LATUTIEDOTE 2020-2021

 

Ma 12.4"Ensimmäisen leskenlehden
Hauraat silmät hän aukaisee.
Hän on täällä taas  -  Kuinka sua kaipasin.
Täällä taas - talven yli odotin.
Ja täällä taas - neiti Kevät on tullut takaisin."
(Sir Elwoodin hiljaiset värit)

On siis tuulut aika laitaa tämä Aholahden hiihto-olosuhde seuranta kesätauolle. Lunta vielä Aholahdesta löytyy. Itsekin kävin eilen illalla Aittolammen tiellä hiihtämässä ja tänä aamuna stadionin läheisyydessä tunnin suksien päällä liikkumassa. Lämpötilat kutenkin tällä viikolla on todella korkeat, sillä tällekin päivälle luvattu +12 astetta ja auringon paistetta. Näin ollen olosuhteet huononevat kovalla vauhdilla ja ainakin itse päätin tänään, että se on sitten tältä erää tässä. Helmikuun 8 päivä ennustettiin männyn päristäjäisistä, että hiihtokelit Aholahdessa päättyy 10.4. Aika lähelle ennustus piti tänä vuonna paikaansa. Kyllä luonto tietää.
Kiitoksia tästä talvesta, joka oli normaali suomalainen hiihtotalvi. Kiitoksia myös Teille seuraajille.  Taas 4,5 kk on kirjoiteltu puuta heinää, mutta joka päivä Teitä sivuilla vierailijoita on ollut vähintään 400 ja parhaimpina päivinä jopa yli 800. Hyvää ja liikunnalista kevään jatkoa!  TR.
 
Su 11.4"Vatsa huutaa aamukaljaa ja kankkunen kaihertaa.
Nostin eilen liikaa maljaa ja joudun siitä maksamaan." (Fynkykarkurit)
No ehkä jollakin tämä olo on, jos otti eilisen päivityksen ohjeen kirjaimillisesti käyttöön. Päivittelijä ei kuitenkaan näin eilen tehnyt, vaan suunnisti auringonlaskun aikoihin Aholahteen ja laittoi sukset jalkaan. Hyvä oli eilen illalla privatisti Aholahdessa hiihdellä. Nousu ylös Aittolammen tielle sujui hieman kiviä kierrellen, mutta ylhäällä ns. ylähyllyllä Aittolammen tien alkupätkällä oli ihan loistavat olosuhteet. Ilmeisesti myös loppupätkä tiestä kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta olisi pitänyt ottaa sukset pois jalasta "ylähyllyn" päättyessä, niin ei tullut sinne mentyä. Alkupätkä tiestä lisättynä Hopea-ahon kautta on siis hyvä. Tänään varmaankin yksi kohta tiestä sulaa kokonaan, mutta sukset jalasta pois ja matka jatkuu. Oli siis yllättävän hyvä hiihtää siellä ylhäällä ! Pois tulo Aittolantieltä onkin sitten hieman hankalamapaa, sillä alamäet alkaa olla huonossa kunnossa. Kannattaa varmaankin pahimissa paikoissa suosiolla ottaa sukset jalasta pois ja kävellä. Stadionin alueella pystyy myös vielä sukset jalassa menemään, mutta alkaa kieltämättä olla jo melko jäistä siellä hiihtäminen.
Tänään aamulla +2 astetta ja iltapäivällä jopa +7 astetta. Aurinko paistaa ja jonkin verran vieläkin tuulee. Hyvä ulkoilusää sukset jalassa tai muuten ulkona harrastaen.
La 10.4

Kovaa tuulta ja vesisadetta eilen ja viime yönä. Tänään tuulee edelleen erittäin kovaa ja melko kolea ilma + 2 astetta. Kyllähän kieltämättä vesi sade on huonontanut olosuhteita huomattavasti, mutta vielä Aholahdessa hiihtelemään pääsee. Päivittelijä ei tänään kylläkään mennyt suksille, joten ihan paikkaansa pitäviä tietoja ei pysty tähän laittamaan. Kuuleman mukaan Aittolammen tieosuudella kohtuullisen olosuhteet. Huonompaa suksea kuitenkin jalkaan kannataa laittaa, sillä kiviä entistä enemmän noussut esille.

Ruuhkää ei kuitenkaan laduilla enää olo, joten on aika laitaa tähän eilen lupaama suksien pesu ohje, joka on hiihtokaveriltani Pöhnä-Peteltä.
Pullo kirkasta, vähintään vol 32%. Kaksi lasia ja kaksi riepua. Täytä lasit piripintaan. Kostuta riepu toisessa lasissa hyvin märäksi ja pyyhi sillä suksen pohja. Huom ! Älä käytä enää riepua lasissa. Huuhtele tässä vaiheessa suksenpesiän kurkku toisen lasin nesteellä, sillä suksen pohjasta irtoavat pölyt leijailevat varmaankin suoraan kurkulle ja karhentaan sen, ainakin näin luullaa. Toista tämä viereisellä lasilla, jossa kastoit riepua. No sinne meni sekin.
Nyt on toinen suksista pesty, joten vuorossa toisen suksen vuoro. Ota taas kaksi lasia piri pintaan. Ota nyt se käyttämätön riepu käyttöön. Kostuta riepu toisessa lasissa hyvin märäksi ja pyyhi sillä suksen pohja. Huom ! Älä käytä enää riepua lasissa. Huuhtele tässä vaiheessa suksenpesiän kurkku toisen lasin nesteellä, sillä suksen pohjasta irtoavat pölyt leijailevat IHAN VARMASTI suoraan kurkulle ja karhentaan sen, olet siitä nyt aivan varma! Toista tämä viereisellä lasilla, jossa kastoit riepua. Hik! maistuupa hyvältä tämän suksen pesu neste.
Tämän jälkeen tarkista miltä suksen pohjat näyttävät ja olet aivan varman, että joudut uusimaan kummankin suksen pesun uudestaan. Joten aloita alusta, niin monta keraa kun kykenet ja seuraavana aamuna huomaat tuloksen!
Kun monet meistä omistaa useamman parin suksia, niin monta viikonloppua on luvassa suksen pesua. Itsekin olen tainut tänä talvena hiihtää seitsemällä parilla, joten .... No jääköön vielä pesemättä, sillä saataa vielä hiihtokelit jatkua. Huomiseen!
 

Pe 9.4Aamulla loistavat olosuhteet niillä väylillä, mitkä olivat vielä hiihtokunnossa. ks edelliset päivät. Mittarissa klo 11 on +1 aste ja puolipilvistä. MUTTA ! Tuuli alkoi yltymään ja sade alue lähestyy kovalla vauhdilla Aholahtea. Kello 13 pitäisi ennusteiden mukaan jo saataa ja sadetta onkin luvassa runsaasti huomiseen aamuun saakka navakan tuulen säestämänä. Tuleeko sade vetenä, räntänä vai lumena, niin sen sade näyttää. Varmaa on kuitenkin, että huomenna on takuu varmasti huonommat olosuhteet, kun tänä aamuna hiihtämiseen. Voihan se olla, että tänään oli viimeinen hiihtopäivä näillä lumilla. Katsellaan huomenna mikä on tilanne, pestäänkö sukset vai vieläkö niillä hiihdellään näillä lumilla. Suksen pesuohjeet ainakin huomenna latutiedotteessa.
To 8.4Hyvä oli tänäänkin hiihtää. Latuolosuhteet hyvin pitkälti samat kun eilen, tai vielä paremmat. Ladut ajettu eilisen tapaan. Yöllä oli pakkasta joten keli säilyy pitkään luistavana. Päivittelijäkin kun ennättää ladulle ruokatunnilla 11-12 välillä, niin hyvin vielä luisti lähes joka paikassa. Aittolamen lenkin loppupätkälläkin näytti tänään olevan hiihtäjiä, vaikka sitä ei ole ajettu koneella. Ihan hyvältä siellä muutaman sadan metrin kokeilun jälkeen tuntuikin. Iltahiihtäjille tulossa myös ilmeisen hyvät olosuhteet. Ensi yöksi luvassa myös pakkasta, joten huomenna aamulla varmaankin taas hyvät olosuhteet. Muuten pe-la näyttäisi tulevan hiihtokelille hieman huonompaa keliä, mutta katsellaan niitä huomenna. Tänään klo 12 +2 astetta puolipilvistä.
Ke 7.4Hip Hei Hurraa! Latuja vielä ajettu maalialueelle, kilpapuollella ja Aittolammen lenkin tien alkupätkälle. Loistavat olosuhteet varsinkin ylhäällä ns "ylätasanteella" Aittolammentie- Hopea-ahontie - kilpa 5km, jossa noin 3,5 km upeassa kunnossa oleva lenkki molemmilla hiihtotavoilla. Aittolamelle lenkille pääseen  varikonpuoleisen nousun kautta tai vastavirtaan hieman hiihtäen kilpapuolen loppulenkkiä pitkin 5km nousulle ylikulkusillalta eteenpäin. Hiihtokunnossa oli vielä tänään ainakin kilpapuollen 5/3 km nopeavauhtinen mutkakalasku. Maalialueella oli myös hyvä hiihtää. Yksi hiihtäjä osasi kertoa, että Aittolammen loppupätkälläkin riitti lunta, mutta siellä suksi ei luistanut mihinkään, kun eilen oli satanut hieman lunta. Terveisä Ristolle ja Sailalle! Tänään siis loistava hiihtokeli oikeasti, niillä pätkillä missä on kone käynyt. Aamupäivällä aurinkoista +1+2 astetta lämmintä, navakka etelätuuli puhaltelee.
Ti 6.4Kolea tiistai aamu +0 astetta ja tuulee edelleen melko navakasti. Eipähän lumet sula tällä kelillä! Hiihtämään pääsee, joskin melko jäistä baanoilla on. Lammenlenkki ja kuntopuoli on pois pelistä. Hiihtämään pääsee osittain kilpapuollella ja Aittolammen lenkillä. Lisäksi hyvä pätkä löytyy stadionin alueelta metsän reunalta, jossa voi edestakaisin mennä sellaiset hiihtäjät, jotka mäkiin ei halue lähteä. Kilpapuollella on hyviä pätkiä, mutta on myös jäisiä ja osittain maata myös siellä näkyvissä. Aittolammen lenkillä hyvä pätkä on varikon viereinen pätkä noin 2km, jota voi mennä edestakaisin. Loppupätkää Aittolammen lenkkiä ei tänään tullut käytyä kiertämässä, kun sen verran jäiset laskut olivat, että hieman jopa hirvitti alamäkilöissä, Poistulo Aittolammelta alkaa myös olla hieman hankalaa, kun alamäet alkavat olla todella jäiset.
Ma 5.4

Tuulee ja satelee vettä, joten ei mikään kaikista paras ulkoilukeli. Tälläinen keli on myös aika myrkkyä lumille, joten alkaa mennä entistä enemmän baanat jäisiksi ja sulattelemaan väyliä. Hiihtämään pääsee, mutta alkaa olla aika laittaa huonompaa välinettä varmuuden vuoksi jalkoihin. Alkaa olla entistä enemmän yllätyksiä väylillä, on myös hyviä lumisia pätkiä varsinkin Aittolammen lenkillä. Kello 11 mittarissa +2 astetta ja pientä sadetta. Tuulee 8m/s - 16 m/s.

Päivitys klo 13.30: Sen verran mielenkiintoa oli, että piti vielä lähteä katsomaan sukset jalassa mikä kuntopuollen tilanne on. Paljon on muuttunut vuorokaudessa siellä puollella. Alkaa lähes koko kuntopuoli olla jäätikköä ja maata näkyvissä monesta kohdin. Oli ainakin päivittäjällä viimenen lenkki sukset jalassa siellä puollella näillä lumilla. Seuran kerran sinne puolleel vasta sulanmaan aikaan sauvakävellen tai fillarilla. Kilpapuollella ja Aittolammen tieosuuksilla riittää vielä lunta, joten sinne suuntaan kannataa lähteä hiihtelemään jatkossa. Kilpapuolen alamäet alkaa varmaankin lähipäivinä menemään huonompaan kuntoon, mutta otaa sukset jalasta pois ja kävelee huonommat kohdat. Hyviä pätkiä siellä suunnalla nimittäin riittää vielä useiksi päiviksi.

Su 4.4Hyvä se on pääsiäisenä Aholahdessa hiihtää, ei tarvitse lähteä pohjoiseen etsimään lunta. Aitolamen lenkkin tieosuudet ok, kilpa puoli ok, muutama kohta pois pelistä. Kuntopuolella kaikista vähiten lunta, mutta oli sielläkin tänään ihan mukava hiihdellä. Työstövaraa siellä ei kuitenkaan enää ole, joten ei haitaa vaikka siellä ei enää koneella käydäkkään. Lisälenkillä alkaa olla kiviä useammassa paikassa. Yöllä oli selvästi pakkasta ja aamupäivä pilvinen, joten keli puoleen päivään saakka ainakin oli loistava. Puolenpäivän aikaan mittarissa +2 astetta. Illaksi tuuli yltyy ja enteilee huomis aamuksi sateita.
La 3.4Hyvä oli hiihtokeli tänäkin aamupäivällä Aholahden laduilla. Yöllä oli pakkasta ja aamupäivä pilvessä, joten keli on pysynyt liukkaana puoleen päivään saakka, ehkä koko päivän? Valaistu kuntolatu ajettu koneella ja hyvässä hiihtokunnossa, muutamissa kohdissa sepeliä näkyvissä. Lisälenkillä Ristijärven rannan tuntumaan vievä pätkä hiihdettävässä kunnossa, mutta mastolle vievä pätkän jätin ainakin itse hiihtämättä. Kilpa 3km ok, paitsi 600 metrin nousuun ei kannata enää mennä vaan suoraan tulolatua pitkin stadionille. Aittolammen tieosuudet ovat Aholahden laduista kaikista parhaimmassa hiihtokunnossa, muutamissa kohdissa maata näkyvissä, mutta muuten loistavat olosuhteet ajankohtaan nähden. Kevät tekee kuitenkin kokoajan tehtäväänsä ja sulattaa uria. Kannataan olla varovaisia, sillä kivellisiä yllätyksiä alkaa latu-urilla olla. Vielä on kuitenkin hiihtokelejä jäljellä! Kello 12 varjossa +1 aste ja auringossa paljon enemmän. 
Pe 2.4Pitkää perjantaita hiihtokansalle! Hiihtäjiä Aholahden laduilla aamupäivällä todella runsaasti. Olosuhteet hiihtämiselle mitä parhaimmat. Yöllä pakkasta ja päivällä +2+3 astetta lämmintä ja aurinkokin yrittää paistaa.Kevät kuitenkin kovasti tekee tuloaan ja reitit alkavat pikkuhiljaa meneänään huonompaan kuntoon. Kuntopuolella on monessa paikassa lumeen tullut pälvipaikkoja, josta kivet alkavat paistaa läpi. Kuntopuolella ensimmäinen paikka löytyy ensimmäisestä mäestä, joten siihen jo varotellen. Kilpapuollela myös latu useasta kohdista rikki, joten varovaisuutta. Latumestari ilmoitti, että lauantaina ja sunnuntaina vielä latuja hoidetaan, mutta sen jälkeen konellinen kunnostus päättyy. 
Päivittelijä teki tänään seikkailumatkan Aholahdesta Pullinlahdelle. Pääsi vielä osittain suksilla, mutta useampaan kertaan piti kävellä ja rannassa pitemmänkin matkan. Pullinlahdella olikin sitten melko mukavat olosuhteet vapaalla hiihtotavalla menoon, joten tässä vaihtoehtoa laduilla hiihtämiseen.
To 1.4

Yöllä pientä kohvakkaa, joten aamulla aivan loistavat olosuhteet. Aurinko paistaa ja mittari näyttää +4 astetta klo 11 jälkeen. Ladut ajettu tänä aamuna kunto- ja kilpapuollele ja Aittolammen tieosuuksille. Ajettu myös lammenlenkillä, mutta kieltämättä se alkaa olla kaikista huonoimmassa kunnossa. Pystyy vielä menemään melko moitteettomasti, mutta ei enää mikään nautinto siinä hiihtää. Kuntopuoli hyvässä kunnossa. Lisälenkillä mastonousulle menevän tien risteyksessä noussut sepeliä näkyviin ja mastonousu sepelillä, muuten lisälenkki ok. Aittolammen lenkki kaikista parhaimmassa lumkunnossa, yhdessä paikassa kiviä näkyvissä, tuttu jokakeväinen paikka, 90 asteen mutka alamäkeen. Näkyy hyvin hiihtäessä.

Sanaset pääsiäiseksi:
Yö ajoiksi luvassa pakkasta, joten aamulla tai myöhään illalla parhaimmat hiihtokelit. Pitkäperjantaiksi luvassa sadetta, joka varmaankin hieman huonontaa olosuhteita? Muuten aurinkoisia ulkoilupäiviä. Varmaankin lähipäivinä lenkeille alkaa tulla sellaisia kohtia, missä joutuu ottamaan sukset jalasta pois ja kävelemään muutaman metrin, mutta ylensä ottaen lumitilanne tällä hetkellä kuiten melko hyvä. Suksien kanssa Aholahteen kannataa tulla, siis ulkoilemaan. Latuja kuuleman mukaan ajaetaan sunnuntaihin saakka ainakin.

Ke 31.3Tänään latukoneella ajettu kuntopuoli, lammenlenkki, kilpapuoli ja Aittolammen lenkki.  Kuntopuoli hyvässä hiihtokunnossa molemmilla hiihtotavoilla. 1,2km kohdalla iso lätäkkö, missä voi ottaa virkistävän kylvyn jos niin haluaa. Pystyy myös kiertämään hyvin. Lisälenkillä mastonousua ei enään kannata nousta, sen verran sepeliä on nyt näkyvissä. Muuten oikein hyvässä kunnossa. Kilpapuollella ns. 600 metrin lenkin nousu alkaa mennä puhki, pääsee vielä mutta jäinen. Lammenlenkki alkaa olla melko jäinen ja puhki kahdesta kohti. Pystyy menemään mutta ympäri, mutta aina 1430 metrin välein joutuu ottamaan sukset pois jalasta, kun tien ylityksessä ei ole enää lunta. Aittolammen lenkki latumiehen mukaan on hyvässä hiihtokunnossa, siellä kaikista lumisimmat olosuhteet.
Tänään aamulla oli hyvät hiihto-olosuhteet ladulla. Yöllä oli hieman lumi mennyt jäähän ja ainakin klo 11 asti oli luistavat olosuhteet. Päivällä aurinkoista +5+6 astetta, joten varmaankin päivän aikana hieman hidastuu vauhti.
Latumies kertoi, että ainakin sunnuntaihin saakka kunnostetaan latuja!
Ti 30.3Rauhallinen aamu Aholahdessa, aivan muutamia hiihtäjiä laduilla. Ilmeisesti pelotti viime öinen kunnon rankkasade hiihtäjiä. Kieltämättä vesisade ja +4 asteen yölämpötila näkyy latujen kunnossa. On kyllä sulattanut huomattavasti lunta eilisestä. Hiihtämään vielä pääsee ja oikastaan aamulla oli ihan mukavan oloinen hiihtokeli, toisaalta melko hidas keli. Lammenlenkkillä alkaa kevät näkymään kaikista eniten, sillä monessa kohti lumet hävinneet ja ura mennyt jäälle. Puhki ei ole kun yhdestä kohdin, mutta se ei vaikuta hiihtämiseen ollenkaan. Muuallakin on paikoitellen pieniä alueita jäisenä, varsinkin sellaisissa paikoissa missä aurinko pääsee paistamaan kokopäivän. Lisäksi vettä nostanut muutamissa paikoissa latu-urille. Latukone hommissa ja ilmeisesti ajaetaan tänään kaikki ladut? Kello 10 mittarissa +4 astetta ja puolipilvinen säätila. 
Ma 29.3Pilvinen aamupäivä, joka tietää sitä, ettei latu vety tänään samalla tavalla kun eilen. Liukas keli aamupäivällä! Tänään ajettu latukoneella kuntopuoli, lammen lenkki ja kilpa 3km. Muut lenkit jätetty tänään tarkoituksella ajamatta ja yritetään nillä säästää hiihtokelejä pitemmälle kevääseen. Ajetuilla lenkeillä ok, eli loistava hiihtokeli. Ajamattomilla lenkeillä erittäin jäinen latu-ura ja varsinkin laskut (jopa vaarallisen) vauhdikkaat. Kuntopuolelle on viikonlopun aikana tullut isohko vesilätäkkö ennen sähkölinjaa, lammanlenkillä pieniä pälvipaikkoja alkaa tulla. Pullinlahdelle vievällä uralla maata näkyvissä monessa paikassa. Tätä väylää ei enää kunnosteta, mutta pystyy vielä hiihtelemään. Muuten taitaa olla latuverkosto kunnossa. Sää tänään: Aamupäivällä + 2 astetta lämmintä, iltapäiväksi luvassa voimistuvaa tuulta ja vesisadetta. Illalla ja ensi yöllä saataa sataa kovenpaankin vettä. 
Su 28.3Kesäaika - mutta hiihto jatkuu! Latukone tuli lenkiltä 9.30 aikoihin ja ladut kunnossa. Tänään on selvästi lämpimämpi päivä kun eilen, joten latu alkoi kostumaan heti latukoneen käynnin jälkeen. Päivällä varmaankin melko raskasta menoa. Lämpöä kello 10 jälkeen +4 astetta ja päivällä jopa +8 atetta, aurinkoista. Illalle luvassa vesisadeta.
La 27.3Pakkasta yöllä pari astetta, mutta nopeasti taas aamupäivällä menee lämpimän puollelle. Aamulla ja illalla parhaimmat luistot. Päivällä ladut vettyvät ja hikilenkkiä tiedossa. Kello 9 mittarissa -1 ja päivällä enneusteiden mukaan +5. Hiihto-olosuhteet hyvin pitkälti saman oloiset kun eilen.
Pe 26.3

Tänään vähän myöhässä päivitykset, kun innostui olemaan pitempään ladulla. Yöllä oli pakkasen puollella ja aamulla kunnon vesisade. Nyt klo 11 jälkeen paistaa aurinko ja lämmintä varjossa +3 astetta. Aamupäivällä loistavat hiihto-olosuhteet.

Sananen viikonvaihteeksi:
Lunta löytyy Aholahden laduilta vielä runsaasti, joten maaladuilla loistavat hiihto-olosuhteet. Säätila viikonloppuna on lämpimän aurinkoinen +4+7 astetta, mutta yö pakkaset näyttäisi olevan joka yö. Aikaisen aamulla ladulle ja sen jälkeen seuraamaan TV:stä SM-hiihtoja ja illalla sitten iltarapsakoille auringonlaskun aikoihin. Näin tämä ehkä kauden viimeinen kunnollinen hiihtoviikonloppu menee, vai mitä? Isolla Säynejärvellä ja Pullinlahdella on lumet sulaneet jään päältä lähes konaan. Itse kävin tänään kummallakin lätäköllä hieman hiihtämässä ja oli kohtuullisen mukava hiihdellä vapaalla hiihtotavalla. Voi olla, että päivällä vetistyy, mutta aamulla varmaankin pääsee myös järven jäillä etenemään sukset jalassa. Tulossa siis loistavat ulkoilusäät, älkää jääkö liikaa tuijottamaan kuitenkaan SM-hiihtoja, vaan ulkoilemaan!

To 25.3Yöllä ei ollut pakkasta, joten aamullakaan ei kovempia liukkaita tänään ollut. Nyt kello 11 mittarissa +3 astetta ja aurinko alkaa paistelemaan pilvisen aamun jälkeen. Kaikki maaladut ajettu isolla koneella. Jäille noussut vesi, joten ei kannata sinne mennä hiihtelemään. Joskin Pullinlahdella näytti muutama hiihtäjä menevän Telluntuvalta Pihlajaniemen suuntaan, kun Pullinlahden rannassa kävin. Latu näytti erittäin vetiseltä. Ei ollut mikään liukas hiihtokeli tänään, mutta rauhallisesti kun menee niin hyvin pääseen. Lunta riittää ja ladut kunnossa.
Ke 24.2

Loistavat olosuhteet hiihtämiseen ainakin aamupäivällä. Päivälle luvassa jopa +7 asteen lämpötiloja, joten ainakin aurinkoisissa paikoissa lumi alkaa kostumaan ja luisto vähentymään. Tänään aurinkoa, mutta melko navakkaa lounaan puoleista tuulta.

Päivitys klo 12: Kyllä aamupäivällä nopeasti keli lämpeni ja latu vettyi. "Olisi pitänyt lähteä aikaisemmin hiihtämään". Varjoisissa paikoissa oli ihan hyvä mennä, mutta mihin pääsee aurinko paistamaan niin kyllä on nihkeää. Sellaisiss laskuissa kannataa varoa, missä lasketaan varjossa ja tullaan aurinkoon, niin kyllä stoppaa nopeasti. Pullinlahdella pääsi vielä aamupäivällä jotenkin menemään hankikannolla, mutta alkoi jo upottamaan ja sauvat upposi melko syvälle. Aholahden jäälatu oli aamupäivällä kunnossa. Illalla varmaankin taas hyvä hiihtää maaladuilla auringon laskun aikoihin?

Ti 23.2Kylmä pakkasyö takana. Yöllä lähes -20 astetta pakkasta. Nopeasti lämpiää ja nyt klo 7.30 mittarissa enää -10 astetta. Päivällä ollaan reilusti lämpimän puollella. Kaikki maaladut hyvässä hiihtokunnossa, joskin roskia myräkän jäljiltä on melko paljon sellaisissa paikoissa, missä on enemmään puustoa. Toisaalta aika hyvin Torna on viime vuosina laittanut Aholahdessa puita nurin, ettei hirveästi roskaavia paikkoja enää latujen vierustoilla ole. Aurinko paistaa ja tulossa erinomainen hiihtopäivä. 
Päivitys klo 10: Aholahdessa Iso Säynejärvi jääladut molemmilla hiihtotavoilla kunnossa. Pullinlahdella edelleen jäällä hankikantokeli, ositain myös latu-urat näkyvissä ja hiihdettävissä. Navakasti tuulee länsi / luode. Ladut ajettu tänään lammenlenkki ja kilpa 5km. Muut jätetty tänään tarkoituksella ajamatta. On hyvässä kunnossa, vaikka ei ole ajettu. Erittäin mukava keli hiihtää.
Ma 22.3

Eilen llalla kun hiihtämässä oli, niin mieleen tuli Juisen laulun sanat "mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun". Tänään taas voisi laulella Kari Tapiota " Myrskyn jälkeen on pouta sää".
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Pakkasta -4 astetta. Tuuli on vieläkin melko voimakas. Nyt klo 9 aikoihin latukone ajanut jo kuntopuolen, lammen lenkin ja on painamassa uutta latua kilpapuolelle ja Aittolammen suunnille. Näyttä erittäin hyvältä tämän päivän olosuhteet maalauduilla. Pakkasen puolella ollaan koko päivän ajan, joten olosuhteet varmasti hyvät koko päivän ajan.

Päivitys klo 14: Pullinlahdella hankikantokeli, mutta erittäin navakka länsi-/ luodetuuli. Poukulta Aholahteen saa puskea ihan kunnolla jos haluaa Aholahteen tulla. Aholahdessa latuhiihtoa Isolla Säynejärvellä.

Su 21.3Yön aikana satanut muutama sentti märkää uutta lunta ja samalla lämpötila tullut plus asteiden puollelle. Nyt aamupäivällä klo 10 jälkeen Aholahden mittarissa +1 aste. Latukone ajelee juuri loppuja latupätkiä valmiiksi, joten maaladut alkaa olla hiihtokunnossa. Jääladuille ei tänään kyllä tee mieli, erittäin voimakas "Juha" föhn tuuli jo nyt aamupäivällä käy. Illan tullen se sitten voimistuu puuskissa lähelle 20 m/s. Itse ei ole vielä tänään suksille ennättänyt, mutta kun on hiihtäjiltä kysynyt minkälainen keli on hiihtää, niin on ollut aika vaihtelevia vastauksia. Osa kehuu keliä erittäin hyväksi, toiset taas sanovat ettei pääse mihinkään. Itse voidelluilla perinteisen suksilla on ainakin sellainen ongelma, että jos ladulta hyppää pois, niin sen jälkeen suksen pohjat keräämään paakkuja pohjiin. Latu kuitenkin erittäin liukas ainakin aamupäivällä. Hiihtäjiä Aholahden aamupäivässä mukavan oloisesti.
Klo 11 meni kelkka vetämään latua Aholahden Isolle Säynejärvelle.
La 20.3Tänään on kevät päivän tasaus. Ulos kun nyt klo 8 jälkeen kun katsoo, niin ei hirveän keväisesltä tällä hetkellä näytä. Lunta sataa erittäin navakan puuskaisen länsituulen kera. Yöllä ollut pakkasta noin -15 astetta, mutta nyt aamulla mittarissa näyttää olevan -7 astetta ja edelleen lauhtuu. Tuuli kylläkin tekee säästä paljon kylmemmä, mitä mittari näyttää. Maaladut on vielä ainakin aamulla hyvässä hiihtokunnossa ja ilmeisesti lunta ei kuitenkaan niin paljon sada, että ne menisivä umpeen. Jääladut Aholahden Isolla Säynejärvellä ja Pullinlahdella on myös avoinna. Jääladuille ei hirveästi ainakaan päivittäjällä tänään tee mieli mennä sen verran kovasti tuuli siellä pyörittää.
Pe 19.3

Loistava hiihtopäivä tulossa! Pakkasta aamulla klo 8 jälkeen mittarissa -10 astetta ja aurinko paistaa. Päivällä lämpötila ennusteiden mukaan noin -5 asteen tietämillä. Kaikki maaladut aivan loistavassa kunnossa. Ison Säynejärven jäälatu eilen saatu taas hiihtokuntoon mollemmilla hiihtovoilla. Pullinlahdella oli eilen illlalla hankikanto ja siellä pääsi menemään missä halusi. Jäällä hiihtämistä hieman tänään haittaa navakka pohjoistuuli, joka kannattaa ottaa huomioon varsinkin Pullinlahdella hiihtäessä.
Päivitys klo 15: Pullinlahden jäälatuverkosto hiihtokunnossa. Poukkusilta - Telluntupa - Aholahti.

Sananen viikonvaihteeksi:
Tänään yksi talven parhaimmista hiihtopäivistä, joten tänään kannattaa lähteä suksille. Lauantaille luvassa lumisadetta koko päiväksi, joskin paljon ei pitäisi päivällä sataa. Isompi sadealue ylittää Savonlinnan seudun lauanatain ja sunnuntain välisenä yönä, joten sunnuntai aamulla saataa olla uutta nuoskalunta enemmänkin. Sunnuntaista lähtien ollaan taas keväisissä lämpötiloissa, eli reilusti plus asteiden puollella. Taitaa olla viimeinen ns. talvinen viikonloppu tulossa.

To 18.3

Kolmen päivän pakkasjakso käsillä. Nyt aamulla ennen klo 9 pakkasta Aholahdessa -5 astetta. Koko päivän pitäisi pysytellä suunnillle samoissa lukemissa. Aamulla pientä lumisadetta, mutta päivällä pitäisi auringon paistaa. Maalatudut kunnostuksen alla nyt aamulla ja hyvässä kunnossa ne ovat. Jääladut sen suhteen huonossa jamassa. Pullinlahdella on hiihdetty Aholahteen niin Poukkusillasta kun Pihlajanieltä, mutta eipä ne latuset missään kummoisessa kunnossa ole olleet. 
Pieni varoitus Aholahteen autolla tuleville! Hiihtokeskukselle tulevalla Naistenlahden tiellä on ollut muutaman päivän jo melkoinen kuorma-autoralli käynnissä. Savonlinnan Normaalikoulun siirto Luhtislammen ampumaradalle on käynnissä. 

Päivitys klo 15: Aholahdessa Ison Säynejärven jäälatu hiihtokunnossa molemmilla hiihtotavoilla. Pullinlahdella oli hankikeli.

Ke 17.3Yöllä ja aikaisin aamulla satoi hieman uutta märkää lunta, joka ei suksen alla tahdo luistaa mihinkään. Latukone on kuitenkin saanut vanhan ja uuden lumen sekoitettua hyvin, niin että kohtalaisen liukas keli on tänä aamuna niillä väylillä missä kone on jo kerennyt käymään. Latu kone taitaa tällä hetkellä olla Aittolammen suunnilla, joten kohta varmaankin kaikki maaladut ajettu. Aholahden virallisessa mittarissa kello 10 asteita +0. Päivällä latu-ura varmasti taas vettyy, niinkuin eilenkin. Illalla alkaa pakastumaan, joten tiedossa iltaliukkaat eileisen illan tapaan.
Ti 16.3

Pientä rapsakkuutta aamulla, mutta varmaankin päivän mittaan lumi muuttuu kosteaksi, sillä luvassa + 2 +3 asteen lämpötiloja. Aletaan olla niissä vaiheissa, että aamuisin ja iltaisin on parhaimmat hiihto-olosuhteet. Toisaalta torstaista lähtien ollaan taas pakkasen puolella muutaman päivän ajan yötä paivää, joten loppuviikkolle tulossa loistavat hiihto-olosuhteet.  Kaikki maaladut hyvässä hiihtokunnossa.

Ma 15.3Yöllä oli satanut märkää lunta sentin verran. Nyt aamupävällä pilvinen sää ja +1 aste Aholahden mittarissa. Latukone ajanut latuja ja sillä missä kone on käynyt niin ei yöllinen lumi paljoakaan hiihtämistä haittaa, mutta missä koneella ei ole käyty, niin siellä kyllä saa töitä tehdä ihan kunnolla. Koneen jäljiltä latu kohtuulisen liukas, varsinkin siellä missä on enemmän hiihdetty.
Eiliseen sen verran, että päivittäjä repsahti, vaikka oli ahoholinton päivä. Kävin mm. kokeilemassa miten Pullinlahdella pääsee, joten tässä päivitystä jääladuista eilen illansuusta. Eilen illalla vielä jotenkin pystyi jäällä menemään, mutta latu-uralla sauvat upposivat jokaisella työnnöllä ja vapaalla hiihtäen suksi ja sauvat upposi lähes jokaisella potkulla, joten eipä hyvältä taas jääolosuhteet näytä. Onneksi maaladut on kunnossa!
Su 14.3Tänään pilvinen aamupäivä ja ollaan lämpimän puollella +1 aste. Tänään ei valitettavsti latutietoja, kun päivittäjällä on ahoholiton päivä. Jos ratkean, niin laitetaan sitten parempia latutietoja. No.... kunnossahan ladut on, menkää hiihtämään!
La 13.3Tämä päivä mennään pienessä -1 -2 asteen pakkasessa, kunnes illalla sää muuttuu ennusteiden mukaan plussan puollelle. Hienoista lumisadetta on horisontissa. Maaladuilla oikein mukavan oloinen hiihtokeli. Jääladuille eilen päivällä hieman tuiskutti lunta, mutta kyllä niilläkin eilen illansuussa ihan kohtalaisen mukavasti pääsi eteenpäin.
Pe 12.3Selvästi lämpimämpi aamu kun edellisinä päivinä. Tänään klo 7.00 jälkeen mittarissa ainoastaan -8 astetta. Tälle päivälle luvassa pientä lumisadetta noin -5 asteen lämpötiloja.

Sanat viikonvaihteeksi:
Kaikki Aholahden maaladut hyvässä hiihtokunnossa molemmilla hiihtotavoilla. Aholahden Ison Säynejärven jäälatu kunnossa. Pullinlahden jäälatuverkosto saatu kuntoon, joten Poukkusillasta pääsee Aholahteen hiihtämään. Tänään kylläkin navakka koilis-/ itätuuli varmasti hieman vaikeuttaa jäällä hiihtämistä. Säätilassa tapahtuu perjantain jälkeen muutos, joten huomisesta lähtien luvassa lämpimämpiä olosuhteita hiihtäjille. Nautinnollisia hiihtolenkkejä!
To 11.3Kylmä yö taas takana. Aamulla kello 7 aikaan oli vielä ollut pakkasta -29 astetta, mutta nyt kello 8 jälkeen pakkasta enään -20 astetta. Päivälle ennusteiden mukaan noin -10 astetta. Aamupäivällä ainakin aurinko paistaa. Latuolosuhteet samat kun eilen, joten lue eilinen päivitys.
Ke 10.3

Voidaan toistaa eilisen latutiedote, sillä muutoksella, että aamulla oli klo 7 aikaan Aholahdessa ollut noin -30 astetta pakkasta. Päivällä lauhtuu noin -10 asteeseen. Laitetaan tarkempia latutietoja mahdollisesti iltapävällä, kun suksille uskaltaa mennä.

Jäälatutilanne:
Aholahti Iso-Säynejärvi hiihtokunnossa molemmilla hiihtotavoilla
Pullinlahti: Jäälatu Poukkusillasta Telluntuvan kautta Aholahteen. Latu myös Telluntuvan kautta Pihlajaniemen leirintäalueen rantaan. Molemmat hiihtotavat.

Maaladut:
Loistokunnossa kaikki maaladut. 

 Ti 9.3Nuoren miehen nuoskakeli, eli aamulla auringon noustessa rapiat -25 astetta. Päivälle luvassa aurinkoa ja pakkasta reilut -10 astetta. Kovasti lumi narisee nyt aamulla kävellessäkin, joten kyllä se narina kuuluu tänään suksienkin alta ainakin aamupäivän ajan, sen verran kuiva keli on tänään. Kaikki maaladut kunnossa, samoin Aholahdessa Ison Säynejärven jäälatu.  
Ma 8.3

Aurinkoinen päivä tulossa. Pakkasta kello 10 Aholahden mittarissa -12 astetta. Ladut ajettu ja kunnossa. Niin kuin eilenkin, niin aamulla varsinkin vapaalla mennessä on nihkeä keli, mutta kun päivän mittaan laduilla hiihdetään, niin keli muuttuu liukkaammaksi. Hyvä kevät talvinen hiihtokeli !

Päivitys klo 15: Jäälatu Aholahden Isolla Säynejärvellä hyvässä hiihtokunnossa. Pullinlahdelle ajettu pelkällä kelkalla pohjia kovettumaan. Oli huono mennä vielä, erittäin epätasainen ja sauvat upottivat joka työnnollä 10-15 cm.
Ollut upea aurinkoinen päivä. Latu erittäin liukas, mutta luistellen melko nihkeä hiihtokeli.

Su 7.3Eilisen lumisateen jälkeen aurinko paistaa ja klo 10.30 Aholahden mittarissa on -7 astetta. Latukone ajaa juuri lenkiltä takaisin hallille, joten ladut kunnossa. Perinteisellä ok keli, mutta luistelusuksilla on todella nihkeä vitikeli.
La 6.3Aamuyöllä noin -15 astetta pakkasta ja nyt kello 9.30 aikoihin pakkasta -10 astetta. Aurinko paistaa toistaiseksi. Tuuli on yltynyt ja iltapäivällä on tulossa lumisade alue Savonlinnan seudulle. Lunta sataa huomiseen aamuun saakka ja voi olla jopa 10 cm uutta lunta huomenna Aholahden laduilla. Aamupäivän hiihto-olosuhteet Aholahdessa tänään hyvät, mutta iltapäivästä lähtien varmaankin olosuhteet huononevat.
Pe 5.3Aholahden mittari näyttää aamulla -10 astetta ja aurinko paistaa. Päivälle luvassa muutamia asteita lauhempaa keliä. Maaladut kuntopuolella, lammenlenkillä, kilpapuolella ja Aittolammen lenkillä hienossa hiihtokunnossa. Laskut erittäin liukita, joten pientä varaovaisuutta kannattaa laskuissa olla. Hiihtäjiä Aholahden perjantai aamussa todella runsaasti.
Hyvät hiihtäjät: Varsinkin kilpapuolla on taas ryhdytty hiihtämään väärään suuntaa, yritettäessä päästä Aittolammen lenkille helpommalla latuprofiililla. Nyt on niin liukaskeli alamäkiä laskettaessa, että niissä voi sattua pahastikin. Varsinkin kilpapuolen viimeinen lasku mutkien kanssa vie erittäin kovaa ja siinä on useasti tullut vastaan hiihtäjiä. Pyritään hiihtämään väyliä oikeaan suuntaan, ettei satu vahinkoja. KIITOS !

Sanat viikonlopuksi: Perjantai ja lauantai aamupäivä loistavassa hiihtokelissä. Lauantaina iltapäivällä alkaa satamaan lunta, joten olosuhteet tulevat muuttumaan lauantain aikana. Viikonloppuna piti olla Aholahdessa kauden ainoat hiihtokilpailut, mutta ne ovat peruttu. Syyhän on kaikkien tiedossa, voihan pirulainen.
To 4.3Päivitystä etänä, joten näköhavainnoit Aholahdesta eilen illalta. Tai oikeastaan paremmin sanottuna, ettei illalla noin klo 18 aikaan nähnyt mitään, kun lunta satoi todella runsaasti vähän aikaan. Olipa reissu päästä Aholahdesta silloin auton kanssa pois. Karmea keli. Tänään kuitenkin selkeämpi sää ja pakkasta -4 astetta. Säätila on siis muutunut lauhasta kelistä talvisiin pakkaskeleihin. Hiihtokelit ja olosuhteet jatkuu hyvänä.
Ke 3.3Yöllä oltiin selvästi pakkasen puollella ja päivällä +1+2 astetta lämpimän puolella. Nyt aamulla vielä pilvistä, mutta päivällä pitäisi auringon paistaa. Hiihto-olosohteet maaladuilla on aivan loistavat. Jos jotain moitittavaa pitäisi keksiä, niin hieman roskia on puista paikoitellen laduille heitellyt. Suurimmalla osalla perinteistä hiihtäviä, on voitelemattomia suksia, niin eihän roskat niihin tartu, joten hyvä on mennä.
Hankikantokelejäkin alkaa olla. Eilen illalla kävin Pullinlahden rannassa koittamassa jäällä menoa. Jotkut sillä oli menneet hankikannon turvin, mutta itse kun on sen verran iso, että neuvolassa ei enää mitata, niin eipä se meikäläistä kunnolla kantanut. Tulossa kuitenkin pakkaskelejä, joten toiveita olisi, että jäälläkin taas pääsisi hiihtelemään.
Ti 2.3Loistokeli, maaladut kunnossa, paljon hiihtäjiä, kaikki hyvin! Yöllä pakkasta ja päivällä +2+3 astetta, aurinko paistaa.
Ma 1.3Kalenterin mukaan talvi ohitse ja siirrytty kevääseen. Näin se on myös käytännössä. Tälle päivälle luvassa jopa +5 asteen lämpötilaa ja auringon paistetta. Yöllä oltiin hieman pakkasen puolella, joten aamulla tiedossa vielä liukkaita latuja, mutta päivällä varmasti latu-urat vettyvät. Eilen auringon laskun jälkeen latu-urat menivät todella liukkaaseen ja jäiseen kuntoon. Kilpapuolella jopa vähän hirvitti laskea mäkiä alas, kun kantit eivät pitäneet yhtään. Tänäänkin saataa illalla olla sama ilmiö tiedossa, että illalla mennäänkin lujaa vauhtia. TV:stäkään ei tänään tule urheilua, joten ulos sieltä ja Aholahteen ulkoilemaan.
Su 28.2Hyvää Kalevalan Päivää!
Eilen keli muuttui illaksi todella rapskaksi ja iltahiihtäjät pääsivät nauttimaan vauhdin hurmasta. Viime yön aikan satanut pieni kerros lunta, joten ei tiedossa samaa vauhtia kun eilen illalla. Muutenkin tästä päivästä tulossa ennusteiden mukaan todella lämmin, +3+4 astetta ja aurinkoa. 
La 27.2Hyvin samanlainen aamu kun eilen. +0 astetta ja pilvistä. Päivällä +1+2 astetta ja mahdollisesti aurinkoa. Latukone aamulla ennen klo 9 ajanut kuntopuolen sekä lammen lenkin ja lähtenyt painamaan kilpapuolen kautta Aittolammen suuntaan. Ne pätkät missä kone oli ajanut, niin oli hyvässä hiihtokunnossa. Jos hiihti eilen ajetuilla pätkillä, niin ei oikein päässyt mihinkään, suksi ei luistanut ja sauvat upposivat. Joten ei kannata lähteä seikkailemaan ajamattomille urille. Keli on tänään sellainen, että ei se ole mikään kaikista paras, mutta ei se kylläkään ole huonoinkaan. Hiihtää joutuu, ilmaiseksi ei pääse. Sanotaanko, että hiki takuu! 
Pe 26.2

Suojakeli +0 astetta Aholahden mittarissa aamulla kello 9, pilvisen kostea keli. Latumestari ajanut latukoneella kuntopuolen, lammenlenkin ja nyt ajamassa kilpapuolen latuja. Juttelin latumestarin kanssa ja hän sanoi, että jättää tänään ajamatta Aittolammen lenkin, joka on eilen ajettu hyvään kuntoon. Latu-urat pehmenneet sen verran, että latukonelle alkaa varsinkin mutkat olla vaikeita ajettavia, kun urat alkavat pettää koneen alta. Maaladut siis kunnossa, joskin hieman roskaiset, kun lumet lähti puista ja tiputti samalla puun roskia laduille. Jäälatujen tilanne onkin sitten ihan toisenlainen. Jäille ei tällä hetkellä ole mitään asiaa minkäänlaisella koneella, sen verran paljon jään päälle on noussut vettä.

Sananen viikonvaihteeksi: Lauhat kelit on viikonloppuna ja ilmeisesti samanlaiset kelt jatkuvat ensi viikon loppupuolelle saakka. Yöllä sattaa mennä pakkasen puolelle, joten aamuliukkaita kelejä on luvassa ainakin sunnuntai aamuksi. (tänään ei ollut aamuliukaskeli) Päivällä saataa ollakin sitten hieman raskaampaa keliä tiedossa. Monet ovat tuskaileet alkutalven karvapohja suksien kanssa, kun ne eivät ole kunnolla toimineet. Nyt ne sitten pitäisi toimia, kun olosuhteet karvapohja ja muille voitelemattomille suksille alkaa olla optimaaliset. Laitetaan hieman vähemmän vaatetusta päälle ja nautitaan lauhassa kelissä hiihtämisestä. Hyvää hiihtoloman alkua täkäläisille koululaisille ja muille lomalaisille!

To 25.2Säätila muuttui sitten todella rajusti eilisen illan ja yön aikana. Nyt aamulla Aholahden mittarissa +0 astetta ja kostea keli. Ladut kunnostuksen alla eilisen lumisateen jäljiltä ja varmaankin päivän mittaan maaladut taas hiihtokunnossa. Aamuhiihtäjät pääsivät ainakin aika liukkaalle ja rapsakalle kelillä hiihtämään.
Ke 24.2Kello 10 Aholahdessa -11 astetta pakkasta. Eilisen illan aikana satoi noin 5 cm uutta lunta ja latukone on niitä aamulla ajanut tasaiseksi laduksi. Ajettuna näyttäisi olevan tähän mennessä ainakin kuntopuoli ja lammen lenkki. Latukone näyttää tällä hetkellä painavan kilpapuolella, joten reittejä on avoinna hiihtäjille. Iltapäiväksi ja illaksi taas luvassa lumisadetta. Huomenna ollankin sitten ihan erillaisissa hiihto-olosuhteissa, sillä yön aikana pitäisi pakkasten väistyä ja siirrytään keväisimpiin olosuhteisiin. 
Ti 23.2Olisikohan talven viimeisimpiä kunnon pakkaspäiviä tänään. Nyt aamulla 7 jälkeen mittarissa -18 astetta ja todella kylmä tuuli. Ladut näytti olevan kunnossa, kun pikaisesti Aholahdessa pistäydyin. Ei tehnyt kuitenkaan mieli lähteä hiihtämään, sen verran kylmältä keli vaikutti. Aamupäivän aikana se tulee taas, eli lumisadealue lähestyy Aholahtea. Lunta sataa iltapäivän ja illan aikana ennusteiden mukaan 5-10 cm. 
Ma 22.2Toistoa eilisestä. Lunta yön aikana taas ihan riittävästi. Pakkasta aamupäivällä Aholahden virallisessa mittarissa -15 astetta ja melko viileän tuntuinen itätuuli. Latukone ajanut aamulla kuntopuolen ja lammen lenkin. Kilpapuolelle latukone näyttää nyt kello 11 maissa pyörivän ja varmaankin sieltä suuntaa Aittolammen suuntaan? Rauhallista Aholahdessa, on hiihtäjiä, mutta ei hirveän paljon.
Su 21.2

"Voi Valtava", nyt on lunta ! Yön aikana noin 15-20 cm uutta lunta. Valitettavasti päivittäjällä sen verran monta paikkaa missä lumitöitä pääsee (joutuu) tekemään, joten Aholahteen ei ole vielä ennättäny. Uskoisin, että Aholahdessa pystyy hiihtämään. Nyt on talvi ja lunta, joten eiköhän suksilla pääse. Päivittäjä kahvitauolla ja laittaa tarkempia tietoja, kun joskus Aholahteen ennättää, mutta tuskin hiihtämään tänä päivänä jaksaa mennä. VOI VALTAVA!, niinkuin Tikkakosken mies TV:ssä sanoo!
Sää klo 10: Pakkasta -13 astetta ja aurinko yrittää ryhtyä paistamaan.

Päivitys klo 13: Puolen päivän aikoihin latumestarin kanssa juttelin ja hän sanoi, että erittäin hankala keli oli tänään tehdä latuja kun lunta oli kauttaltaan noin 20 cm ja monin paikoin kinostanut lähes 40 cm:n. Kahteen kertaan oli latuja joutunut ajamaan. Ensimmäinen kerta auraamalla ja toinen kierros latuja tehden. Puoleen päivään mennessä lähes kaikki maaladut oli avattu. Aittolammen lenkki vielä osoittain ilman lauja, sillä polttoainetta piti lähteä hiihtokeskukselta hakemaan, kun kulutus oli tänään niin kova. Iltapäivällä Aittolampikin varmasti loistokunnossa. 

La 20.2Lunta on nyt jo vuorokaden sadellut ja sataa edelleen huomiseen aamupäivään saakka. Lumi on kevyttä pakkaslunta ja välillä tulee lunta vähemmän taas toisinaan vähän enemmän. Toisaalta eipä se hirveästi kyllä hiihtämistä haitaa, vaikka sitä hieman ladulla onkin. Välillä tänään saataa aurinkokin paistaa, joten ihan mukava hiihtokeli. Maalatujen kunnostus menossa aamulla Aholahdessa. Pakkasta kello 8 jälkeen -12 astetta.  
Pe 19.2

Säätilassa muutos yön aikana. Lumisateet alkoivat ja nyt pitäisi melko tauotta sataa pakkaslunta sunnuntai päivälle saakka. Pakkasta aamulla kello 9 on -13 astetta. Latujen kunnostus menossa. Kevyt pakkaslumi ei kuitenkaan paljoa hiihtämista haittaa, vaikka ihan juuri ei olisi konella latuja ajettukaan, sen verran höttöistä lumi näyttää nyt olevan.

Sanat viikonlopuksi: Lunta sataa!

To 18.2Pakkanen on lauhtunut muutaman asteen, nyt klo 8.30 ainoastaan -29 astetta. Ei näy ketään Aholahdessa ja se on kyllä tällä kertaa hyvä asia. Pakkasta ilmeisesti kokopäivän yli -20 astetta.
Ke 17.2"Tänään pidetään rokulipäivä, mitäs sanotte siihen hiihtäjät?" Itse ainakin pidän, sillä pakkanen paukuttaa aamulla Aholahdessa -24 asteessa. Päivällä ehkä hieman alle -20 astetta ennusteiden mukaan, toisaalta aurinko kyllä paistaa, niin kyllähän se hieman jo lämmittää. Maaladut kunnossa ja eilen näytti olevan myös saatu jäälatu Isolla Säynejärvelle loistokuntoon molemmilla hiihtotavoilla. 
Ti 16.2Tänään päivitykset hieman myöhässä, kun taas sai tehdä lumitöitä useammassa paikassa. Pakkaslunta siis illan ja yön aikana satoi muutamia senttejä. Latujen teko oli aamupäivällä menossa Aholahdessa ja ainakin pääladut näytti olevan taas loistokunnossa. Kuuleman mukaan ei ainankaan aamulla ollut mikään liukaskeli, sillä uusi vitilumi hidastaa suksen luistoa. Aamupäivällä Aholahden mittarissa oli -12 astetta ja aurinko paistaa. Pohjoistuuli tekee päivästä hieman kylmemmän ja samalla tuuli tiputtelee puista lumia alas, joten laduilla saataa löytyä tänään yllättäviä lumimöykkyjä.
Ma 15.2Uusi viikko, mutta vanhat on sävelet. Pakkaskelit jatkuvat, koko viikon ja ilmeisesti koko loppukuun. Tänään illalla saattaa lunta sataa muutamia senttejä. Ladut kunnossa. Pakkasta aamulla 7.30 on -15 astetta.
Su 14.2Hyvää laskiaista hyvät ystävät !
Pientä lumisadetta koko aamun ajan on tullut ja pakkasta klo 10 Aholahden mittarissa -10 astetta. Hiihtäjiä Aholahdessa todella mukavan oloisesti ja parkkipaikat täyttymässä. Ladut kunnossa maalla ja Aholahden järvellä. Aholahdesta pääsee nyt myös melko hyvää jäälatu-uraa Pihlajaniemelle leirintäalueen rantaa ja sieltä kohti Pihlajaniemen koulua. Perinteistä siellä paremmin, mutta onnistui eilen vapaan suksillakin hiihto kohtalaisen hyvin jääalueilla.
Latua on tehty nyt myös Poukkusillasta Telluntuvalle.
La 13.2Aikaisin aamulla -10 astetta pakkasta. Tulossa aurinkoinen loistava ulkoilusää. Maanpäälliset ladut huippukunnossa. Iso-Säynejärven jäälatu molemmilla hiihtotavoilla hyvä. Pullinlahdellla eilen pystyi hiihtämään latua pitkin Leirintä-alueen rannasta Telluntuvalle kohtuullisen hyvää latua pitkin ja siitä lähtien Aholahden väylälle saakka oli hiihdettyä epätasaista jäistä latusta. Vapaalla tyylillä ei siellä päässyt. 
Pe 12.2

Yollä satoi pienen höyhenellisen verran uutta lunta, samalla pakkanen pysyi kurissa niin, että aamulla kello 9 pakkasta ainoastaan -14 astetta. Suunnilleen niissä lukemissa pakkasen ennusteiden mukaan pitäisi ollakin tämän päivän ajan.
Latutilanne: Kaikki maanpääliset ladut ajettu tämän viikon aikana isolla koneella ja kone painaa tälläkin hetkellä latu-urilla. Kunnossa siis kuntopuoli, kilpapuoli, Aittolamme lenkki Tervastuvalle saakka, sekä maalatu Pullinlahden rantaan. Isolle Säynejärvelle on avattu tänään jäälatu. Latumies sanoi vievänsä moottorikelkan autolla Pihlajaniemelle ja ajavansa sieltä koululta latua Pullinlahden rantaan ja käy samalla katsomassa pystyykö Pullinlahdelle vetämään uraa. Laitetaan mahdollisesti myöhemmin tietoa mikä tilanne siellä on.

Sananen viikonlopuksi: Talvikeli viikonloppuna. Kaikille kolmelle päivälle luvataan -10-15 asteen pakkasasteita ja aurinkoisia päiviä. Ladut kunnossa ja olosuhteet hyvät. Varmasti laduilla tulee olemaan runsasti hiihtäjiä viikonlopun aikana.

To 11.2Kylmä aamu -24 astetta ja kylmä taitaa päivästäkin tulla. Ennusteiden mukaan päivällä -16-19 astetta ja aurinkoa. Hyvä olisi pitää välipäivä, olisikohan se tänään?
Jos jotain hyvää etsitään, niin pakkanen tekee jäille hyvää. Jäät on ryhtynee kuivahtamaan. Toiveita saataa olla vielä tämän talven aikana, että voisi laitaa aurinkolasit silmille ja lähteä ottamaan aurinkoa jäille sukset jalassa?
Ke 10.2Aholahdessa kello 9 pakkasta -19 astetta. Aurinko paistaa ja samalla pientä lumisadetta. Ladut aamulla ajettu hiihtokeskuksen alueelta ja näyttää erittäin hyviltä. Kuitenkin kuiva keli näyttäisi ja kuulostaisi olevan, nyt suksen pohjat sitten vinkuvat suloisesti. Päivällä lauhtuu -12-15 asteen välille ja samalla saattaa lumisateita hieman tulla, "pakkaspumpulia".
Illalla kello 18 Hiihtoseuran hiihtokoulu Aholahdessa.
Ti 9.2Kylmä aamu taas Aholahdessa. Kello 9 mittarissa -16 astetta, mutta ennusteiden mukaan päivällä ollaan noin -12 asteessa. Aurinkoa taas luvassa, joskin nyt aamulla ei siltä näytä. Latukone painaa hiihtokekuksen alueella ja parantelee ns. hyppyrimäen nousua. Ladut kunnossa ja ilmeisesti myös latukonekin. Mitähän tähän tänään vielä runoilisi. Kylmä on ulkona, latu-urat pakkasen vuoksi nihkeät, muutamia hiihtäjiä Aholahdessa vinguttamassa suksiaan.
Ma 8.2Aikaisin aamulla yli -20 astetta pakkasta, mutta nopeasti lauhtui lumsateen ja pilviverhon ansiosta. Nyt kello 9.30 Aholahden mittarissa ainoastaan -12 astetta. Talvinen ulkoilusää mitä mainion ja ladutkin hyvässä hiihtokunnossa.
Eilen hiihtolenkillä törmäsin eläköityneeseen emeritus ylilatumestariin ja tarkkailimme luonnon kulkua. Viikonloppuna alkoi männyn päristäjäiset, joten emeritus ylilatumestarin laskelmien mukaan hiihtokelit Aholahdessa loppuvat 10.4.2021. Sehän tietää, että meillä on vielä kaksi kuukautta aikaa hiihtää Aholahden maisemissa tänä keväänä. Katsotaan miten ennustus osuu tänä vuonna kohdilleen.
Su 7.2Vaihteeksi hieman lumisadetta aamutuimaan ja samalla pakkanen aamullakin ainoastaan -10 astetta. Päivällä pitäisi paistaa aurinko, joten tulossa loistava ulkoilusää. Ladut kunnossa ja hyvä on hiihtäjän hiihtää lumisessa maastossa.
La 6.2Hiljainen aamu Aholahdessa ja siihen suurena syynä -17 asteen pakkanen. Päivän mittaan pitäisi lämmitä noin -12 asteeseen. Tulossa siis ihan mukava talvinen ulkoilukeli, kun vielä auringonkin pitäisi paistaa koko päivän ajan. Kaikki maanpäälliset ladut on hiihtokunnossa kuntopuolella, kilpapuolella ja Aitolammen lenkillä. Latumestari kävi koittamassa Pullinlahdelle latujen tekoa. Kelkka upposi kokoajan vesimössöön ja oli kuleman mukaan työ saada kelkka takaisin kuivalle maalle. Tällä hetkellä jäälatujen teko on ihan mahdottomuus.
Pe 5.2

Kaunis auringonpaiste ja pakkanen paukuttaa -18 asteessa. Päivän mitaan pitäisi muutama aste lämmitä, mutta kylmäpäivä kuitenkin on kyseessä. Eilen latukoneen korjaaja oli käynyt konetta korjaamassa, mutta ilmeisesti vikaa ei pystytty laittamaan tällä erää kuntoon. Koneella pystyy kuitenkin ajamaan, joten latujen kunnostus käynnissä. Sen verran huonosti hydraulikka toimii, että kuuleman mukaan ihan joka päivä ei pystytä kaikkia väyliä isolla koneella ajamaan. Nyt kuitenkin tiedossa pakkasjakso ja ladut pysyvätkin nyt hyvässä hiihtokunnossa, vaikka joka päivä ei niitä ajetakkaan, joten ei huolta. Väylät kunnossa.

Jos eilen oli hernekeitto ja pannaripäivä, niin tänään saadaan torttua. Mutta onko jaossa tänään kuiva vai märkä torttu, siinäpä kysymys. Hyvää Runebergin päivää !

Sananen viikonlopuksi: Lauantaiksi ja sunnuntaiksi luvassa aurinkoista säätä. Aamuisin saataa pakkanen paukuttaa lähes 20 asteessa, mutta päivällä ennusteiden mukaan ollaan 10-15 asteen pakkassäässä, joten ihan mukavat hiihtosäät viikonlopuksi luvassa. Lunta piisaa ja maanpäälliset ladut kunnossa, joten hiihtämään talviseen luontoon.

To 4.2

Hernekeitto ja pannukakkupaivä tänään, on siis torstai. Eilen oli näköjään päivityksessä päivittäjä vielä tiistaissa, mutta palataan nyt normaaliin ajan kuluun. Pakkasta kello 10 Aholahden mittarissa -15 astetta ja aurinko paistaa. Joitakin hiihtäjiä Aholahdessa, mutta melko rauhallista. Latumies kertoi, että tänään aamulla ajettu kuntopuoli ja lammenympäryslenkki. Muita pätkiä ei ole ainakkaan vielä pystynyt ajamaan, kun latukoneen hydrauliikkan liittyvä vika oli tullut. Korjaaja on tulossa ja eiköhän kone saada taas viimeistään huomiseksi kuntoon.

Tänään illalla kello 18 Aholahdessa Hiihtoseuran hiihtokouluun liittyvä kilpailut kello 18 alkaen. Hiihtävät stadionin alueella.

Tulevana lauantaina piti aloittaa Aholahdessa Seurakunnan järjestämä Muumien hiihtokoulu. Seurakunnalta tulleen tiedon mukaan hiihtokoulu joudutaan peruttamaan pahentuneen pandemian vuoksi.

Ke 3.2Aamulla pakkasta -12 astetta ja hieman tuulee. Tuntuu selvästi kylmemmältä. Tälle päivälle luvassa myös lumisadetta, joskin ei ilmesti niin paljon, kun muutama päivä sitten ennusteissa oli. Talviset olosuhteet viimeisen päälle.
Toivottavsti eilisestä päivityksestä ei kukaan pahastunut. "No mitäs luette näitä päivityksiä, oma vika. Kun vielä ollaan savonmaalla, niin vastuuhan siirtyy lukijalle."
Ti 2.2Pakkasta Aholahden mittarissa kello 10 aikaan on -16 astetta, mutta suunta näyttäsi olevan lauhenpaan päivälämpötilaan. Aurinko alkaa paistamaan ja pilviä ei näy missäään. Upean näköistä. Kaikki maanpäälliset ladutkin on upeassa kunnossa, niin kunto- ja kilpapuolella sekä Aittolammen lenkillä. Aholahdesta myös latu Pullinlahden rantaan. Kaikki on siis aivan loistavasti Ahoahdessa! Mutta mikä se on nykyihmisessä, kun aina pitää valittaa. Eilen ja tänään päivitteliä on ollut Ahohdessa ihmisten näkyvissä varmaankin tunnin verran ja eikös päivittelijälle ole siinäkin aikana neljä ihmistä valittanut olosuhteita. Nyt hirmuinen valituksen aihe on kun ei ole jäälatuja kunnossa.
" Ootteko muuten tietoisia, että järvessä on vettä, ihan oikeasti vettä on järvessä. Nyt se vesi on noussut järven jään päälle ja ei siellä ihan hirveän hyvät olosuhteet ole varmaankin millän koneella ajella. Toiseksi kyllä varmaankin latumiehillä on ollut lähiaikona ihan kunnolla tekemistä maalatujenkin kuntoon saamiseksi, sillä aikalailla tuota lunta on viime aikoina satanut. En ole latumiesten kanssa jutellut asiasta, mutta varmaan ne jossakin vaiheessa jääladutkin tulevat kun niitä pystyy tekemään. Ollaan tyytyväisiä, että meillä on lunta ja maaladut on loistavassa kunnossa, eikä aina valiteta, eikös vaan?
Ma 1.2Helmikuu vaihtui -8 asteen pakkassäässä. Tänään luvassa hentoa lumisadetta, mutta aurinkokin paisteli aamupäivällä jonkin verran. Voisiko sanoa normaali talvikeli, ladut ok!
Su 31.1Aamulla kello 8 Aholahden mittarissa -5 astetta ja pitkästä aikaan mitään ei tällä hetkellä sada. Latukoneella ajettu latu hiihtokeskuksen luonna näyttää todella hyvältä ja houkuttelevalta. Liukkauttakin näyttäsi aamuhiihtäjien suksissa olevan, joten loistava hiihtopäivä tulossa.
La 30.1

Eilisen ja varsinkin viime yön aikana satoi noin 10 cm uutta lunta. Ladut lumisateiden jälkeen ajettu. Hieman pehmeä, niinkuin lumisateiden jälkeen yleensä onkin, mutta hiihdettävän hyvät. Ainakin eläköitynyt emeritus ylilatumestari kehui latukoneen jälkea loistavaksi. Aholahdessa aamupäivällä todella paljon porukkaa laduilla, mutta hyvin leppoisissa merkeissä näytetään hiihtdettävän. Aamupäivällä mittarissa -4 astetta. Päivälle ja illaksi luvassa ilmeisesti sakeita lumikuuroja.

Pe 29.1

Suojakelit alkavat olla historiaa vähäksi aikaa, koska pitempi pakkasjakso alkamassa. Aamulla mittarissa -2 astetta ja pienen pientä lumisadetta. Iltapäivästä lähtien lumisadetta enemmänkin. Hiihto-olosuhteet Aholahden laduilla on hyvät, maaladut kunnossa kuntopuolella, kilpapuolella ja Aittolammen tieosuuksilla. Eilen oli ajettu myös pohjat Aholahdesta Pullinlahden rantaan ja siitäkin tulossa ihan hyvä kun pikkaisen satelee vielä lunta vielä väylälle. Luistellen kuitnkin pääsi siellä ihan kohtalaisesti. Pullinlahdella näytti olevan suksen jäljet Tellun tuvalle päin, mutta ei koneellisesti ajettua latua. Vettä oli myös noussut jäälle, joten ei hyvältä näyttänyt jäille meno.

Sananen viikon vaihteeksi: Viikonlopun hiihdot pienessä pakkasessa, perjantaina ja lauantaina pienen lumisateen säestämänä. Sunnuntaina selkeämmässä säässä ileisen hyvässä hiihtokelissä. Ladut kummossa ja varmasti hiihtäjiä riittää viikonloppuna Aholahden baanoilla.

To 28.1Kello 9 Aholahdessa -0 astetta ja lumisadetta.Latukone tuli juuri lammenymräri kuntopuolelta ja suuntasi kilpapuolelle. Tänään aamulla ainakin huomattavasti paremman näköiset hiihto-olosuhteet kun eilen. Nyt näyttää jopa suksi luistavan jonkin verran. Saa nähdä mihin olosuhteet muuttuvat päivän aikana kun lumi- / räntäsadetta on kuitenkin koko päiväksi luvassa. Huomenna pitäisi alkaa pakastaa ja sitä mukaan olosuhteet paranevat viikonlopuksi.
Ke 27.1

Onnittelut niille, jotka eilen kävivät aamupäivällä hiihtämässä. Kyllä olosuhteet muuttuivat päivän aikana todella raskaiksi, kun alkoi märkää lunta satamaan. Märkää lunta edelleen satelee nyt keskiviikko aamupäivällä ja sadetta luvassa ennusteiden mukaan pitkälle ensi yöhön saakka. Märät olosuhteet siis tänäänkin laduilla tarjolla. Tarjolla tänäänkin siis hiki-liikuntaa parhaimmillaan!  +0 astetta aamupäivällä.

Tänään illalla kello 18-19 Aholahdessa Hiihtoseuran hiihtokoulu. Aikuiset muistaa, että pienet ovat harjoittelemassa hiihtämisen alkeita. Eikä sitten mitään Salpausselän Bolsuja, nopeampi väistää sehän on aina hiihtämisen sääntö!!!

Ti 26.1

Aamulla rapsakka keväinen hiihtokeli. Jos eilen oli työmiehen keli, niin nyt pääsee ainakin aamulla hieman helpommalla. Tänään ajettu latukoneella kuntopuoli, lammenlenkki ja kilpa 3km. Kuntopuolella on muutamissa kohdissa latukone nostanut pieniä kiviä urille, joten varovaisuutta siellä hiihtäessä. Aamulla mittarissa + 0 astetta ja pilvisen kostea sää. Iltapäivällä pitäisi alkaa satamaan vettä, räntää, lunta ?

Tämän viikon sunnuntain Fisher suksien tistihiihtopäivä on peruttu! Fisher tehnyt päätöksen, ettei tänä talvena testihiihtoja järjestetä koronan vuoksi. Samasta syystä myös Aholahden hiihtokeskuksen kahvio ei palvele Teitä hiihtäjiä tänä talvena.

Ma 25.1

Lunta, lunta ja märkää lunta. Nyt sitä taas sataa. Tämän päivän hiihto-olosuhteista voisi sen verran sanoa, että takuuvarmasti hiki tulee. +0 astetta aamupäivällä.

Eilen unohtui laittaa semmoinen varoitus, että kuntopuolen lisälenkillä mastonousussa on kiviä noussut pinnalle, joten varovaisuuttaa siellä.

Päivitys klo 13.30: Lumisade loppui ennen puoltapäivää ja latukone lähti uudelleen ajamaan latuja lammenlenkille ja kuntopuolella. Huomattavasti parempi keli uudestaan ajetuilla laduilla kun aamulla aikaisemmin ajetuilla laduilla. Aittolammen lenkilläkin kuuleman mukaan hyvä oli tänään hiihtää, sillä siellä oli latukone käynyt sen verran myöhään, ettei lunta olut ennättänyt niin paljoa sataa ajetulle uralle.

Su 24.1

Kello 9 Aholahden mittarissa -0 astetta. Lunta satelee välillä hiljakseen ja välillä tulee hieman kovempaa isoja jälkarättejä. Hiihto-olosuhteet kuitenkin Aholahdessa aivan mainiot. Hiihtokunnossa Kuntopuoli, lammenlenkki, kilpapuoli, sekä Aittolammen lenkin tieosuudet. 

Tänään Aholahdessa Intersportin ja Peltosen skin suksi kiertue kello 11-15. Käykääpä testaamassa miten Peltosen karvapohjat toimii ongelmakelissä.

La 23.1Yöllä taas muutama sentti uutta lunta. Aholahden mittarissa -0 astetta kello 9 aikoihin. Latujen tekon menossa, mutta pääladut lammmenlenkki ja kuntopuoli näytti aamulla olevan jo ajettuna ja varmaankin päivän mittaan muutkin maaladut on hiihtokunnossa. Hyvä hiihtokeli ja porukkaa alkaa Aholahdessa olemaan jo melko runsaasti.
Pe 22.1

Eilisen illan ja yön aikana satoi reilut 10 cm lunta. Nyt näyttää talviselta! Latujen teko näytti olevan aamupäivällä menossa Aholahden baanoilla. Tänään varmaankin melko pehmytä baanaa tarjolla, mutta mitä enemmän väylillä hiihdetään sitä paremmaksi ja liukkaamiksi ne tulevat. Pakkasta aamupäivällä -7 astetta. 

Sanaset viikonlopuksi:
Viikonlopuksi säätila muuttuu pluskeleiksi ja pientä sadetta lumena tai vetenä myös luvassa. Tulossa kuitenkin hyvä ulkoiluviikonloppu, joten sukset jalkaan ja laduille. Sunnuntaina Aholahdessa Pelosen suksien testihiihtopäivä kello 11-15. 

To 21.1Aholahden mittarissa aamulla kello 8 pakkasta -9 astetta ja jonkun verran tulee. Latumestari ajelee latukoneella latuja stadionin alueella ja hiihtäjiä tulee kokoajan Aholahden laduille. Näyttäisi myös aikasimmat lähtevän jo laduilta pois. Tänään talvinen hiihtokeli, hieman narisee suksen alla, joten ei varmaankaan kaikista liukkaina keli. Illaksi ja ensi yöksi luvassa kunnon lumisadetta, ennusteiden mukaan 5-10 cm olisi valkeaa mannaa tulossa.
Huomiset latutiedotteet tulevat myöhässä, kun lumitöitä on tiedossa päivittäjällä useammassa paikassa, enen Aholahteen pääsemistä. 
Ke 20.1

Voimakas lumisade Aholahden aamupäivässä ja -3 astetta.

Päivitys kello 15: Laitetaanpa uutta päivitystä urbaanisemmasta ositteesta. Tänään yhteydet Aholahdessa oli niin surkeat, että aamun päivityksen yhden virkkeen kirjoittamiseen meni 45 minuttia. Lunta siis satoi aamupäivällä erittäin voimakkaasti. Sade päättyi puolen päivän jälkeen, jonka jälkeen latumestari lähti uudelleen ajamaan latuja. Aholahdesta poislähtiessä näytti ainakin lammenlenkki, kilpa 1km ja kuntopuolen valaistu uudelleen ajettu. 

Ti 19.1

Aamupäivällä pientä lumisadetta -4 astetta pakkasta.

Laitetaanpa tähän tietoa Aittolammenlenkistä, kun sinne eilen iltapäivällä ennätti valosan aikaan. Aittolammen tie osuudet hyvässä hiihtokunnossa kummalakin hiihtotavalla. Parissa paikassa huonompaa. 90 asteen mutkamäkessä on kiviä noussut lumelle ja lähellä Aittolampea sorakuoppien luona totutusti vähemmän lunta. Meno Aittolammen tielle ja sanoin tulo sieltä pois onkin reitin hankalimmat, sillä kilpa 5km lenkillä todella vähän lunta. Varsinkin laskut kannattaa ottaa siellä varovasti.

Ma 18.1

Porukkaa Aholahden aamussa todella mukavasti, Ei pelkästään eläkeläisiä vaan myös paljon työikäisiä, liekkö etätyöt sukset jalassa. Ei huono, niinkuin Jorma sanoisi. Hiihtokeli mitä mainioin, mittarissa 9.30 on -7 astetta ja ennusteiden mukaan saattaa aurinkokin päivällä näyttäytyä, joskin nyt vielä pilvistä. Latukone ajeli äskettäin tallille ja latumestari hyppäsi kelkan päälle ajelemaan sellaisille pätkille, mihin isolla koneella ei pääse. Ladut siis kunnossa, eikun sukset jalkaan ja hiihtämään.

Savonlinnan Hiihtoseuran hiihtokoulu alkaa tämän viikon keskiviikkona. Huonioikaa, että pieniä hiihtäjiä on silloin harjoittelemassa hiihdon alkeita varsinkin  stadionin alueelle kello 18-19 välisenä aikana. Lisätietoja: SHS:n Hippo maastohiihtokoulusta Muistakaahan isommat hiihtäjät, ei sitten Aholahdessa RAIVOTA pienille hiihtäjille!

Su 17.1

Keli lauhtunut yön aikana ja nyt aamulla kello 8 jälkeen Aholahden mittarissa -10 astetta. Hiihtäjiä näin aikaisin aamulla jo todella mukavasti laduilla. Tulossa hyvä hiihtopäivä ja ladut hyvässä kunnossa.

Tänään kello 11-15 Aholahdessa Salomon suksien testihiihtopäivä. Käykääpä silitelemässä Salomonin karvoja!

La 16.1Pakkasta Aholahden mittarissa klo 10.30 on -22 astetta ja aurinko alkaa paistamaan. Kaksi hiihtäjää näyttää olevan Aholahden laduilla. Päivän mittaan pitäisi lauhtua ja huomenna hiihdetään lauhemmassa hiihtokelissä.
Pe 15.1

"Pakkanen, sitä suomalaiset tykkää.
Pakkanen, kuljetaan nenät huurussa.
Pakkanen"
(Papu ja pojat 1983 / sanat J.Karjalainen)

Pakkasta siis on! Aholahden mitarissa seisoo -27 astetta aamulla kello 8. Kirkas päivä tulossa, mutta nyt kyllä kieltämättä on kylmä.

Sanaset viikonlopuksi: Lauantaina vielä kylmä päivä, mutta sunnuntaina hyvät hiihto-olosuhteet. Sunnuntaina Savonlinnan Intersportin järjestämä Salomon suksien testihiihtopäivä klo 11-15.

Savonlinnan seurakunnan lapsityön ja Olavin retkeilijöiden muumien hiihtokoulun alkaa la 6.2. Lisätietoa ja ilmoittautumis ohjeet löytyy LINKISTÄ.
To 14.1

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pakkasta mittarissa aamupäivällä -24 astetta. Ei ruuhkaa laduilla, yksi hiihtäjä lammen kierrossa aamupäivän aikana.

Tulevan sunnuntain testihiihtopäivän suksimerkki on vaihtunut. Testauksessa sunnuntaina klo 11-15 välisenä aikana Salomonin sukset. 

Ke 13.1Kello 10 Aholahdessa erittäin hiljaista. Yksi hiihtäjä kiertää lampea ja latumestari kunnostaa latuja. Hiljaisuuteen on hyvä syy, nyt on kylmä!  Pakkasta ainoastaan -16 astetta, mutta erittäin kylmä navakka itätuuli puraisee kyllä poskipäitä pahemman kerran. Kylmää on luvassa lauantaihin saakka, jolloin ryhtyy lauhtumaan paremmille hiihtokeleille.
Ti 12.1Pakkasta kello 9 Aholahden mittarissa -9 astetta ja erittäin navakka itätuuli. Tänään luvassa Etelä-Suomeen paljon lunta, mutta meille asti lumisateet eivät ilmeisesti yllä. Puista kuitenkin tipahtelee lunta jonkun verran, joten mahdollisuus saada tänään luntaniskaan hiihtolenkillä. Tänään ihan hiihdettävä talvinen hiihtokeli. Huomisesta lähtien näyttäisi pakastuvan voimakkaasti parinkympin huonommalle puolelle kolmen päivän ajaksi, joten tänään hiihtämään ken ennättää.
Ma 11.1

Aholahdessa aamulla kello 9.30 pakkasta -9 astetta. Pientä tuulen virettä, joten tuntuu selvästi kylmemmältä mitä mittari näyttää. Normaali hiihtopäivä talvisäässä, muuta ei oikein osaa tästä päivästä sanoa.

Päivitys klo 12: Kyseltiin pääseekö Pullinlahdelta Aholahteen. No pitihän se laittaa ruokatunnilla sukset jalkaan ja lähteä katsomaan. Aholahdesta on Pullinlahden rantaan vedetty pohjat ja niitä pitkin kyllä pääsee Pullinlahden rantaan, mutta hieman extreemiä hommaa se kylläkin on. Varvikkoa, epätasaisuutta ja muutaman kosteikon ylitys reitillä on, lunta vaan saisi olla paljon enemmään. Jäällä näytti olevan hiihdettyä latua Tellun tuvan suuntaan ja ilmeisesti sieltä kohti leirintä alueen rantaa.

Su 10.1Pientä puuterimaista lumisadetta on yön ja varsinkin aamun aikana tullut ja sadettaa taitaa pukata koko päivän mitaan. Tutkakuvista kun katselee saderintamia, niin taitaa Venäjän puolelta avoimena oleva Laatokka olla se meidän lumitykki, joka sateet tuo tänne vaikka niitä ei ole ennusteissa ollutkaan. Pakkasta aamupäivällä -12 astetta Aholahden mittarissa. Latumestari ajellut aamulla latuja ja ilmeisesti joitakin pätkiä joutunut ajamaan jo uudestaankin, kun tuota lunta on sadellut. Hyvä talvinen hiihtokeli. Pääladut kuntopuoli, lampi hyvät. Kilpapuolella pitää mennä varovasemmin, jos sinne menee hiihtämään, mäet huonommassa kunnossa vielä. Aittolammen lenkin tieosuudet hiihtokunnossa, hieman pehmeät, mutta kokoajan paranee.
La 9.1

Pakkanen kiristyi yön aikana voimakkaasti ja nyt aamulla kello 8.30 mittarissa -19 astetta. Tästä päivästä tulossa siis kylmä joka karsii varmastikin hiihdon harrastajia laduilta. Latutilanne on seuraavanlainen: Kuntopuoli kokonaisuudessaan on hyvässä hiihtokunnossa, samoin lammen ympäryslenkki. Kilpapuolelle on vedetty latupohjia, jossa pystyy jollakin tavalla hiihtelemään. Aittolammen lenkille myös vedetty pohjat, jossa kuuleman mukaan pystyy menemään, eikä suurempia kiviä ollut tieosuudella, joka kuitenkin eilen oli vielä hieman pehmyt. Myös Pullinlahdelle päin näytti olevan pohjat vedetty. Nämä siis tarkistamattomia muilta hiihtäjiltä saatuja tietoja. Isolla Säynejärvellä on ollut myös hiihtäjiä, siellä on hiihtämällä tehty latu, ei koneellista hoitoa.

Valoista: Kilpapuolen valot ovat vielä pimeinä. Valot laitetaan kuuleman mukaan päälle, kun kilpa 3km on siinä kunnossa, että siellä pystyy turvallisesti hiihtää. Muutenkin Aholahden valoissa on ollut ongelmia, paikoitellen on yksittäisiä valoja on ollut pimeinä ja toisinaan ne palavat. Tieto on kaupungin vapaa-aikatoimella ja vikoja kaupungin toimesta kuuleman mukaan korjaillaan lähiaikoina.

Tänään jos ei ladulle mene kovan pakkasen vuoksi, niin miten olisi pienet kotijumpat ja venyttelyt. Tekisi varmaan ihan hyvää hiihdossa rasittuneille lihaksille.

Pe 8.1

Tänään latutiedotetta aamulla etänä, kun työt painottuvat tänä talvena enemmän kaupunkiin ja hiihtämään monesti pääsee vasta iltahämärissä. Laitetaan tarkempia tietoja mahdollisesti myöhemmin päivällä mikäli Ahohteen ennättää.
Pakkasta aamulla -8 astetta ja satelee hivenen kevyttä pakkaslunta. Eilen illalla kuntopuolen ladut erinomaisessa kunnossa lumimäärään nähden. Hyvä myös lammenlenkki ja kilpa 1km. Kilpa 3km lenkille myös vedetty latua, mutta eilen llalla valoja ei ollut siellä, niin pystynyt niitä testaamaan. Latu-uria alkaa valmistumaan lisää ja päätään pitemmille lenkeille. Luntahan on kuitenkin melko vähän, joten varovaisuutta varsinkin uusilla avatuilla lenkeillä, yllätyksiä saataa olla.

Aholahteen on tulossa tammikuun aikana alustavan suunnitelman mukaan kolme testihiihtopäivää, jolloin pääsee testaamaan uusia suksia. Su 17.1 Fisher, su 24.1 Peltonen ja su 31.1 Atomic / Salmon.

Sana viikonvaihteeksi: HIIHTÄMÄÄN !!!

To 7.1

Normi tammikuinen talvipäivä #. Pakkaslukema kello 10 Aholahden mittarissa -8 astetta ja pientä tuulen virettä #. Hiihtäjiä arkipäiväksi yllättävän paljon #. Hiihtokunnossa kuntopuoli, lammenlenkki ja kilpa 1km #.

Lopuksi maailmanpoliittista arkipäivää tämän päivän piristykseksi #.  Päivittäjällä oikeudet kirjoitella mitä tahaansa #, mutta maailman vaikutusvaltaisimmalat mieheltä viety oikeudet twitteriin ja facebookiin #. Kuka uskoo enää Trumpiin? No ei kannata aina uskoa päivittäjänkään kaikkiin juttuihin, satu-setiä kummatkin #. (pitäisiköhän tämä kirjoitus poistaa?)

Ke 6.1

Loppiainen päättää juhlakauden, mutta meillä hiihdon ystävillä "juhlakausi" on vasta alussa. Uutta lunta satoi yön aikana parin sentin verran. Höttöstä pakkaslunta, mutta kaikki otetaan vastaan, hyvää tekee hiihtobaanoille. Tulossa hyvä hiihto/ ulkoilupäivä, joten Aholahdessa tänään varmasti kova vilske laduilla. Pakkasta aamulla klo 9 on -6 astetta.

Joitakin kyselyitä on tullut hiihtokouluista. Aholahdessa tänä talvena Savonlinnan Hiihtoseuran Hippo maastohiihtokoulu, jonka aloitus merkitty 13.1.2021, katso lisää . Lisäksi Savonlinnan Seurakunnan lapsityön ja Olavin Retkeilijöiden Muumien hiihtokoulu 6.2.2021 alkaen. Tästä hiihtokoulusta lisätietoa suoraan seurakunnan lapsityöstä.
Ti 5.1Talvinen hiihtokeli, sillä suksen alla lumi narskuu. On siis pakkasta -8 astetta. Aholahdessa vähän rauhallisempaa kun eilen, mutta kyllä tänäänkin hiihtäjiä Aholahdessa on ihan mukavasti. Hyvä hiihtokeli ja kauniit lumiset maisemat, niitä tarjolla tänään Aholahden laduilla.
Ma 4.1

Maanantai aamuksi, erittäin vilkas aamupäivä Aholahdessa. Pakkaslukemat -3 astetta. Erinomainen hiihtokeli tänään.
Laitetaan tarkempaa päivytystä latujen kunnosta myöhemmin, kun ladulle ennättää.

Päivitys klo 15: Mukava keli oli ladulla. Parhaimmassa hiihtokunnossa ehdottomasti valaistu kuntolatu. Siellä kun ensimmäisen mäen pääsee alas, niin hyvä on hiihdellä molemmilla hiihtotavoilla, eli ensimmäinen ja myös samaiseen paikkaan laskeva viimeinen mäki varotellen. Lammen lenkkiä hiihdetty todella paljon, latu ja myös luistelubaana hieman liipalla. Kilpapuolen 1k ajettu myös, mutta melko epätasainen varsinkin luistellen, latu kohtalnen.

Su 3.1

Lumsateet helittäneet ja lunta maassa vajaat 10 cm. Aamupäivällä Aholahden mittari näyttää -0 astetta ja pilvinen sää tila. Hiihtäjiä Aholahdessa huomattavasti enemmän kun eilen tähän samaan aikaan. Hiihtokunnossa kuntopuolen valaistu, lammenlenkki ja latumies ajelee koko ajan kilpa 1km lenkillä, joten sielläkin pääsee nyt hiihtämään. Järvien jääalueille näyttäisi lumisateiden mukana nouseen vesi, joten jäillä ei nyt taida päästä menemään kastelematta jalkojaan. Tänään ei vielä päivittäjä ennättänyt ladulle, kun noita lumityöhommia on useamassa paikassa joutunut (lue saanut) tehdä, mutta kyllä eilen illalla oli mukava hiihtää kun lunta suksien alta löytyi kunnolla lunta. Nautitaan nyt näistä hiihtokeleistä täysin siemauksin.

Eilen muuten kautta aikojen kovien ennätys päivitys sivuilla. Katseltiin tätä sivua peräti 813 eri laitteesta. Näyttää hiihtäminen kiinnostavan!

La 2.1Lumisateiset terveiset Aholahdesta! Lunta on sadellut aamusta lähtien ja nyt klo 10 aikoihin maahan on jäänyt jo pari senttiä uutta lunta. Sadetta on luvassa koko päiväksi ja vielä huomiseksi saakka. Mittarissa -1 aste pakkasta. Aholahti alkaa näyttää vihdoinkin hiihtokeskukselta, sillä hiihtäjiä vilistää koko ajan kahviorakennuksen vierestä. Kierretään lampea, hiihtäjiä näyttää olevan kuntopuolella ja näyttäisi latuhiihtoa harrastettava myös kilpa 1km urillakin. Mikä parasta niin useita lapsiperheitä on Aholahdessa harjoittelema hiihdon alkeita.
Pe 1.1.
2021
Hyvää Uutta Vuotta 2021!
Latutiedotetta tänään etänä. Tämä päivä vielä jatketaan plusasteiden tuntumassa, mutta huomisesta lähtien pitäisi pakkasjakson alkaa lumisateiden kera. Eilinen lumisade toi muutaman sentin uutta lunta ja se teki todella hyvää baanoille. Urat selvästi tasoittuivat ja kuntopuolen kiviä ei enää näkynyt, eikä niitä myöskään tuntunut suksen pohjissa eilisen alkuillan lenkillä. Tämän aamun lukema Savonlinnan seudulla 0 astetta ja pilvinen säätila.
To 31.12

Vuoden viimeistä latupäivitystä vääntäessä, voi vain todeta, että kyllä on ollut hiihtämisen kannalta Aholahden laduilla surkea hiihtovuosi. Alkuvuosi oli vähäluminen ja hiihtämisen kanalta erittäin lyhyt.  Samanlaisena hiihto-olosuhteet loppuvuodestakin ovat olleet. Toivottavasti ensi vuodesta tulee kaikin puolin parempi kun päättyvästä vuodesta. Ainakin hiihdon kannnalta nyt näyttäisi olevan hieman valkeutta ilmassa, sillä erittän kosteaan lunta satelee Aholahden aamussa. Kello 9 mennessä maahan on jäänyt reilu sentti uutta lunta ja sadetta on luvassa koko päivän ajaksi. Toivotaan vaan, että sade ei muutu vedeksi, sillä lämpömittari lukeman on pyöreä nolla. Huomenna ollaan ennusteiden mukaan vielä plusaseteiden tuntumassa, mutta lauantaista lähtien sään pitäisi pakastua ja lauantaiksi on luvassa uusi sade alue ja sen pitäisi ainakin tulla lumena. 
Jos tänään joku hiihtelemään lähtee, niin epäilisin, että töitä saa tehdä eteenpäin menoksi, sen verran märkää lumi nyt aamulla näyttäisi olevana.

Ke 30.12Eipä tullut eilinen sade lumena, vaan jäätävänä tihkuna. Yön aikana on kuitenkin tullut pieni härmä lunta ja onhan sekin sitten jotain. Ainakin hieman hidastaa vauhtia latu-urilla. Kieltämättä ei nämä urat missään hyvässä kunnossa ole, mutta hiihtelemään innokkaimmat pääsee. Tälle päivälle luvassa plus keliä ja vesisadetta. Nyt aamulla kello 10 aikaan ollaan kuitenkin vielä pakkasen puolella -2.
Ti 29.12-2 asteeen aamu ja tuulista on edelleen. Tälle päivälle on luvassa lumisadetta ja sitä nyt todella kaivataankin. Baanat lammen ympäryslenkillä ja varsinkin valaistulla alkaa olla jo vaarallisessa kunnossa, kiviä useammassa kohdassa. Eilen illalla sai valaistulla kuntoladulla tehdä kunnon akrobaatti liikeitä välillä, että pysyi pystyssä. Onneksi ei ollut ketään näkemässä. Hiljaista siellä puolella illalla oli, sillä sai tunnin verran hiihdellä kuntopuolella näkemättä ketään. Toivottasti sataisi lunta sen verran, että päästäisiin kunnolla ja turvallisesti hiihtämään.
Ma 28.12-4 astetta pakkasta aamulla kello 9 Aholahden mittarissa ja erittäin navakka kylmä tuuli.Hiljaista on Aholahden aamussa, sillä ainaoastaan kaksi autoa näyttäisi parkkipaikalla olevan. Latuolosuhteet samanlaiset kun ne ovat nyt muutaman päivän olleet, eli lammen ympärys ja kuntopuoli hiihtelykunnossa. Jäälle ei taida tällä tuulella tehdä mieli lähteä hiihtämään.
Su 27.12Joulut tältä vuodelta ohitse ja suunnataan katsetta loppuvuodelle -6 asteen pakkasessa ja selkeän pilvisessä säässä. Latuolosuhteisiin ei muutoksia, hiihtelykunnossa lammenympäryslenkki ja valaistu kuntolatu, myös jäällä on hiihtäjiä ollut. Ladut olleet melko kovalla käytöllä, joten uutta lunta kovasti ne kaipailisivat. Tiistaille ilmeisesti luvassa lumisateita, joten sen jälkeen varmaankin saadaan myös ladut Aholahden baanoille.

Kovasti ovat kyselleet milloin Aholahden kahvio avautuu. Olemme SSL:llä päättäneet, että kahviota ei nyt alkutalvesta avata Covid pandemian vuoksi. Seuraamme tilannetta ja katsotaan helmikuussa onko sillon turvallisempaa kahvion avaamiseen.
 
La 26.12Tapanin päivää vietetään Aholahdessa -6 asteen pakkasessa ja pilvisessä säässä. Hiihtelykunnossa lammen ympäryslenkki ja kuntopuolen valolatu 5,6 km. Hiihtämässä näyttäisi olevan kello 11 aikoihin Aholahden laduilla noin 20 hiihtäjää, joten ei ruuhkaa.
Pe 25.12Lammen ympäryslenkkille 1,4km ja valaistulle kuntoladulle 5,6 km on ajettu pohjat ja niissä pääsee hiihtelemään, ei latuja!. Lammenympäryslenkki on melko muhkurainen, mutta kuntolatu on selvästi tasaisemmassa kunnossa. Parhaimpia suksia ei kuitenkaan kannata laitaa jalkaan, sillä itse ainakin löysin kympin lenkillä useammankin uuden naarmun rospuuttoajan suksiin. Hyvä kuitenkin oli suksien päällä olla, "joulun paras nautinto". Keli on pakatumaan päin, sillä aamulla oltiin nollassa, mutta klo 16 aikoihin Aholahdessa jo -3 astetta. Lunta maassa reilut 5 cm.
To 24.12Lunta satoi eilen ja yön aikana noin 5 cm. +0 astetta.
Ke 23.12

"Taas valkeata Joulua".
Maassa pieni kerros valkeata lunta ja sitä pitäisi sadella tämän päivän aikana muutamia senttejä. Kello 10 aikaan Aholahden mittarissa -0 astetta. Isolla Säynejärvellä Aso painaa retkiluistimilla, mutta muuten Aholahti on hiljainen. Retkiluistin kelit saattaa tämän päivän jälkeen jäillä loppua, sen verran märän oloista satava lumi nyt on. Hiihtokelt kuitenkin taidetaan saada jäille, kun alkaa sukset kantit puremaan jään / lumen pintaan. Eipäilisin, että huomenna pystyy hiihtämään Isolla Säynejärvellä ja ehkä myös Saunalammella, joka nyt on kuitenkin vielä osittain pelkällä jäällä.

Päivitykset hiljentyvät nyt muutamaksi päiväksi joulun viettoon.

Hyvää ja Rauhallista Joulua !

Ti 22.12+2 astetta ja erittäin pilvinen tihkusateinen sää.
Ma 21.12Eilen kyseltiin "tässäkö se oli?" Siinä se sitten oli, lumet ja hiihtokelit poissa! Surkean näköistä Aholahdessa. Ainut hyvä puoli, että järvet näyttävät olevan melko peilikirkkaita, joten mahdollisesti luistelukelejä on luvassa, kun hieman kylmenee? Vuoden lyhyimmän päivän arvot: +2 astetta ja synkän pilvistä.
Su 20.12"Tässäkö se oli?". Kyllä on keli muuttunut yön aikana. Lämpötila noussut + 3 asteeseen ja pientä tihkusadetta. Lumi on vetistynyt kovasti eilisestä ja ryhtynyt sulamaan. Hiihtelemään vielä aamupäivällä pääsi, mutta kuinka pitkään? Varsinkin valaistulla kuntopuolella alkaa kivet tulla esiin ja useampi siellä olikin ottanaut makuuasentoa hiihtämisen lomassa. Eikä se lammen lenkkikään missään hyvässä iskussa ollut. Järven jäälle on noussut vettä, joten sohjohiihtoa jääalueilla. 
la 19.12

Aamupäivällä -3 astetta pakkasta ja melko selkeän tuntuinen sää. Tänään ei valitettavasti ennätä aamupäivällä Aholahteen tarkistamaan latutilannetta, kun työt painaa päälle urbaanisessa ympäristössä. Tässä hieman tietoja eiliseltä. Latupohjia ajettu lammenlenkille ja kuntopuolen 5,6 km lenkille. Kuntopuolen alku näytti eilen jopa yllättävän hyvän näköiseltä kun siellä pienen matkan jalkaisin kulki. Huonommilla suksilla ja luisteluhiihdolla! Laitetaan tarkempaa tietoa kun ennättää Aholahteen ja jopa sukset jalassa?

Päivitys klo 18.30:
Lammenlenkki ja valaistu kuntolatu 5,6km hiihtokunnossa vapaalla hiihtotavalla. Myös jäällä oli hyvä hiihtää!

pe 18.12Lumisade alkoi aamulla klo 9 jälkeen ja vähäistä sadetta pitäisi tulla iltaan saakka. Eilen ajetut latupohjat ovat kovettuneet, mutta eipä ne vielä hirveän houkuttelevilta hiihtämiseen näytä. Parempi on mennä jääalueilla, niin "saunalammella" kun Isolla Säynejärvellä, jossa kummallakin näyttäisi aamulla klo 10 aikaa olevan muutama hiihtäjiä. Aamulla klo 10 Aholahden mittarissa -4 astetta.
Kun hiihtokausia on Aholahdessa alkanut, niin frisbeegolfaajat siirtykääpä muille radoille.
 
to 17.12Lunta maassa noin 5cm. Kaupungin latumiehet aloittivat aamupäivällä latupohjien tekemisen latu-urille. Vielä ei maanpäällisillä laduilla kunnolla pääse, mutta jäällä kylläkin saataa jo kantit pitää. Pilvinen sää -1 aste pakkasta.
ke 16.12Aamulla alkoi lumisade ja sadetta luvassa iltaan saakka. Hieman sade muuttunut märemmäksi ja toivotaan, että sade tulisi kokoajan lumena. Toiveita on, että päästään hiihtämään, sillä perjantaiksi luvassa seuraava lumisade alue. Tänään kello 10 mittarissa -0 astetta. 
ti 15.12Pilvinen -4 asteen pakkasaamu. Illasta lähtien pitäisi lumisade alueen tulla Aholahden maisemiin ja sateen pitäisi kestää noin vuorokauden. Ennusteiden mukaan yli 5cm olisi sadetta tulossa, mutta tuleeko kaikki lumena, kun sää lauhtuu selvästi plus-asteiden puolelle.  Toivottavasti päästäisiin suksien päälle loppuviikosta Aholahdessakin? Tänään kuitenkin Aholahdessa retkiluistimilla tai jalkalenkkiä latupohjia pitkin.
ma 14.12Pientä lumisadetta aamupäivästä lähtien, mutta eipä se kerrytä kylläkään kinoksia, sen verran hentoa sade on. Pakkaslukema -4 astetta. Retkiluistelijoita kummallakin Aholahden jääalueilla.
su 13.12Päivän strategiset arvot: -4 astetta pakkasta, pilvistä, mutta selkeä keli. Loistava ulkoilupäivä retkiluistellen tai jalkalenkkiä tehden. 
la 12.12Yöllä satoi hieman lunta, mutta hiihdon kannalta liian vähän. Pilvinen -2 asteen päivä. Isolla Säynejärvellä aamusta lähtien porukkaa retkiluistimilla.
pe 11.12Neljäs pakkaspäivä peräkkäin ja viime yönä pakkasta jopa -13 astetta. Lunta ei vielä maassa, mutta järvet jäätyyy kovalla vauhdilla. Saunalammella torstaina jään paksuus laiturin vieressä mitattuna 5 cm. Tänään aamulla ensimmäiset luistelijat saunalammella (Pieni Säynejärvi) ja myös Isolla Säynejärvellä. Varovaisuutta kuitenkin jäillä liikuttaessa!!!

ti
1.12
2020

Ei vielä hiihtokelejä Aholahdessa