. Tuulen suunta muuttunut pohjoisesta lounaistuuleksi, joka kannataa ottaa huomioon Pullinlahdella hiihdettäessä. Siellä ympäri menevä lenkki hiihtokunnossa. Maaladut Aholahdessa loistavassa hiihtokunnossa. |
Ma 6.2 | Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide ! Tänään saamelaisten kansallispäivänä. Savonlinnan korkeuksilla noin -4 asteen pakkaspäivä ja samelaisalueita puhaltelee hieman tuulta etelän ihmisille. Eilen iltapäivällä satoi hieman lunta ja tietenkin sade alkoi juuri silloin kun päivittäjä lähti suksille. Taas ajoitus osui nappiin. Hirveitä sateita ei tälle viikolle näyttäisi olevan tulossa, joten päästää hiihtelemään hyvissä olosuhteissa. Hieman kello 8 jälkeen latukone käynyt ajamassa kuntopuolen lenkit ja nyt näyttää olevan painamassa baanaa kilpapuolella. |
Su 5.2 | Sunnuntai ja torrttupäivä, Runeberg nimittäin. Toiset tykkää, toiset ei....tällä erää munkki on parempi, ei se millä on kaapu, vaan sokeroitu ja hillolla täytetty. Pakkasta -11 astetta, Aholahden aamu tosi rauhallinen, mutta nyt klo 10 aikoihin alkaa pikkuhiljaa väke tulemaan Aholahden laduille. Latukone painanut uutta baanaa ja näyttäisi nyt klo 10 jälkeen olevan tulossa pois Tervastuvalta. Hyvä talvinen hiihtokeli. |
La 4.2 | Aholahden aamu -7 astetta ja tulossa kirkas päivä. Pienttä sadetta oli yön aikan tullut, mutta ainoastaan pientä "pölyä". Hiihto-olosuhteet mitä parhaimmat. Maaladut kunnossa. Hiihtokeskuksen Isolle Säynejärvelle vedetty jäälatu, kunto ei mikään parhain. Pullinlahden ympäryslatu tehty eilen, pystyy hiihtämään hyvin. Aholahdessa muumien hiihtokoulu klo 9-12.30. Ottakaa huomioon pienet 5-6 vuotiaat hiihtäjät. Kahvio palvelee Aholahdessa tänään klo 8-14.. |
Pe 3.2 | Tänään pakkaspäivä -9 astetta aamulla mittarissa. Taivaanranta pilvessä aamulla, mutta selkeä sää kuitenkin. Ladut ok. Sanat viikonlopuksi: |
To 2.2 | Pilvinen sää, mutta selkeän hyvä hiihtokeli. Mittarissa aamulla -6 astetta. Maanpäälliset hiihtoladut hyvässä hiihtokunnossa. Aholahdesta pääsee hyvää baana pitkin Pullinlahdelle. Pullinlahdella ainakin eilen hiihtämällä tehty latu kohti Tellun tupaa ja Pihlajaniemeä. Viime talvelta tuttu Jean-Pieru Cusetus on ilmeisesti taas palannut, ainakin eilen merkit oli jättänyt suoraan lau-urille. Eikö se olisi paljon mukavampaa kaikille, että menisi tampaksilla vaikka metrin urilta metsän puolelle ja jättäisi sinne ureansa. Toisaalta urean merkkipaikasta olisi ollut noin 100 metriä hiihtokeskuksen WC tiloihin ?!!!! |
Ke 1.2 | Helmikuu aloitetaan selkeässä pakkassäässä -6 astetta. Aurinko yrittää paistella ja mikäs on nyt lähteä hiihtämään Aholahden laduille. Hyvä hiihtokeli! Tänään illalla klo 17.30-18.30 SHS:n maastohiihtokoulu Aholahdessa. |
Ti 31.1 | Lunta oli taas yön aikana satanut useita senttejä. Pientä sadetta vielä aamupäivän aikana, mutta sen jälkeen pitäisi sään rauhoittua pienelle pakkaskelille. Kello 10 jälkeen Aholahden mittarissa -4 astetta. Latukone ajanut aamun aikana kuntopuolen ja lammenlenkin. Nyt kone näyttäisi "jyystävän" kilpapuolenlenkkejä kuntoon. Muutaman kyselivät Peltosen suksiesittelyn aikana, milloin pääsisi Fisherin suksia Aholahdessa testailemaan. Alustavan tiedon mukaan Fisher suksien testihiihtopäivä pidetään Aholahdessa sunnuntaina 12.2. |
Ma 30.1 | Lumisade päivä. Yön ja aamun aikana noin 10 cm uutta lunta, joka alkaa nyt kostumaan melko märäksi. Sadetta luvassa tiistai iltaan saakka. Mittarissa klo 10.30 on +0 astetta. Muutama hiihtäjä Aholahdessa. Monella onkin tänään "maastohiihtäjän vapaapäivä, ladut ei tarvitse minua tänään. Tahdon omistaa suksille vuorokauden, olla vaan " Neljää Ruusua mukaillen. Tänään voi tehdä vaikka hyötyliikuntaa, suosittelen lumien kolausta paikasta toiseen. Tätä kun tekee pari kolme tuntia, niin ei tee mieli, edes lähteä hiihtämään...... "toisaalta latukone ajoi juuri uutta baanaa Aholahdessa stadionin alueelle....." Tänään illalla Aholahdessa maastohiihtokoulun hiihtokilpailut klo 17.30 perinteisellä hiihtotavalla. |
Su 29.1 | Niinhän siinä kävi, että lunta alkoi eilen satamaan juuri silloin kun päivittäjä laittoi suksia jalkaan, eli iltapäivällä klo 14 jälkeen. Lunta eilisen aikana tuli noin 5cm. Nyt sunnuntai aamulla on melko kirkas taivas ja varmaankin kohta alkaa paistelemaan aurinko. Tuulta on hiemen, mutta muuten aivan loistava ulkoilusää -3 asteessa. Latukone painanut latuja ja näyttäisi nyt kello 10 maissa olevan lähellä Aittolampea. Hiihtäjien autoja tulee kokoajan lisää Aholahteen, toisaalta näyttää aamu hiitäjät jo kotiinpäinkin menevan. Hyvä hiihtopäivä, sukset jalkaan ja laduille. |
La 28.1 | Ei tullut lauantaista niin hienoa päivää kun eilinen oli. Tänään taivas on pilvessä ja lounaistuuli on huomattavan navakka. Puuskissa tuulee reilusti yli 10m/s. Lumisateen pitäisi alkaa tänään noin klo 15, eli juuri silloin kun päivitteliä ennättää laduille. Hiihtämiseen olosuhteet kuitenkin Aholahdessa mitä mainioimmat. Liukas keli ja latukone käynyt rikkomassa jäisen lumen sopivaksi kummallakin hiihtotavalla. Mittarissa -4 astetta aamulla noin klo 10. Tuntuu kuitenkin tuulesta johtuen hieman kylmemmältä. |
Pe 27.1 | Aholahti aamulla kello 10, mittarissa -10 astetta. Tänään ei kuulema ole hyvä hiihtokeli, vaan LOISTAVA, ainakin näin huusivat jokapäiväiset hiihtäjät päivittäjälle, samalla kun sujahtivat vauhdilla ohitse. Vauhdikaskeli, mutta hienosti latukone on saanut rikottua jäisen ladun hiihdettäväksi molemmilla hiihtotavoilla. Latukone näyttää juuri tulevan lenkiltä kilpapuolelta ja Aittolammen tieosuuksilta, jotka ainakin ovat tänään ajettu kuntopuolen ja lammenlenkin lisäksi. Päivitys klo 12.15: Pullinlahdella tuli käytyä ruokatunnin hiihtolenkillä. Ajettu tänään baana Aholahdesta Pullinlahdentielle saakka. Vanhaa latupohjaa siitä eteen päin, joka on jäinen ja roskainen. Useassa kohdassa myös vesi syövyttänyt latulinjaa. Pullinlahdella ajettu baana jäinen. Pullinlahden pohjukan puolella hankikantokeli, jossa kuulema hyvä hiihtää. Ladut muuten Aholahdessa hyvässä hiihtokunnossa. Kilpapuolellla ja Aittolammen lenkillä laskut alkavat jäisiä, joten varovaisuutta laskuissa. Ihan koko pätkää Aittolamenlenkkiä ei ennättänyt mennä, mutta tuli hiihtäjältä tietoa, että Aittolammen tien loppupätkä taas pois käytöstä. Aurattu tie sorakuopalle. Näin ollen ei pääse hiihtäen sitä kautta Tervastuvalle. Kannataa hiihtää Suurjärven kautta, jossa jäällä hyvä hiihtää, ns. hankikanto. Sanat viikonlopuksi: Tulossa loistava ulkoilu / hiihtoviikonloppu. Sää selkeä, jopa aurinkoinen. Lauantaina saattaa illalla hiemen sadella lunta, mutta jäänee hyvin väihäiseksi. Lauantaina ollaan selkeästi pakkaskelissä, mutta sunnuntaina pakkanen laskee -1/-2 asteeseen. Maanpäälliset ladut kunnossa Aholahdessa. Pullinlahden laduista ei vielä tietoa, laitettaan myöhemmin tietoa, jos siellä päivittelijä ennättää / pääsee siellä suksilla käymään. Kahvio palvelut Aholahdessa lauantaina ja sunnuntaina avoinna klo 10-14. Ilmeisesti myös Tellu on availemassa tupaa Pullinlahdella ja Tervastupa myös avoinna vähän pitemmän lenkin hiihtäjille. Eikun hiihtelemään ja käyttämään kaikkien kolmen kahvion palveluita hyväksenne, teitä hiihtäjiä varten niitä pidellään auki ! |
To 26.1 | +1 aste ja vetinen keli aamupäivällä. Illalla pitäisi pakastua ja kelin huomattavasti liukastua. Itselle tänään ainakin tuli kehonhuoltopäivä, satsataan viikonloppuun niin hiihdot kun kirjoituksetkin. Aina ei jaksa repiä...... Ladut ok. |
Ke 25.1 | Pari päivää taas pluskelejä. Nyt kello 8.30 maissa +0 astettta ja taivas taitaapi olla pilvessä. Tuulee huomattavan kovaa, ainankin näin aamutuimaan. Latukone painanut jo valmiiksi kuntopuolen sekä kilpapuolen lenkit ja on nyt ajelemassa kohti Aittolampea. SHS:n maastohiihtokoulu tänään Aholahdessa klo 17.30-18.30 |
Ti 24.1 | Lunta on satanut yöllä muutaman sentin verran. Nyt kello 8 jälkeen sade enää vähäistä, mutta aamupäivällä pitäisi vielä lunta sadella. Pakkasta Aholahden aamussa -3 astetta. Iltaan mennessä sään pitisi seljetä ja pakkasen muuttua nollakeliksi. Latukone painanut latuja jo kilpapuolen valmiiksi ja näyttää nyt 8.30 aikoihin painelevan uudestaa kuntopuolella. |
Ma 23.1 | Talvinen päivä -10 astetta Aholahden mitarissa. Maanpäälliset hiihtoladut Aholahdessa hiihtokunnossa. Suurjärven ranta Aittolammen kierrossa taitaa olla ainut reitti, missä ei iso kone ole käynyt tekemässä latuja. Pullinlahdelle vedetty myös latua, joka kohtalaisessa kunnossa. Myös vapaalla hiihtotavalle vedetty väylää, mutta se ainakin eilen oli jäinen ja epätasainen. Lunta tarvittaisiin jäille enemmän kunnon latujen tekemiseen. Huomenna ehkä vähän sataa, mutta seuraaviksi päiviksi luvassa pluskelejä, joten eipä taida ne sateet auttaa. |
Su 22.1 | Hieno hiihtopäivä -5 astetta pilvistä, mutta selkeä hiihtokeli. Aholahden kaikki maanpäälliset hiihtoladut hiihtokunnossa. Eilen ajettu latu Aholahdesta Tervastuvalle saakka. Aholahdessa tänään Peltosen suksien testihiihtopäivä. |
La 21.1 | Aikaisin aamulla -8 astetta. Lauantaina ei valitettavasti tarkempia päivityksiä. Päivitteliä taas jossakin suuren rämeikön keskustassa.....jatketaan sunnuntaina. |
Pe 20.1 | Talvi tullut takaisin. Pakkasta Aholahden mittarissa -1 aste. Lunta on maassa, ladut näyttävät hyviltä ja hiihtäjiä Aholahden aamupäivässä runsaanlaisesti. Ladut kunnostettu tänään kuntopuolelle, lammenlenkille ja kilpa 1km lenkille. Hyvä hiihtokeli tänään. Sanat viikonlopuksi: |
To 19.1 | Tänään on lumisade päivä. Lumisade on alkanut yön aikana ja lunta pitäisi sadella tasaisella tahdilla iltaan saakka. Hiihtämään pääsee, mutta töitä saa tänään tehdä, että eteenpäin pääsee. Aamulämpö -0 astetta. Huomenna sitten hiihdetään selkeässä säässä ja pikkupakkasessa....toivottavasti? |
Ke 18.1 | Lunta on satanut hieman yön aikana ja sadetta on luvassa aamupäivän ajaksi. Lämpötila -0 asteessa. Latukone ajelee nyt klo 8 jälkeen kuntopuollella, joten ladut kunnostuksen alla. SHS:n maastohiihtokoulu tänään Aholahdessa klo 17.30 -18.30. Katso lisää |
Ti 17.1 | Hyvin pitkälti samansuuntainen päivä kun eilinen. Tuulta kuitenkin vähemmän kun eilen. Nyt aamulla +1 aste. Illalla saataa hetkellisesti mennä pakkasepuolle, joten illalla melko varmaan livakka keli. Ladut käyty tänään ajamassa kuntopuolella ja lammenlenkillä. Tarkempia tietoja laitellaan latujen kunnosta päivällä, jos ja kun itse suksilla ennättää Aholahden latuja kierteleään. Päivitys ja lisäys klo 12: Keli kuivahti ja alkoi hieman kylmenemään jo aamusta lähtien. Hyvä keli hiihtää. Joillakin saataa olla perinteisellä pito-ongelmia, mutta vapaalla hiihtotavalla aivan loistava. Kuntopuollella muutamissa kohdissa tummempana näkyy lumen alla oleva jää, ei vaikuta hiihtämiseen. Lisälenkillä mastonuosussa joitakin pieniä kiviä, joita kannataa ylöspäin hiihtäessä heitelä pois urilta. Hieno keli hiihtää, kun aurinkokin jossakin vaiheessa vähän aikaan paistoi. |
Ma 16.1 | Lauhana jatkuu kelit. Melko kostea keli +1 aste. Tuulta tänään tarjolla puuskissa jopa 15m/s ja sehän tietää, että roskia alkaa tulla laduille melkoisesti. Männystäkin on alkanut irtoamaan kuorta, onkohan päristäjäiset alkamassa. Sehän tietäisi enää kahdeksan viikon hiihtokelejä, niin että hiihtokelit loppuisivat maaliskuun puolessa välissä. No viime vuonnankin mänty teki esileikkejä tammikuussa ja uudestaan päristeli myöhemin, niin että lopetus oli huhtikuun lopulla. Pitihän se ennustui silloinkin melko hyvin paikkaansa. Nyt vaan on niin paljon vähemmän lunta kun viime talvena, tiedä tuota? Latukone ajanut tänään kuntopuolen, lammenlenkin sekä kilpa 1 ja 3km ladut. Hieman alkaa joissakin paikoissa latukone nostaaan maata näkyviin, lunta ei loppupelissä reiteillä hirveän paljoa ole. Laitetaan tähän loppuun eilisestä pieni kevennys. Vieäräleuat pysäyttivät eilen päivittäjän laduilla ja kysyivät, että onko päivittäjä tullut uskoon, kun tämän vuoden päivitykset ovat olleet niin säyseitä ilman hävyttömyyksi. No ei päivittäjä ole niitä miehiä, että tulisi Uskoon, mutta Marjassa on mukava käydä. |
Su 15.1 | Palataan päivitysten pariin... Kovasti keli on muutunut perjantaista, jolloin viimeksi päivityksiä tehtiin. Lämpötila on ollut perjanatai iltapäivästä lähtien yötä päivää plusasteiden puolella ja vetta on sadellut. Nyt sunnuntai aamulla kuitenkin ei sada, mutta sadetta luvassa iltapäivästä lähtien vetenä ja räntänä. Hiihto-olosuhteet Aholahdessa kuitenkin ihan kohtalaisen hyvät, kevät keli. Tänään ajettu kuntopuoli ja lammenlenkki ja kilpa 1km. Näillä osuuksilla luistaa ainakin nyt aamulla hyvin, mutta kuuleman mukaan niillä osuksilla missä kone ei ole tänään käynyt, niin saa kyllä töitä tehdä, että eteenpäin pääseen. Hyvä on kuitenkin Aholahdessa hiihtää. Ei kannata katsella miltä keskustan teillä näyttää, täällä "landella" on kuitenkin lumiset olosuhteet. Aholahden mittarissa kello 10 on +1 aste lämmintä. Ennakkotieto ensi viikon sunnuntaista 22.1! |
La 14.1 | Lämmmintä +2 astetta, vesisadetta. |
Pe 13.1 | Perjantai ja 13 päivä, onnen päivä ainakin lunta on taas satanut. Reilut 5 cm uutta lunta yön aikana. Aholahden mittarissa kello 10 aikoihin -1 aste, mutta plusasteiden puolelle ollan menossa. Lumi alkaa olla jo kosteaa. Sade on lakannut ja tulossa selkeän pilvinen päivä? Latukone painoi juuri kilpapuollella ja on varmaankin tulossa lenkiltä kohti maalialuetta. Ladut alkavat siis olla kohta erää taas hiihtokunnossa. Sanat viikonlopuksi: |
To 12.1 | Lumisade päivä! Yöllä lämpötila menikin pakkasen puolelle, joten sade tuleekin lumena - otetaan vastaan mielleään! Nyt aamulla pakkasta -2 astetta ja sataa lunta. Latukone ajellut aamulla latuja, mutta kun lunta kokoajan sataa, niin hiemen pöppyräinen keli tänään. Tuulee myös melko navakasti ja samalla kinostaa joihinkin paikkoihin lunta. |
Ke 11.1 | Keli on sitten muttunut talvesta keväiseksi. Lumipallon teko keli, + 1 aste, pilvistä ja välillä satelee räntää tai vettä. Lunta onneksi tuli eilen sen verran, että ihan vielä talvi ei ole lopussa. Luvassa on kuitenkin seuraavaksi 10 vuorokaudeksi pluskelejä ja vesisateita, joten ei hirveän paljoa olosuhteet kuitenkaan ole paranemaan päin. Latukone ajellut jo aamuvarhaisella ladut kuntopuolelle sekä lammenlenkille ja lähtenyt painamaan kilpapuolen baanoja hiihtokuntoon. Luisto ainakin sivusta katsottuna laduilla on nyt aamulla kello 9 aikoihin aivan loistava. Savonlinnan Hiihtoseuranmaastohiihtokoulu alkaa tänään kello 17.30. Keskiviikkoisin kello 17.30-18.30, kuuden viikon ajan. |
Ti 10.1 | Lunta satoi eilisen illan ja yön aikana reilut 5 cm. Kevyttä pakkaslunta, mutta lunta kuitenkin! Nyt aamulla kello 9 jälkeen sade tauonnut, muitta ennusteiden mukaan lunta pitäisi vielä päivän mittaan sadella. Aholahden mittarissa -11 astetta ja inhoittava kaakkoisviima edelleen puhaltelee. Latukone ajanut kuntopuolen ja lammmenlenkin hiihtokuntoon. Näyttää nyt painelevan kilpapuolen lenkkejä hiihtokuntoon. Hyvältä näyttää baanat. Jääkelit laduilla toistaiseksi ohitse, mutta katsellan huomenna miltä silloin näyttää. Luvassa huomisesta lähtien pitkä jakso pluskelejä ja mahdollisesti vesisateita. Tällänen talvi tänä vuonna? |
Ma 9.1 | Aika raaka ilma tänään. Pakkasta kello 8 aikoihin -10 astetta, mutta navakka kaakkoistuuli puhaltaa inhoittavan purevasti. Hiihto-olosuhteet hyvin pitkälti samanlaiset, kun ne ovat viime päivinä olleet. |
Su 8.1 | Hyvin pitkälti samanoloinen aamu kun eilen Aholahdessa. Mittarissa tänäänkin -12 astetta, hieman tuulen virettä enemmän kun eilen ja se mikä on erilaista, niin hiihtäjiä Aholahden aamussa paljon enemmän kun eilen aamulla. Ladut ovat liukkaassa, hiemen jäisessä kunnossa. Ehkäpä pito-ongelmia joillakin eilesen tapaan on. Lunta urilla ei hierveän paljoa ole, joten latumestaritkaan eivät hierveän paljoa pysty näitä uria pehmentämään. Maalialueella lunta on 11-12 cm, kun latukone möyhii latu-uraa, niin se ottaa noin 9 cm ja kun latua tehdään niin se möyhiin noin 11 cm. Tästä voi hiemen saada osviittaa millä markinaalilla mennään tällä hetkellä Aholahden latujen teossa. Kun metsässä on vielä vähemmän lunta kun aukealla maalialueella, niin vaikeaa alkaa olla. Hiihtämään kuitenkin pääsee ja eilen ainakin kun iltapäivällä itse kävin kilpapuollella hiihtämässä, niin hyvä sielläkin oli mennä. Aittolammen tie osuus on myös hyvässä hiihtokunnossa. Ihan loppuun asti siellä ei pääse, kun loppupätkän sorakuopalle on aurattu tieura. |
La 7.1 | Pakkasta Aholahden aamussa ainoastaan -12 astetta. Pilvinen, mutta selkeä sää. Hiihto-olosuhteet hyvät Aholahden baanoilla. Melko rauhallista Aholahdessa. Kahvio palvelee tänään ja huomenna Aholahdessa kello 10-14 välisenä aikana. |
Pe 6.1 | Latutietoja tänään etänä: Pakkasta Aholahdessa aamulla noin -10 astetta. Jos jollakin on tänään sellainen olo, että on lauantai, niin ole huoleti, tänään on vasta perjantai. Näin ollen sanat viikonlopuksi: |
To 5.1 | Pakkasta Aholahden mittarissa kello 11 on -11 astetta. Pientä kevyttä lumisadetta. Yllättävän hiljaista on Aholahden laduilla? Ihan hyvä talvinen hiihtokeli kuitenkin nyt on? Ladut hiihtokunnossa niin kunto-, kun kilpapuolella. Viikonlopulle on ennustettu kovia pakkasia, mutta taitaa viimeisten ennusteiden mukaan pakkaset kuitenkin jäädä selvästi alle -20 asteen, joten tiedossa kohtalaisia hiihtokelejä myös viikonlopuksi. Aholahdessa kahvio palvelee lauantaina ja sunnuntaina, mikäli pakkaset pysyvät siedettävissä lukemissa ja hiihtäjiä Aholahdessa on. Ilmoitellaan lähemmin lauantai aamulla tällä palstalla. Loppiaisena, eli huomenna perjantaina kahvio Aholahdessa suljettu! |
Ke 4.1 | Kaivattua uutta lunta satoi yön aikana hieman, joka on erinomainen asia ainakin tällä kertaa. Melko jäiseksi latu-ura olivat menneet, vaikka ne on päivittäin ajettukin. Lisäksi pieniä kiviä on moninpaikoin noussut urille, varsinkin ylämäkiin. Nyt pientä helpotustä tähän asiaan saatiin. Näin hieman kello 8 jälkeen latukone on käynyt ajamassa kuntopuolen lenkit, lammenympärys-, sekä 1km kilpalenkit hiihtokuntoon. Pakkasta Aholahdessa -8 astetta. Ennusteiden mukaan jopa aurinkoinen päivä tulossa, mutta samalla pakkanen lähtee päivän mittaan kiristymään. Päivitys klo 14.30: Hiihtokunnossa nyt myös kilpa 3 ja 5km. Aittolammen tieosuudet, sekä Pullinlahden tielle menevä pätkä. |
Ti 3.1 | Liukas ja ihan hyvä hiihtokeli tänäänkin. Pakkanen pysyttelee tänään vielä sopivissa noin -7 / -8 asteessa. Huomenna taas pakastuu ja viikonlopuksi onkin luvassa noin -20 asteen pakkasia. Nautitaan nyt hyvistä olosuhteista kuntopuolella ja lammenlenkillä, vaikka lumitilanne ei paras mahdollinen olekkaan. Aholahden aamupäivässä vilkasta varsinkin lammenkierrossa. |
Ma 2.1 | Keli on siis pakastunut eilisestä huomattavasti. Nyt aamulla kello 8 jälkeen mittarissa - 4 astetta ja tästä se sitten loppuviikkoa kohti pakastuu päivä päivältä. Sen verran huonoa lauhat kelit tekivät, että ladut menivät eilen todella jäisiksi. Eilen oli hyvä iltapäivällä hyvä hiihdellä, missä kone oli aamulla käynyt. Ne baanat missä ei ollut kone käynyt, niin kyllä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjolla. Tulipa eilen koettua sekin, että kaatua voi ylämäessä selälleen ja nähdä sitten tähtiä, kun sukset lähti alta. "persus hellänä ja uutta väri odotelessa". Työstö varoja lenkeillä ei hirveästi ole, joten jos latukone ei jollakin väylällä tänään ei ole käynyt, niin enpä suosittele siellä hiihtämistä. Kuntopuolen valaistu ja lammenlenkki näyttää nyt aamulla olevan ainakin kunnostuksen alla, joten näillä baanoilla ainakin pääsee hyvin hiihtämään. |
Su 1.1 2023 | HYVÄÄ UUTTA VUOTTA ! Keli alkaa selvästi kuivahtamaan. Vielä nyt aamulla ilman lämpötila on plussan puolella, mutta koko ajan alkaa kylmenemään. Iltapäivällä selvästi pakkasella ja luvassa on tänään jopa auringon paistetta. Latukone juuri ajeli kuntopuolelta, joten nyt ennen kello 10:ntä kuntopuoli, lammenlenkki ja kilpa 1km on ajettu. Eilen latumeastari ajeli myös muilla lenkeillä pohjia, itse ennätin ennen pimeän tuloa hiihtää Pullinlahden tielle menevän pätkän, kyllä sielläkin pääsi, mutta eihän se niin hyvä ollut, kun esimerkisi kuntopuolenkit. Vaikka lunta on, niin ei sitä urille kuitenkaan hirveän paljon ole kertynyt, kun alkutalven lumet tulivat höttöisenä pakkaslumena. Tänään kuitenkin liukkaita latuja luvassa! Liukkautta on myös Aholahteen tulevalla Naistenlahdentiellä. Ei kannata leikkiä Rovanperää siellä, muuten saattaa metsähallitus kutsua. Varovaisuutta, nyt on liukasta ! |
La 31.12 | Vuoden viimeistä päivää vedellään Aholahdessa suojasäässä. Aholahden mittarissa +0 astetta. Ihan mukavan oloinen hiihtokeli ! Ladut ajettu kuntopuolelle, lammenlenkille ja kilpa 1km, joissa hyvät olosuhteet. Tänään on myös pohjattu kilpa puolelta 3 ja 5 km latu-urat. Kahvio Aholahdessa palvelee lauanataisin ja sunnuntaisin kello 10-14. |
Pe 30.12 | Lumisadepäivä! Yön ja aamuna aikan satanut reilut 5 cm uutta lunta ja sateen pitäisi jatkua alkuiltaan saakka. Pöppyräinen hiihtokeli. Pakkasta Aholahden mittarissa -3 astetta, mutta päivän mittaan pitäisi mennä plusasteiden puolelle. Niin kuin huomaatte, niin SSL:n sivujen ilmeet ovat muuttuneet sivujen alusta muuttuessa. Sivut vielä kovin keskeneräiset, mutta yritetään saada latutiedot näkyville tälle päivittäin. Sanat viikonlopuksi: |
To 29.12 | Pieni härmä taas yön aikana uutta lunta, mittarissa -3 astetta. Hyvin pitkälti eilisen kaltaiset olosuhteet. Avoinna olevat ladut ajettuna. |
Ke 28.12 | Ajettu tänään aamulla kuntopuolen 5,6 km ja lisälenkki, lammenympäryslenkki sekä kilpa 1km. Nämä osuudet hyvässä hiihtokunnossa molemmilla hiihtotavoilla. Pakkasta -4 astetta ja selkeä säätila. |
Ti 27.12 | Pilvinen ja tuulinen aamupäivä -6 astetta. Pientä lumisadetta pitäisi alkaa satamaan iltapäivällä. Ladut ajettu tänä aamuna kuntopuollelle, lammen ympärille ja 1km kilpaladulle. Hiihtäjiä Aholahden aamupäivässä kohtalaisen mukavasti. |
Ma 26.12 | Tapaninpäivänä hyvä lähteä vaikka laduille Aholahteen, sillä hyvässä kunnossa on kuntopuolen ladut, lammenlenkki ja kilpa 1km. Muitakin baanoja on pohjattu ja näytti niillä eilen olleen käyttäjiäkin, mutta huonompihan niillä on mennä kun varsinaisesti avoinna olevilla baanoilla. Tulossa selkeä pakkaspäivä, mittarissa aamulla kello 8 aikoihin -8 astetta. Päivityksiin tulossa tällä viikolla ennen vuoden vaihetta mahdollinen katkos. SSL:n kotisivujen alusta muuttuu ja mahdollisesti sivut ovat muutaman päivän pois käytöstä! |
Su 25.12 | Joulupäivää kaikille "etäyhteyksin". Aholahdessa ladut ajettu kuntopuoli kokonaisuudessaan, lammenlenkki ja kilpa 1km. Pakkasta -4 astetta, kirkas keli. |
La 24.12 | HYVÄÄ JOULUA ! -4 astetta, selkeä sää. Eilen illalla ja yöllä vajaat 5 cm uutta lunta. |
Pe 23.12 | Suvikeli +0 astetta ja luvassa puolesta päivästä lähtien räntäsadetta (huom ! alkoi jo nyt klo 9.15). Kovasti pehmenee urat ja valitettavasti nyt myös sulaa lumet. Hiihtely mahdollisuudet kuntopuoli, lammenlenkki ja 1km kilpa. Sanat jouluksi: |
To 22.1 | +0 astetta ja räntää hieman satelee. Tälleen sitten kävi, kun kohti kevättä mennään eilisen talvipäivän seisahduksen jälkeen. Hiihtämään pääsee kuntopuoli, lammenlenkki ja 1km kilpa. |
Ke 21.1 | Vuoden lyhyimmän päivän ERIKOISTARJOUS ! Lähes ilmaisia kilometrejä Aholahdessa ainakin aamupäivällä. Tule ja hiihdä ! Eilen illalla satoi pari senttiä lunta ja yöllä sitten silkaa vettä. Lumen pinta on nyt melkoisen jäinen, eli vauhtia piisaa. Pakkasta vielä nyt aamupäivälla -3 astetta, mutta iltapäivästä lähtien pitäisi mennä plusasteiden puollele ja sadella vettä. Ladut tänään ajettu kuntopuolelle, lammenlenkille ja kilpa 1km lenkille. Muut urat on tarkoituksella jätetty ajamatta. Eilen kun kierteli kilpapuollella, niin useammassa kohdassa suksi otti kiinni. Siellä puolella lunta ei ole paljoa, varsinkin kun isolla koneella ajetaan, niin maat alkavat tulla näkyville. Aittolammen loppupätkällä on sorakuopalle aurattu tie, joten sinne ei vielä pääse pitkään aikaan hiihtämällä. |
Ti 20.12 | Tänään aamulla hyvä selkeä hiihtokeli -4 astetta. Illaksi ja ensi yöksi luvassa taas lumisadetta. Eilen ylilatumestari ajeli latupohjia latukoneella myös kilpapuolen lenkeille, aina Tervastuvalle saakka, joten pikkuhiljaa maanpäällinen hiihtoverkosto Aholahdessa alkaa olla hiihtokunnossa. |
Ma 19.12 | Yöllä taas satoi lunta muutamia senttejä. Lumen olotila on muuttunut selvästi kosteammaksi ja samalla ehkä myös liukkaammaksi. Latukone painaa uutta baanaa Aholahdessa. Kuntopuoli ajettu /lampi ajettu ja kello 10 maissa kone näytti lähtevän painelemaan kilpapuolen suuntaan. Melko selkeä keli -3 astetta ja pakastuu iltaa kohden muutamilla asteilla. |
Su 18.12 | Lumisadetta yön aikana ja maassa uutta lunta vajaat 5cm. Koko päiväksi luvassa myös pietä sadetta. Ilta kohti saataa alkaa lumi kostumaan, sillä mennään lämpötilassa nollan tuntumaan. Nyt aamulla kuitenkin selvästi pakkaskeli -6 astetta. |
La 17.12 | Mukavan tuntuinen ulkoilu-/ hiihtopäivä aluillaan. Pakkanen laskenut -5 asteeseen, eikä enää suksien alla latukaan narise. Hyvässä hiihtokunnossa kuntopuoli 5,6km ja lisälenkki, lammen ympärys lenkki, sekä kilpa 1km. |
Pe 16.12 | Kylmä yö takana, Aholahdessa lähes -20 astetta yöllä. Päivän aikana lämpötila nousee noin -10 asteeseen ja aurinko näyttää nyt aamupäivällä paistavan. Mukavan oloinen ulkoilupäivä, joskin kylmältä tuntuu. Sanat viikonlopuksi: |
To 15.12 | Yöllä pakkaslunta satoi noin 3-5 cm. Pakkasta aamulla -10 astetta. Tarkempia tietoja myöhemmin...... ..... laduilla käyty ja hyväksi todettu niin kuntopuolen valaistu, kun lammen ympäryslenkki. Kylmä keli kuitenkin tänään, joten vaatetta kunnolla päälle. Pakkanen kiristyi iltapäivällä -14 asteeseen Aholahden mittarissa. Muillekin latu-urille on nyt ajettu pohjia. Osittain on vielä melko pehmeää, joten enpä vielä suosittele niillä hiihtämistä, mutta eipä voi kieltääkään. |
Ke 14.12 | Aurinkoa tänään tarjolla ja noin -10 astetta pakkasta. Tänään joudutaan tekemään päivityksiä etänä, kun päivittäjän kulkuneuvon on huollossa. Tiedot siis kaupungin latujen kunnossapitoseurannan kautta, joka näyttää, että valaistu kuntolatu ja lammen ympäryslenkki on hyvässä hiihtokunnossa. |
Ti 13.12 | Lunta satoi eileisen illan ja yön aikana reilusti kovan tuulen säestämänä. Lunta tuli varmaankin noin 15 cm. Pakkasta Aholahden aamupäivässä -9 astetta ja pientä lumisadetta. Latuja on kelkalla ajettu nyt aamun aikana lammenlenkille ja kuntopuolelle. Hieman pehmeät olusuhteet kun oli höttölunta, mutta kunhan hiihdetään, niin urat kyllä kovettuvat. Joitakin hiihtäjiä Aholahdessa, mutta ei ruuhkaa. |
Ma 12.12 | Tänään kanntaa laittaa lämmintä hiihtovaatetta päälle. Pakkasta nyt aamulla Aholahden mittarissa -13 astetta ja tuuli jo nyt aamulla puuskissa 10m/s. Päivän mittaan tuuli kovenee lähelle 20 m/s. Illalla alkaa tulemaan lunta reippaanlaisesti tuulen säestämänä. Hiihtokunnossa kuntopuolen 5,6 km ja lammenlenkki molemmilla hiihtotavoilla. Kilpapuolen n. 1 km "kumpulenkki" myös hiihokunnossa, joskin huonompi kun edellä mainitut. |
Su 11.12 | Hiihtokausi on nyt käynnissä Aholahdessa. Latuja löytyy ja nyt myös hiihtäjiä on Aholahdessa, niinkuin hiihtokeskuksella pitää ollakin. Talvinen päivä -7 astetta pilvinen muttta selkeä keli. Latutilanne sunnuntaina. Hiihtokunnossa molemmilla hiihtotavoilla lammen ympäryslenkki, valaistu kuntopuoli 5,6km ja kilpapuolella 1km "pikkuisen kukkulan lenkki" . Kuntopuoli on jopa hyvässä hiihtokunnossa molemmilla hiihtotavoilla, jossakin kohdissa ladulla näkyy heiniä ja oksia, mutta kiviä ei lenkillä näyttänyt olevan. Lammenlenkki ok kunnossa, kilpapuoli 1km osittainen lenkki on vielä epätasainen ja osittain pehmyt. Hyvä on Aholahdessa hiihtää ! |
La 10.12 | Yöllä satoi pari senttiä uutta lunta. Pakkasta -4 astetta. |
Pe 9.12 | Perjantai aamupäivä selkeä pilvinen sää - 4 astetta. Päivitys klo 13.00: Tänään latu-urat ajettu ensimmäisen kerran kelkalla. Urat tasoittuneet kohtalaisen mukavan oloisiksi. Latua ei kuitenkaan ole pystytty tekemään, sen verran vähän lunta pohjissa on. Vapaalla hiihtotavalla ihan ok, myös perinteisesti ilman latua näyttää osa menevän lampea ympäri. Kohtalaisessa hiihtokunnossa siis lammenlenkki ja kuntopuolen 5,6km. Yllätyksiä saataa vielä urilta löytyä, joten en ainakaan itse vielä parhaimmalla kalustolla lähtisi etenemään. Sana viikonlopuksi: |
To 8.12 | Yön aikana satoi 4-5 cm uutta kevyttä lunta. Pakkasta Aholahdessa -5 astetta. Latumestari lähti ajelemaan vielä auton perässä vedettävällä "vekottimella" latupohjia, ei uskaltanuit vielä lähteä kelkalla ajamaan. Kelkan rulla saataa vielä vetää hiekkoja näkyville. Yksi yksinäinen hiihtäjä Aholahden aamussa, tuli kuulema Pihlajaniemeltä jäätä myöten aukasten latua sieltä suunnalta. |
Ke 7.12 | Hieman lunta yön aikana. Pakkasta -4 astetta. Latupohjia ajettu Aholahden baanoille, mutta paras kuitenkin vielä hiihdellä järven jäällä. Lumisadetta luvassa iltapäivästä lähtien huomiseen iltaan saakka, joten olosuhteet paranevat. |
Ti 6.12 | HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ ! -3 astetta ja pilvinen selkeä säätila. Aholahdessa pääsee hiihtelemään nyt huonoille suksilla lammen ympäryslenkilla ja valaistulla kuntoladulla. Nämä osuudet on pohjattu eilen ja kovettuneet kohtalaisen hyvin. Kiviä ym yllätyksiä on näkyvillä, joten erittäin varovaisesti, ei latua joten vapaa hiihtotapa paras etenemis muoto ! Myös jäällä pystyy hiihtämään. Kyllä se tästä hiihtokelit tulevat, huomiseksi ja torstaiksi luvassa taas lumisateita, joten koko ajan paranee. |
Ma 5.12 | Pallattu Aholahteen haarakonttorilta, joten laitetaan ajantasaisia päivitteitä. Eilen satoi höttölunta muutamia senttejä, olisi saanut tulla hiemen enemmän tai ainakin kosteampana. Pohjia näytti latumestareiden auto lähtevän ajamaan baanoille. Kunhan kovettuu, niin ehkä kaikista huonoimmilla suksilla voisi käydä koittamassa, tai ehkä ei! Huomiseksi luvassa taas sateita, joten jos vielä muutaman päivän odottelisi, niin ehkä sitten pääsisi...... -5 astetta pilvistä. |
Su 4.12 | Lumisadetta -4 |
La 3.12 | -5 astetta, ei sada lunta! |
Pe 2.12 | Pilvinen sää -3 astetta. Sanat viikonlopuksi: Jäällä pystyy vapaalla hiihtotavalla etenemään niin Pienellä kun Isolla Säynejärvellä. Jonkin verran hiihtelijöitä jäällä on ollut, mutta ei ruuhkaksi asti. Maaladun pohjat on hyvin kovettuneet ja paljoa uutta lunta eivät ne enää kaipaa, kun niilläkin uskaltaa huonoilla suksilla lähteä taivaltamaan. Joku on lammenlenkillä kylläkin jo koittanut suksilla mennä. Enpä kuitenkaan sitä vielä suosittelle milläkään maalatuosilla. sillä sen verran yllätyksiä on näkyvillä, että hiihtokausi saataa jäädä huonossa tapauksessa melko lyhyeksi kun kunnolla makuuasentoa urilla ottaa. Viikonlopuksi luvassa noin 5 asteen lämpötiloja ja hieman lumisateita. Tuleeko lunta tarpeeksi, sen viikonloppu näyttää. Päivitykset tulevat seuraavan kerran vasta maanantaina. |
To 1.12 | Eilen sateli uutta lunta Aholahteen muutamia senttejä. Maanpällä ei hiihtämään vielä kylläkään pääse, mutta ensimmäiset hiihtäjät aamulla tamppasivat jälkiä saunalammelle, eli pienelle Säynejärvelle. Hiihtämään siis pääsee, mutta ainoastaan jääalueilla. Retkiluistelukelit taisi kylläkin lumisateiden myötä mennä. Tänään pilvistä -3 astetta Pohjia ajettu tänään maaladuille, ei kuitenkaan vielä hiihtokelposta baanaa. Lisää lunta kaipaillaan. |
Su 27.11 | Aloitellaan päivityksiä tältä talvelta. Lunta Aholahdessa ei vielä ole, joten hiihtämään ei näillä kulmilla vielä pääse. Pakkasta kuitenkin on jo viikon verran ollut ja järvet ovat jäätyneet. Retkiluistelukausi käynnistyi nyt viikonloppuna Aholahdessa, niin saunalammella, eli pienellä Säynejärvellä kun viereisellä Isolla Saynejärvellä. Peilikirkas jää, ihanteelliset olosuhteet luisteluun. Jäätä kertynyt noin 10 cm, joten pitäisi kestää. Tietenkin varovaisuutta, varsinkin ojien kohdilla. Ennusteiden mukaan pakkaskelit jatkuvat, eikä lunta ole tulossa, joten hyvät luistelukelit tiedossa. Nauttikaa kaikki retkiluistelun ystävät olosuhteista. |