LATUTIEDOTE 2018-2019

       

ke 1.5Frisbeegolf kausi käynnistynyt. Jäätä vielä väylillä, mutta heittämään pääsee!
  
 Hiihtokausi päättynyt
to 11.4

" Vielä on talvea jäljellä,
Vielä tulee kauniita pakkas öitä, ehkä päiviäkin.
Vielä voit mennä hiihtämään,
Aholahden latuja.
"

Kaikesta talven jatkumisesta huolimatta tänään kauden viimeinen päivitys:
Pakkaskeli -2 astetta ja pilvinen sää. Hiihtämään pääseen kilpapuollella ja lammen ympäri, joskin koko lenkkiä ei ole koneella ajettu, mutta hiihdetty kuitenkin koko lenkkiä on. Ei hirveästi hiihtäjiä, mutta suihketta kuitenkin iltapäivälläkin laduilla on ja näytti ihan mukana oloiselta keliltäkin varsinkin vapaalla hiihtotavalla. Tuleville päiville luvassa hieman lämpimämpää säätilaa. Yö pakkaset kuitenkin jatkuvat, mutta päivällä reilusti plusasteiden puollella ja aurinko paistaa. Näin ollen aamulla taas kannattaa hiihtämään mennä, sillä päivällä on pehmeämpää varmaankin jo huomisesta lähtien.

Koska on viimeinen päivitys tältä talvelta, haluan kiittää Teitä kaikkia hiihdon ystäviä tästä talvesta. Eilenkin Teitä tällä sivuilla vieraili yhteensä 245 eri laiteesta tuijotellutta henkilöä. Parhaimmillaan kävijöitä oli yli 500 päivittäin. Se miksi jo nyt lopetetaan, johtuu siitä, että päivitteliä huomenna menee laittamaan koko talven vaivannutta jalkaa leikkauspöydälle ja näin ollen Aholahteen palataan vasta viikkojen päästä, ehkä vasta kesäkeleissä. Hyvää kevään jatkoa kaikille ja tavaan taas ensi syksynä samoissa merkeissä. Terveisin: nimimerkillä sauvakävellen kohti uutta hiihtokautta ! TR

ke 10.4

Talvi tuli takaisin. Illan ja yön aikan satoi muutama sentti lunta ja pakkasta aamupäivällä -2 astetta. Tarkemmat latutiedot iltapäivän aikana, kun Aholahteen ennättää.

Päivitystä myöhään iltapäivällä: Latuja oli ajettuna kilpapuolelle ja osittain pystyi myös hiittämään lammenlenkkiä, joskin koko lenkkiä ei ollut koneella ajettuna. Lunta on, mutta ei olosuhteen hirveän huokuttelevalta tänään näyttäneet. Päivälläkin muutama hiihtäjä laduilla kuitenkin näytti olevan. Metsäkone pörräsi kuntopuolella, joten sinne puolelle ei ole asiaa hiihtelemään, eikä edes koiraa kus.., eikun pissattamaan. 

ti 9.4Märkää ! Eilen illalla satoi välillä kaatamalla vettä ja yön aikana satoi sitten märkää lunta. Keväinen sanonta "uusi lumi on vanhan surma", pitänee paikkansa. Nautikaa kilpapuolen märästä kelistä, ken hiihtämään tänään menee. Pilvistä, sateista ja +0 astetta.
ma 8.4Säätila muuttui. Kello 10 aikaan näyttää säätila surkelta, ei paista aurinko ja synkää on. Vesisade alkoi aamulla ja nyt pitäisi sataa pari vuorokautta putkeen vettä, räntää, lunta. Hiihtämään pääseen kilpapuolella. Kuntopuollella alkamassa (tai jo alkanut)  metsätyöt tämän päivän aikana, joten siellä hiihtäminen ei enää onnistu. Kello 10 mittarsissa +1 aste.
su 7.4Pakkasta aamulla kello 8 jopa -5 astetta, mutta taas päivällä mennää reilusti plusasteiden puollelle auringonpaisteessa. Aamuliukkaat menossa ja vilskettä laduilla. Viimeinen päivä valaistulla kuntopuolella, sillä huommenna aamulla alkaa siellä puolella metsätyöt.
la 6.4

Edellisten päivien kertausta. Yöllä kylmää (-5), päivällä aurinkoa ja lämmintä (+9) . Tänä aamuna puoli kahdeksan aikaan Aholahdessa täysi viske laduilla. Autojakin parkkipaikoilla siihen mennessä jo 21 kappaletta. Latukone näytti silloin olevan kilpapuollella möyhentämässä latuja hiihtokuntoon. Livakka keli näytti olevan. Huomiokaa, että Aittolammen tie aurattu metsätöiden vuoksi ja valaistulla kuntoladulla viimeinen viikonloppu hiihtämiseen, sillä maantaina käynnistyy sielä metsätyöt.

pe 5.4Sivujen päivitys tänään jumissa palvelun tarjoajan reititysongelmien vuoksi, joten päivitys tulee vasta kello 17. Yöllä ontiin pakkasella, mutta nyt kello 17 mittarissa +10 astetta ja aurinko paistanut koko päivän. Lammenlenkki alkaa olla puhki ja kilpapuolella sillat alkaa olla myös siinä kunnossa, että niiden ylitykset eivät enää onnistu. Aittolammen tie aurattu, metsätöiden vuoksi. Muuten hyvä vielä on hiihtää. Kuntopuollella kanntaa sitten ottaa kaikki ilo irti hiihtämisestä viikonlopun aikana, sillä maanataina alkaa kuntopuollella metsätyöt ja siellä hiihtäminen sen jälkeen kielletty. 
to 4.4

Päivitys klo 13.00: Aittolammen lenkkillä alkaa metsätyö ja tienpohjat aurataan !

Voisipa todeta, että edellisten päivien kertausta kelien suhteen. Yöllä pakkasta ja päivällä aurinkoa ja erittäin lämmintä. Aamulla latukone ajeli latuja pehmeämmiksi yön jäljitä. Nyt alkaa olla jo se aika, että ne kohdat mihin lähes kokoajan paistaa aurinko ja yö aikana pakastu, niin nissä kohdissa latukonekaan ei enään tahdo rikkoa jäätynyttä lunta, vaan ne jäävät melko jäiseksi latukoneenkin jälkeen. Päällisin puolin kuitenkin hyvässä hiihtokunnossa lenkit ovat. Yöllä -3 astetta ja nyt päivällä klo 12 mittarissa +8 astetta.

ke 3.4Samalla kaavalla jatkuu, yöllä hieman pakkasta ja päivällä reilusti lämmintä. Tänäänkin pitäisi ennusteiden mukaan päivällä olla jopa + 7 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta koko päivän ajan. Hiihtokelit plusasteista huolimatta ovat olleet jopa yllättävän hyvät. Eilenkin puoleenpäivään saakka oli aivan loistava hiihtokeli. Latuverkostossa taitaa huonoin kohta tällä hetkellä olla lammen lenkillä parkipaikan ja kuntoladun välinen alue, johon pääsee koko päivän paistamaan aurinko. Muuten hiihtobaanat ovat hyvässä lumitilanteessa. Yli-Latumestari sanoi, että työvuoroja heille on tehty tällä hetkellä 14.4 saakka, joten siihen saakka ainakin latuja Aholahdessa hoidetaan. Nautiskelemaan laduille, loistavasta aurinkoisesta päivästä.
ti 2.4Rapsakka ja liukas aamupäivä Aholahden laduilla. Päällisin puolin kaikki taitaa olla laduilla kunnossa. Lammenlenkillä eilinen April Pilatuksen koe ei onnistunut, joten siellä on ennakoitua vähemmän lunta, muutamissa paikossa alkaa lumet lenkiltä häviämään. Aurinko paistaa ja mittarissa kello 9 aikoihin on +0 astetta, päiväksi luvassa jopa + 6 astetta. Illalla aurinkonlaskun jälkeen taas odotettavissa eilisen illan tapaan todella liukkaita lautuja.
ma 1.4

Pakkasta yöllä, joten vauhdikkaat ladut aamulla. Kello 7 aikoihin mittarissa -2 astetta ja aurinko nousemassa pilvettömälle taivaalle. Tälle päivälle luvassa aurinkoa ja muutamia + asteita. 

Päivitys klo 11.30: Aittolammentien loppupätkä läjitysalueelle aurataan tänään. Hiihtämään ei siis enää pysty Koivukankankaan tielle saakka eikä Tervastuvalle Aholahdesta. Latuja kuitenkin pidetään Aittolammentiellä kunnossa läjitysalueelle saakka. Lammenlenkillä alkaa lumet hupenemaan vauhdilla varsinkin valaistun kuntoladun tiehaaran kohdalta.

Tänään Aholahdessa kokeillaan uutta Savonlinnan teknologiapuistossa kehitettyä puupohjaista kemikaalia, joka mahdollistaa lumen tekemisen ilman surempia laitteita. Kemikaali on kehitetty reakoimaan suureen suosioon tulleiden karvapohjasuksien karvoihin. Tarkoituksena on tänään saada vähintään 100 karvapohjasuksilla hiihtäjää kiertämään lammenlenkkiä kello 11 alkaen. Tuotteen kehittäjä ameriikkalainen professori April Pilatus on laittamassa kello 11 alkaen hiihtokeskuksen kahvion edessä karvapohjasuksien karvoihin kemikaalit ja sen jälkeen hiihtäjien olisi hiihdettävä lammen lenkkiä ympäri vähintään viisi kierrosta. Profesoori April Pilatus on laskenut, että 500 kierrosta lammen lenkillä aineen kanssa, mahdollistaisi lumen tekemisen niin, että huomenna aamulla olisi lunta sen verran paljon, että sillä pystyttäisiin jatkamaan hiihtokautta vähintään juhannukseen saakka. Mikäli koe onnistuu profesoori Arpil Pilatus uskoo, että Savolinnan Aholahdesta on tulossa muutaman vuoden päästä ympärivuotinen hiihtokeskus. Lopuksi profesoori April Pilatus toivoo, että kaikki karvapohjasuksen omistajat tulisivat sankoin joukoin Aholahteen tänään hiihtämään kello 11 alkaen. 

su 31.3Se on nyt kesä.. ainakin -aika. Pientä lumisadetta varhain aamulla, mutta nyt kello 10 aikoihin alkaa paistamaan aurinko. Lämmintä +2 astetta. Tarkempia latutietoja ei tänään, koska on päivittäjän "vapaapäivä", polttopuu urakan merkeissä!
la 30.3Aamulla nautiskellaan aamuliukkaista ja päivällä HIIHDETÄÄN ihan kunnolla pehmeillä latu-urilla. Tällaisella reseptillä mennään kevät keleissä, joten ei kannata olla aamu-uninen. Kello 8.30 mittarissa +3 astetta ja aurinko paistaa. 
pe 29.3

Lämmintä on tänään. Nyt kello 11.30 mittarissa +7 astetta ja aurinkoa. Aamulla oli kuitenkin aivan hyvä hiihtokeli. Lumi hieman märkä, mutta aamulla suhteellisen liukaskeli. Perinteisellä hiihtotavalla zero- ja nanosuksi keli? Nyt päivällä alkaa lumi selvästi pehmenemään aamusta. 

Sananen viikonlopuksi. Lunta riittää hiihtämiseen ja latuja kunnostetaan päivittäin. Huomisesta päivästä tulossa taas lämmin, mutta aamuvarhaisella varmaankin hyvä ja liukaskeli hiihtää. Sunnuntaina aamulla ennusteiden mukaan sataa ehkä runsaasti, lunta? Kahviopalveluiden osalta vihelletty pilliin ja laitettu ovet tältä talvelta kiinni. 

to 28.3Säätila muuttumassa taas hyvin keväisiksi. Yöllä oltiin hieman pakkasen puolella, mutta nopeasti noustiin plusasteille. Nyt puolenpäivän aikaan +3 astetta. Tänään ei vielä ole aurinko päässyt kunnolla paistamaan, mutta eiköhän se iltapäivän puollella näyttäydy. Huomiseksi onkin sitten luvassa aurinkoa tätä päivää enemmän ja lähennellään +10 astetta. Hiihtämään siis kannattaa lähteä aikaisin aamulla tai sitten auringon laskettua "iltaliukkaille". Lunta riittää, hyvä on vielä Aholahden laduilla hiihdellä.
ke 27.3Tänään ajoissa! Yöllä oltiin jopa -10 asteen pakkasessa, mutta kovalla vauhdilla keli lämpiää. Kello 8 jälkeen Aholahdessa -5 astetta ja aurinko paistaa. Latukone töissä ja ladut näyttivät olevan loistavassa kunnossa. Koko päiväksi luvassa aurinkoa ja mitä todennäköisesti ollaan myös pakkasasteiden puolella. Loistava hiihtopäivä tänään molemmilla hiihtotavoilla. Ken ei eilisen päivitystä lukenut, niin katsokaapa se, niin samalla muistutellaan kilpapuolella väärään suuntaa hiihtämisestä.
ti 26.3Kiirettä tänään pitänyt, ettei päivitys tullut kun illan suussa, pahoittelut tästä! Yöllä ja aamupäivällä satoi lunta, niin että tänään talviset olosuhteet ja lämpötilakin on tänään pysynyt pakkasen puolella. Laduista ei tänään kerrottavaa kun paikanpäälle ei ole ennättänyt. 

Lupasin eilen yhdelle aktiivihiihtäjälle, että annetaan Teille hiihtäjille palautetta. Nyt alkaa kelit olla sen verran liukkaita ja olosuhteet monesti jäisetkin, niin varsinkin kilpapuolella ei sitten hiihdetä väärään suuntaan. On isoja vauhdikkaita alamäkiä ja kun mutkan takaa tuleekin toinen hiihtäjä vastaan, niin pahassa tapauksessa satuu molemmille ja pahasti. Eilen tämän yhteyden oton jälkeen kävin itsekin ladulla ja saman huomion tein myös omalla lenkillä kun yksi tätäkin lukeva henkilö tuli väärää suuntaan kilpapuolella vastaan! Hyi hyi!
ma 25.3Aurinko paistaa ja upealta näytää tämäkin päivä. Yöllä selvästi oltiin pakkasen puolella, joten aamuhiihtäjillä taas tänään loistavat olosuhteet. Latukone tuli noin 9.30 lenkiltä ja kaikki maaladut kunnossa. Kun on hanki keli, niin isolla Säynejärvelläkin näytti aamulla olevan myös hiihtäjiä. Kello kymmennen aikoihin mittarissa -0 astetta. Luvassa tälle päivälle aurinkoa ja pari astetta lämmintä. Illalla alkaa ilmeisesti lumisade ja huomenna aamulla onkin ihan toisenlaiset ilmeisesti talvisemmat olosuhteet hiihtämiseen.
su 24.3UPEETA, HIENOA, MAHTAAVAA eli loistava hiihtokeli. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja hiihto-olosuhteet ilmeisesti talven parhaimmat. Päivän mitaan varsinkin aurinkoisissa paikoissa latu-urat alkaa vettymään, mutta aamupäivän ajan luisto laduilla loistava. Mittarissa hieman ennen kello kymmentä +2 astetta, auringossa varmasti yli + 10 astetta.  Latukone tuli juuri kierrokselta, joten kaikki baanat on varmaankin ajettu ja eiköhän "Aholahden Macgyver" ne ole loistokuntoon saanut.
la 23.3

Tuulinen päivä taas. Tuuli puhaltaa pohjoisen puolelta tänäänkin pahimmillaan yli 10m/s. Keli kuitenkin selkeän pilvinen tänäänkin ainakin aamulla. Lämpötila +1 astetta, lumi kuitenkin jäinen ja erittäin luistava keli. Roskia vaan tulee laduille kovan tuulen ansiosta huomattavan paljon. Ladut ajettu tänään aamulla Tervastuvalle saakka, mutta sinne oli latukone sitten jäänyt. Katsotaan mitä Yli-Latumestri saa tänään aikaiseksi. Tuleeko kone ajamalla sieltä takaisin Aholahteen, vai auton lavetilla.

Lopuksi vielä pientä laulua Kristallia anteeksi Siltsua mukaillen: "laduilla tuulee, hiihtäjät kiitää, hiihtäjiä kahviossa odotan, tiedän sen turhaan olevan". Eli viimeistä viikonloppua näillä lumilla hiihtokeskuksen kahvio avoinna. Tänään ja huomenna sunnuntaina kello 10.-15. Tervetuloa!

Päivitys klo 12: Latukone ajamalla hiihtokeskuksella. Kyllä se Yli-Latumestari  on Aholahden Macgyver !

pe 22.3Aamuliukas keli, joka taitaa kyllä pysyä koko päivän liukkaana. Ainut mikä jarrutaa tänään on erittäin kova tuuli, joka puhaltaa puuskissa jopa yli 15 m/s. Samalla se tietää, että roskia alkaa taas tulemaan latu-urille. Latukone näytti kello 9 aikoihin painelevan kilpapuolella ja eiköhän kaikki ladut tänään ala olla ajettuna. Lämpötila +0 astetta kello 9 aikoihin. 
to 21.3Illan ja yön aikana satoi muutama sentti taas uutta lunta, mutta tästä päivästä pitäisi ennusteiden mukaan tulla sateeton ja jopa aurinkoinen. Nyt aamulla kello aikoihin ei kuitenkaan aurinkoa vielä näy, mutta kuitenkin pilvisen selkeä aamu. Latukone juuri ajelee kierrokselta takaisin tallille, joten ilmeisesti kaikki maaladut on kunnossa. Hiihtäjät ovat kehuneet aamun keliä hyväksi. Latu hiihdettävän liukkaassa kunnossa. Päivän mittaan saataa kuitenkin latu-urat vettyä ja keli hidastua, sillä ennusteiden mukaan tulossa +4 asteen lämpötila, nyt aamulla ollaan Aholahdessa +1 asteessa.
ke 20.3Päivän trategiset mitat säässä: Pilvistä, hieman tuulista, +1 aste lämpimän puolella. Laduista enemmään, jos Aholahteen tänään ennättää työkiireiltään.
ti 19.3Alkaa olla se aika vuodesta, kun päivän parhaimmat hiihtokelit on joko aikasin aamulla tai illalla auringonlaskun jälkeen. Viimekin yönä lumi meni selvästi pakkaen puollelle, vaikka muuten taidettiin olla plusasteiden puolella. Ainakin aamulla kello 8 aikoihin ilman lämpötila on +1 asteessa. Lunta riittää Aholahdessa ja koko ajan sitä vähän tämän päivän ajan taitaa tulla lisääkin, joskin märän oloista. Ei tuo olosuhde kuitenkaan huonolta nyt aamulla näytä, melkein tekisi mieli hiihtämään?
ma 18.3Kylläpä oli keli aamulla. Märkää isoa lumihiutaletta tuli ihan taivaantäydeltä. Itse olisin tätä sadetta sanomut jalkärättikeliksi, mutta Yli-Latumestari kyllä vielä vähätteli liian pieniksi näitä hiutaleita, että jakarättinimitystä voisi käyttää. Kuitenkin aikamoinen keli Yli-Latumestarinkin mielestä. Ladut ajettu aamulla jo yhteen kertaan ja kello 9 jälkeen latukone lähti toista kertaa painamaan latuja. Nyt kello 10 jälkeen ei enää paljoakaan sada, joten keli paranee hiihtämista ajatellen. Päiväksi luvattu jopa aurinkoa. Lämpösteita kello 10 aikoihin +1 aste.  
su 17.3Yöllä satanut muutamia senttejä märkää lunta ja hieman lunta satelee nytkin kello 7 aikoihin (-0 astetta). Sade kuuroja luvassa myös koko päiväksi, mutta ne päivän mittaan ennusteiden mukaan saattaa muuttua vetisimmiksi. Harmaan valkoinen päivä siis tulossa hiihtoladuille. Tarkempia latutietoja ei tänän valiteettavasti saatavilla, kun päivitäjä tänään muualla kun Aholahdessa.
la 16.3Aholahdessa Hippo-hiihtopäivä, kisat kello 10 alkaen ja taitaapi tunnissa olla ohitse? Muuten normi hiihtopäivä pluskelissä ja päivällä ennusteiden mukaan pitäisi sadella. Aamullla ennen seitsemää mittarissa +0 astetta. Maaladut hiihtokunnossa, jääladuista ei tällä hetkellä ole vielä tietoa. "näytti vetiseltä ohi ajattaessa"
 
pe 15.3

Plussa kelit alkoivat. Aamupäivällä Aholahdessa pilvistä ja +1 aste. Lunta riittää, ladut kunnossa, eikun vaan vähemmän vaatetta päälle kun pakkaskelissä, niin hyvä on hiihtää! Kellä löytyy Zero tai nanogrip sukset, niin nyt alkaa olla niiden suksien parhaimmat hiihto-olosuhteet. Moniahan on niiden suksien kanssa tuskaillut pakkaskelissä, mutta käykäähän nyt niillä hiihtämässä, niin huomaatta, että nekin sukset toimivat. 

Sana viikonlopuksi: 
Lauantaina Aholahdessa Hippo-hiihdot kello 10. Tietää sitä, että maalialueella vilskettä kello 9-11 välillä.
Hiihtokelit viikonloppuna on kostean puoleiset. Saattaapi tai saattapi olla olematta, että sattaa lunta, räntää, vettä, mutta tuskin aurinko paistaa. Kelit kuitenkin mahollistaa hiihtämiset aivan loistavasti Aholahden laduilla. Hiihtokeskuksen kahvio palvelee; lauantaina avoinna kello 9-15 ja sunnuntaina kello 10-15. Tervetuloa!

to 14.3Vuorokauden verran vielä nautitaan talvisista olosuhteista, mutta huomisesta päivästä lähtien ollankin ennusteiden mukaan jonkin aikaa yötä paivää plus-asteiden puolella. Aamulla ennen kahdeksaa pakkasta -5 astetta, säätila pilvinen ja melko navakoita tuulen puuskoja ajoittain. Laduilla kuitenkin näyttäisi olavan kaikki kunnossa. 
Päivitys klo 10: Lunta sadellut tunnin verran ja ilmeisesti vielä pari tuntia sataa. Ei paljon, mutta tuulen kanssa hieman inhottava keli.
Ke 13.3Aikaisin aamulla pakkanen hipoi lähes -20 astetta, mutta nyt kello 10 aikoihin ollaan jo -9 asteessa ja kokoajan lämpiää. Aurinko paistaa ja myös lämmittää pilvettömältä taivaalta. Ladut kutsuvat hiihtäjiä, loistava hiihtopäivä tänään. Ei pitäisi olla ongelmia suksien kanssa, sen verran selkeä keli on tänään. 
ti 12.3

Lunta sataa ja välillä paljonkin.  Latukone painaa kokoajan uutta latua, mutta umpeen ladut näyttävät tällä sateella menevän hetkessä. Hiihtäjät tänään Aholahden laduilla vähissä. Pakkasta -5 astetta.

Lopuksi kevennys viime sunnunatai-aamupäivältä, jolloin satoi rankasti lunta ja ladut menivät hetkessä umpeen "Yli-Latumestarin kertomana". Hiihtäjä pysäytti laduntekijän ja ihmetteli onko nyt jo toisena sunnuntaina peräkäin, että latujen tekoa ei aloitettu kello kuudelta. Yli-Latumestari sanoi, että kyllä näin on. Huom! Yli-Latumestari oli aloittanut latujen teon jo puoli kuudelta. Kyeisenä päivänä ladut ajettiin kahteen kertaan ja niin taitaa olla tänäänkin!

ma 11.3

Aamulla sateli hieman pakkaslunta, mutta nyt puolen päivän aikaan aivan loistava keli auringon paisteessa. Pakkasta -5 astetta. Ken nyt pystyy lähtemään hiihtolenkille, ei varmaankaan pety.

Jääladut taas hiihtokunnossa!

su 10.3Työmiehen keli, ainakin aamulla ! Yön aikana satanut noin 5cm uutta märkää lunta ja lumisade jatkuu iltapäivälle saakka. Latukone on painanut uutta latua aamuvarhaisesta lähtien. Välillä lunta tulee sen verran paljon, että alkaa ajettu latu menenään umpeen. Kelissä tänään ei siis hirveästi kehumista, mutta hiki tulee hiihtolenkillä, se takuu annnetaan tämän päivän hiihtäjille. +0 astetta.
la 9.3Päivittelijä tänään muualla kun Aholahdessa, joten laitetaan tähän ainoastaan päivästä säätila. Yöllä rankaa vesisadetta, aamulla lumisadetta, päivällä näyttää paistavan aurinko. -3 astetta.
Pe 8.3

Päivitys poikkeuksellisesti aikaisin aamulla kello 6 jälkeen: Lunta sataa ja pakkasta -1 aste. Sateen pitäisi loppua noin kello 9 maissa, jonka jälkeen lämpötila nousee + puolelle. Tänään iltapäivällä aurinkoa ja jopa +4 astetta lämmintä. Viikonlopusta tulossa säiden puolesta vaihteleva, on luvassa aurinkoa, vesisadetta, räntää, lunta.

Kahvio Aholahdessa tänään suljettu. La-su avoinna 10-15.

To 7.3

Säätila muuttumassa! Muutaman pakkaspäivän jälkeen ollaan menossa loppuviikoksi plussakeleihin. Aamulla kello 10 aikoihin Aholahdessa pakkanen laskenut -3 asteeseen ja pientä lumi-tihkusadetta. Päivän pitäisi kuitenkin tänään olla pilvisen selkeä, eikä ennustetut isommat lumisateet tule, kun huomisen aamuyön aikana. Hiihto-olosuhteet kaikilla maaladuilla hyvät molemmilla hiihtotavoilla. Lammenlenkillä ainakin latu erittäin liukkaan oloinen.

Hiihtokeskuksen kahvio tänään avoinna kello 10-15. Huomenna tehdään pieniä huoltotöitä kahvissa ja sen vuoksi kahvio perjantaina suljettu. Lauantaina ja sunnuntain avoinna kello 10-15. Ensi viikosta lähtien kahvio pidetään lopputalven avoinna ainoastaan viikonloppuisin.
Ke 6.3Aurinkolasit tänään syytä ottaa hiihtolenkille. Aurinkopaistaa pilvettömältä taivaalta ja mittarissa alkuiltapäivästä -7 astetta. Ainut huonopuoli tänään on voimakkaat tuulenpuuskat, jotka pahimmillaan ovat ollet yli 10m/s. Olosuhteet laduilla hyvät. 
Ti 5.3Etelä-Suomen lumisateet eivät sitten onneksi yltäneet Savonlinnan korkeudelle, joten tiedossa hyvä kevät talvinen hiihtopäivä. Kaikki maaladut ja myös jääladut Pullinlahdella sekä Aholahden Isolla Säynejärvellä hiihtokunnossa. Pakkasta kello 8.30 on -8 astetta. Hiihtokeskuksen kahvio on avoinna kello 10-15. Tämän viikon perjantaiksi on luvassa huononpaa hiihtosäätä, joten silloin kahvio pidetään suljettuna, teemme pieniä huoltohommia kahviossa!
Ma 4.3

Pilvinen -8 asteen aamupäivä. Aamulla on sadellut hieman lunta ja se vaikuttaa hieman luistoon, mutta kohtalaisen mukava talvinen hiihtokeli.  Kaikki maaladut on ajettu ja kello 9 jälkeen näytti Yli-Latumestari hyppäävän moottorikelkan päälle ja ilmeisesti lähti ajamaan jäälatuja. Kaikki siis Aholahdessa kunnossa!

Tänään illalla kello 18 Hiihtoseuran hiihtokoulu vapaalla hiihtotavalla.

Päivitys klo 12.50: Neljän tunnin urakka Yli-Latumestarilla takana ja jääladut Pullinlahdella ja Aholahden Isolla Säynejärvellä hiihtokunnossa.

Su 3.3Aloitelaan laulun sanoin, "Maas on hanki ja järvet jäässä", siis oikeasti tänään monessa paikassa latujen paikalla on hanki. Eilisen aikana satoi lunta noin 10 cm. Latukone aloitti tekemään tänään latuja 9.30 ja tekee ilmeisesti ladut ainoastaan lammenlenkille ja kuntopuolelle. Latumestari aloittanut tänään kuitenkin latujen teot jo kello 2.30, sillä Tanhuvaaraan oli pitänyt käydä tekemässä ladut maakuntaviestiä varten. "Tanhuvaarassakin on latukone, mutta kuuleman mukaan se ei tee latua." Sanomista on tullut aamuhiihtäjiltä.  Päivittäjäkin on ottanut valituksia vastaan lumitöitä tehdessä varmaankin 10 henkilöltä ja puhelimitsekin on jo kolme henkilöä soittanut. Jos annatte valituksia niin laittakaa ne kaupungin vapaa-aikatoimen palauteeseen www.savonlinna.fi/asukas/liikunta_ja_ulkoilu/vapaa-ajan_palaute.  Päivittäjän mielipide on, että olisihan tämän homman voitu kaupungin toimesta tehdä toisinkin, kun hiihtäjiä täällä Aholahdessa tänään varmasti olisi ja on paljon, varsinkin kun on laskiainen. Latumestarit saavat kuitenkin täydet 10 pistettä asiasta, heille ei moitteita. Pakkasta -10 astetta ja aurinko paistaa.
La 2.3Yöllä noin 1cm uutta lunta, joka oli erittäin hyvä ensiapu hieman jäisille laduille. Aamupäivällä on aivan loistavat olosuhteet Aholahden ajetuilla laduilla. Iltapäivällä noin klo 14 aikoihin pitäisi alkaa lumisateen ja sen jälkeen onkin olosuhteet aivan toiset. Pakkasta Aholahden mittarissa kello 9.30 on -5 astetta ja aurinko paistelee. Kahvio Aholahdessa palvelee tänäänkin kello 10-15 TERVETULOA!.

 pe 1.3 

Maaliskuuta hyvät hiihdon ystävät. Eilisen hieman vaisumman hiihtopäivän jälkeen on tänään  luvassa upea ulkoilupäivä auringonpaisteessa. Pakkasta aamulla kello 10 aikoihin Aholahden virallisessa mittarissa -10 astetta, mutta pakkasen pitäisi laske noin -5/ -7 asteen pakkaseen. Tuulikin on eilisestä tyyntynyt joten melko ihanteellinen ulkoilusää taitaa tänään olla. Ladut eilen illalla olivat erittäin jäiset, mutta nyt aamulla ne on isolla koneella ajettu ja saatu pinta rikottua. Erittäin luistava keli on molemmilla hiihtotavoilla. Päivän erikoistarjous on siis ilmaiset kilometrit! Isoissa alamäkilöissä varsinkin kilpapuolella kun Aittolammen lenkillä kannattaa olla varovaisia laskuissa. Hieman roskaisuutta on myös laduilla eilisen tuulijaisen jäljiltä. Kaipaisi hieman lunta ja toivottavasti huomiseksi luvatut lumisateet antaisivat muutaman sentin uutta lunta laduille, niin saataisiin taas hieman talvisemmat olosuhteet.

Muutama varoitus tähän myös!
Parkkipaikat Aholahdessa erittäin jäiset, kun hiekkaa ei voi täällä hiihtolatujen keskellä käyttää, niin olkaapa varovaisia. Myös Naistenlahden tiellä kannattaa mennä hiljakseen.
Kilpapuollen lenkeillä ei sitten kannata hiihtää väärään suuntaan. Vaaratilanteita oli eilenkin sattunut varsinkin pitkän alamäen mutkaosuudelle, johon monet menevät väärään suuntaa. Siellä on kielletty hiihtosuunta merkkikin, joten noudattakaa myös sitä!

to 28.2Aamulla klo 8 aikoihin mittarissa -0 astetta ja pilvistä. Säätilan pitäisi tänään muuttua kovan pohjoistuulen säestyksellä, niin että alkaisi pakkasjakso ja suoja kelit olisivat poissa ainakin 10 seuraavan päivän ajan. No tästähän me hiihtäjät tykkäämme. Kaikki maaladut Aholahdessa hyvässä hiihtokunnossa. 
ke 27.2 Eilisen illan ja yön aikana pakkanen kiristyi jopa -7 asteeseen, mutta nyt aamulla ollaan kovalla vauhdilla menossa lämpimän puolelle. Aamu kahdeksan aikaan pakkasta -1 aste. Rapsakka ja luistava keli aamulla, mutta päivän mittaan alkaa latu taas hieman vettymään ainakin aurinkoisilla paikoilla. Tarkemmant latu tiedot myöhemmin päivän aikana.....
Päivitys klo 11.30: Kaikki maaladut ajettu tänään aamulla. Ladut hyvässä hiihtokunnossa. Kuusikoissa jonkun verran neulasia laduille, mutta ei haittaa hiihtämistä. Erittäin liukan ja maukavan oloinen hiihtokeli. Hiihtokeskuksen Suurella Säynejärvellä pystyy hiihtelemään (ainakin aamulla), sielläkään ei kannata latu-uralta lähteä omille reiteille, sillä uveavantoja saataa olla! Varsinaisesti jäälatuja ei tällä hetkellä ajeta. Hiihtäjiä Aholahden laduilla aamupäivällä todella mukavasti, mutta missä lapset HIIHTOLOMA????!!!!
ti 26.2Päivällä + 2 astetta ja aurinkoista.
ma 25.2Aamulla lämpömittarissa +2 aste ja pientä tihkusadetta. Maanantaille luvassa kuitenkin aurinkoista hiihtosäätä +2 / +4 asteen lämmössä, joten upea ulkoilusää on tänäänkin. Te jotka katsotte kaupungissa katujen olosuhteita, niin Aholahdessa on ihan erilaiset olosuhteet. Lunta riittää ja hiihtokelit mitä parhaimmat. Huomenna tiistaina ei päivitystä tulossa, sillä päivittäjä käy vähän muualla katselemassa hiihto-olosuhteita!
su 24.2 Upea ulkoilupäivä! Aamupäivällä +2 astetta ja aurinko paistelee pilvien raosta. Lumi aamupäivällä vielä rapsakka, mutta päivän mitaan lumi varmaankin hieman vesittyy. Hiihtokeli ja olosuhteet kuitenkin hiihtämiseen mitä parhaimmat. Nyt ulkoilemaan, jos siihen on mahdollisuus!
la 23.2

Aamusta lähtien aikamoinen säpinä Aholahden laduilla, ennakoi varmaankin rauhallista iltapäivää. Taitaa kiinnostaa hiihtokansaa, miten iltapäivällä Krista ja Iivo hiihtävät Seefeldissä. Yöllä satoi pari senttiä uutta lunta ja sen jälkeen jäätävää tihkua. Teki muuten laduille erittäin hyvää. Roskat saatiin piiloon ja laduille loistavat olosuhteet. Pakkasen puolella ollaan aamupäivällä -1 aste, mutta päivän mittaan pitäisi mennä reilusti plussan puolelle ja lämpimän puollella ennusteiden mukaan ollaankin yötä päivää tiistaihin yöhön saakka. Kelit ja olosuhteet kuitenkin hiihtoon pysyvät hyvänä, joten hyvä on lomalaisten aloittaa lomaviikkoa Aholahden laduilla.

Päivitys klo 13. Jääladut hiihtokunnossa Pullinlahdella ainakin tänään!

 pe 22.1

Pakkasyö takana ja aamulla pakkasta peräti -16 astetta. Päivän mittaan pitäisi lämmetä -10 asteen vaiheelle ja vieläkun aurinkokin paistaa aamusta lähtien kirkkaalta taivaalta, niin upea hiihtopäivä on tästä perjantaista tulossa. Latukoneenkin pitäisi taas "rokata", joten hyvä on taas hiihtäjien hiihdellä.

Sanat viikonlopuksi:
Kelit muuttuvat huomisesta lähtien taas lämpimiksi. Päivällä ollaan plusasteen puolella, mutta yöllä lämpötilat menevät pakkasen puolella. Tietää siis varsinkin aamuisin varsin luistavia olosuhteita laduille. Ennusteiden mukaan myös aurinkoinen viikonloppu tulossa, joten hyvä on paikallisten koululaisten aloittaa talvilomaviikkoa Aholahden laduilla. Viikonloppuna Olavin Retkeiljöiden Olavin hiihto. Lähtöpaikat taitavat ilmoitusten mukaan olla Tervastuvalla ja ABC asemalla. Näin ollen Aholahdessa normi viikonloppu ilman tapahtumia. Hiihtokeskuksen kahvio avoinna joka päivä kello 10-15. 

 to 21.1

Aivan loistava aurinkoinen talvipäivä tänään, pakkasta -9 astetta. Latujen kunnostus Aholahdessa taidetaan toistaiseksi tehdä moottorikelkalla, sen verran isompi vika taitaa latukoneessa olla?

Päivitys klo 13.30: Latukoneen vesipumppu saatu kuntoon. Latukoneella ajetaan iltapäivän aikana kuntopuoli ja lammenlenkki. Huomenna sitten kaikki muut maaladut. 

ke 20.1 

Aholahdessa keskiviikkona Talvisalon koulu viettämässä talviliikuntapäivää. Toimintaa isolla parkkipaikalla, saunanlle vievällä tiellä ja myös saunan luona, näin ollen parkkipaikat lammen hiihtokeskuksen puolelta on keskiviikkona suljettu kello 13 saakka. 

Aamulla Aholahdessa mittari näyttää +1 astetta, mutta päivän mittaan kelin pitäisi kylmetä selvästi pakkasen puolelle jopa -5 asteeseen. Lumisateen pitäisi alkaa ennusteiden mukaan ennen puoltapäivää. Maaladut kunnossa, mutta tänään jäille ei mitään asiaa, sen verran vetistä siellä on. Huomisesta lähtien kolmeksi päiväksi luvassa loistaavaa talvista hiihtokeliä. 

Latukone on rikki, työntää öljyt ulos koneesta. Tänään ei siis ajeta latuja, toisaalta ei myös tarvitsekaan, ovat hyvässä kunnossa

ti 19.2 

Vettä tihuttaa ja pilvet kauttaaltaan peittävät taivaan. + 2astetta lämminintä. Päivällä siis perinteinen vesikelin päivä, mutta eihän se mikään hirveän huono hiihtokeli ole, vai onko ? Mielipiteitä on paljon, täällä kuitenkin yksi joka pitää vesikeleistä. Hirveän paljon hiihtäjiä ei ole Aholahden laduilla aamulla näkynyt, mutta kuitenkin hiihtäjiä laduilta löytyy. Maaladut kunnostuksen alla ja eiköhän kohta kello 10 jälkeen latu kone kaarra lenkeiltä tallille päin. Jääladuista ei tällä hetkellä tietoa, mutta kun ulos katsoo, niin ei ne taida tänään hyvältä näyttää. Iltaa kohden sateen pitäisi yltyä ja muuttua lumiseksi.

Latukone oli rikkoontunut ja korjaus kesti koko päivän. 

Huomenna kello 7-13 Hiihtokeskuksen parkkipaikat lammen hiihtokeskuksen puolelta on Talvisalon koulun oppilaitten käytössä. Jättäkää hiihtäjät huomenna autot Naistenlahdentien puoleiselle parkkipaikalle.  
ma 18.2

Myrskyn jälkeen on poutasää, ainakin aamupäivän ajan, mutta illalla pitäisi tuulten taas yltyä lähes 10 m/s. Eilisen jäljiltä latu-urat ovat todella roskaiset, mutta latukone kokoajan painaa baanoilla uutta latua ja yrittää saada roskia peittoon. Aamupäivällä pakkasta Aholahdessa -7 astetta. Laitetaan myöhemmin uutta päivitystä kun Yli-Latumestari on lenkiltä tullut kertomaan eilisen päivän "miestappioista", sillä sen verran keskitystulen näköistä metsässä ainakin eilen iltapäivällä oli.

Päivitys klo 10.50: Kaikki maaladut ajettu ja on Yli-Latumestarin mukaan kohtalaisen puhtaassa kunnossa.  Kaikki hyvin Aholahden valtakunnassa!

Päivitys klo 14.30: Pullinlahden ja Ison Säynejärven ympäri on saatu vedettyä jääladut! Vettä ei ainakaan tänään ole noussut laduille, osittain jäiset.

Tällä viikolla Aholahdessa:
ma klo 18 Hiihtokoulu SHS
ke klo 8.30 - 13.00 Talvisalon koulun hiihtopäivä, Huom ! Parkkipaikat oppilaitten käytössä, autot lammen toiselle puollelle
to klo 9.30-12 Pohjanlinnun hiihtopäivä
su Olavin Hiihto

su 17.2

Tuulee ja kovaa, puuskissa jopa 14-19 ms. Lämpötila aamulla +0 astetta. Ladut ajettuna tänä aamuna, mutta kyllähän ne ovat tällä tuulella eritäin roskaiset, oksia, neulasia ja vaarana myös, ett puita kaatuu. Latumestari sanoi, että puhtainta on kuntopuolella, mutta kilpapuoli, missä on isoja puita on erittäin roskainen.
Eilen illalla "Sortavalan pappa" ilmoitteli, että Vuohimäeltä Pullinlahdelle laskettaessa uimakopinkatolta pudonnut lumet suoraan ladulle, joten varovaisuutta siellä päinkin hiihtäessä.
Tänään Fisherin suksientestihiihtopäivä kello 11-15. Tervetuloa!

Päivitys 17.2 klo 12.00 Kilpapuolella ja Aittolammen lenkillä aivan mahdottoman paljon roskaa, erittäin hankala hiihtää. Kilpa 5 km lenkillä ainakin yksi kaatunut puu. 

 la 16.2

Eilen aamulla tuuli yltyi melko kovaksi ja samalla se pudotteli puista oksia ja neulaia ym alas, joten monessa paikassa ladut olivat kun pommituksen jäljiltä. Latukone tänään jonkin verran saa varmasti roskia piiloon, mutta paikkapaikoin ladut on varmaankin tänäänkin roskaisia. Pakkasta aamulla -1 aste ja tulossa selkeä päivä. Lämpötilan pitäisi tänäänkin nousta selvästi plussan puolelle.

pe 15.2

Linnut visertävät Aholahdessa, niin että taisi kevät alkaa. Lämpöäkin tänään aamulla Aholahden mittarissa +3 astetta ja lämpimähkö länsituuli puhaltelee melko voimakkaasti. (päivitys klo 11; tuuli voimistui ja puhaltaa välillä todella kovaa) Mukavan oloinen keli tänään laduilla. Niin ihan oikeasti on, vaikka Te Olavinkadun tallaajat, ette sitä kaikki uskokaan. Aurinkolasit tänään hyvä ottaa hiihtolenkille mukaan kun aurinkokin paistaa. Maaladut erinomaisessa kunnossa.

Sanat viikonlopuksi:
Lauantai aamulla ollaan pakkasen puolella ja luistavilla laduilla. Iltapäivällä mennään plusasteille, mutta tuskin paljoakaan hiihtämistä haittaa. Aurinkoinen keli ennusteiden mukaan. Muumihiihtokoululaiset tutkintoladulla, eli lammen kierroksella klo 10-12 välisenä aikana.

Sunnuntaina jatkuu aurinkoiset hiihtokelit nollakelissä. Fisher-suksien testihiihtopäivä sunnuntaina klo 11-15 välisenä aikana. Viimeinen suksitestipäivä tänä talvena Aholahdessa, käytä hyväksesi myös tarjous, kun käyt testaamassa Fisherin sivakat, niin saat ilmaisen kahvi/ mehu lipukkeen kahvioon. Kahvio palvelee päivittäin Aholahdessa kello 10-15 välisenä aikana.

Alkamassa myös Etelä-suomalaisten talvilomaviikko. Luvassa siis viikonlopuksi ja myös ensi viikoksi loistavia ulkoilu-/ hiihtosäitä. Sukset mukaan ja nauttimaan Aholahden loistavista hiihto-olosuhteista. Kaikki maaladut kunnossa!

to 14.2Hyvää ystävänpäivää hiihtoystävät! Yöllä ja aamulla pieni kerros lunta. Aholahden virallisessa mittarissa -1 aste pakkasta. Latukone tänään ilmeisesti vetänyt kunto- ja kilpapuolen lenkit ja sen jälkeen lähtenyt ajelemaan toiselle puolelle kaupunkia Kievarinkierroksen lenkille. Hiihtäjiä aamusta lähtien mukavanlaisesti Aholahdessa, sillä mukavan oloinen hiihtopäivä tänään näyttäisi olevan.
ke 13.2

Hyvä hiihtokeli tänään ! Aamulla Aholahdessa pakkasta -14 astetta, mutta keli on lauhtumaan päin ja kello 10 jälkeen pakkasta enää -10 astetta. Kaikki maaladut tänään ajettu ja Yli-Latumestari kehuskeli niitä hyväksi ja jos tekijä niitä kehuu, niin kyllä ne silloin kunnossa on. Mestari lähti myös koittamaan miten jäille pääsee, mutta tätä kirjoitettaessa tuloksia ei vielä tiedossa.

Tänään Aholahdessa Peltosen Skinikiertue kello 14-18. Tule testaamaan Peltosen karvasukset ja samalla saat kahvioon kahvi/ mehu lipukkeen. Lipukkeet on käytettävä tänään. Kahvio tänään avoinna jatkoajalla kello 18 saakka. TERVETULOA!

 

Viikonloppuna jäi muuten kirjoittamatta sellainen asia, että tämän vuoden hiihtokelit loppuvat perjantaina 12.4.2019. Tämä on sitten varma tieto ja perustuu Yli-Latumestarin asiantuntemuksiin. Viime perjantaina oli näet kuusen päristäjäiset ja siitä yhdeksän viikon kuluttua on hiihtokelit päätöksessä.

Päivitys klo 12.00: Yli-Latumestari tuli jäiltä, eikä uinut tällä kertaa. Jäälatu Aholahdelta Tellun tuvankautta Pihlajanien koululle on vedetty, mutta vettä ladulla runsaasti. Ei missään nimessä hyvässä kunnossa

ti 12.2Suuren urheilujuhlan tuntua Aholahdessa, kun Savonlinnan koululaiset hiihtävät tänään kilpaa vajaan 70 oppiaan voimin kello 10.00. Kisataan kilpa 2 ja 3 km:n laduilla. Yöllä satoi märkää lunta reilut 5 cm ja nyt aamulla ilma alkoi pakastumaan. Pakkasta yhdeksän jälkeen -3 astetta. Ladut ajettu Kuntopuolella ja kilpapuolelle, mutta ei Aittolammen suuntaan.
ma 11.2

Aamulla kohtalaisen mukava hiihtokeli +1 asteen lämpötilassa. Latu näytti olevan liukkaan oloinen niin perinteisellä kun vapaallakin hiihtotyylillä. Räntäsade alkoi kello 11 aikoihin ja nyt sitten taas pitäisi sadella huomiseen aamupäivään saakka. Lämpötila Aholahdessa +1 asteessa. Latukoneella ajettu tänään kaikki maaladut Aholahden seudulta.

Hiihtoseuran hiihtokoulu tänään Aholahdessa kello 18.00, hiihtotyylinä vapaa.

Huomenna tiistaina Savonlinnan koulujen hiihtomestaruuskilpailut Aholahdessa kello 10 alkaen. Hiihtäjiä tulossa vajaat 70 hiihtäjää. Kisat hiihdetään kilpa 2 ja 3km laduilla, joten kello 10-11 välillä kuntohiihtäjien tulisi välttää hiihtämistä maalialueella ja kyseisillä kilpaladuilla. 

Hiihtokeskuksen kahvio avoinna tästä päivästä lähtien joka päivä kello 10.00 -15.00 ja tämän viikon keskiviikkona jatkoajalla kello 18 saakka, sillä keskiviikkona mahdollisuus testata Peltosen suksia Aholahdessa kello 14.00-18.00 välisenä aikana.

su 10.2

Yöllä sadellut vettä/ räntää ja uuden sade alueen pitäisi tulla aamupäivän aikana Savonlinnan alueelle. Aamulla kahdeksan jälkeen ollaan hieman pakkasen puolella -1 aste, mutta päiväksi luvattu +2 astetta lämmintä ja kovaa tuulta. Maisemat muuttuneet kovasti eilisen päivän aikana, kun puut ovat menettäneet lumivaipat. "Normaali talvinen hiihtokeli, kaikesta huolimatta". Hiihtokilpailut tänään kello 11 alkaen Aholahdessa, kesto noin 1,5 tuntia. Kuntohiihtäjät välttää kyseisenä aikana maalialueella hiihtämistä. Hiihtokeskuksen kahvion pidosta vielä tänään hiihtokisapäivänä vastaa Savonlinnan Hiihtoseura.

KAHVIO HUOMISESTA LÄHTIEN AVOINNA JOKA PÄIVÄ KLO 10.00 -15.00. TERVETULOA!
Ensiviikolla suksien testihiihtotapahtumia Aholahdessa:
ke 13.2 klo 14.00 - 18.00 Peltonen
su 17.2 klo 11.00 - 15.00 Fisher
la 9.2Aamupäivällä selkeä keli +0 astetta. Päivän mittaan pitäisi alkaa satamaan vettä tai räntää. Maaladut kunnossa, mutta toistaiseksi jäälatuja ei ajeta erittäin huonojen jääolosuhteiden vuoksi. Tänään Aholahdessa hiihtokilpailut, katso ohjeet perjantain päivityksestä.
pe 8.2

Olosuhteisiin viikonloppuna iso muutos. Pakkaskelit muuttuvat suojakeleiksi ja perjantai päivän aikana pitäsi lämpömittarissa olla + asteita tiistaihin saakka. Viikonlopun aikana pitäsisi sadella lunta, räntää, vettä ja ties vaikka pikkumummoja, joten vaihtelevat säätilat on tiedossa viikonlopun hiihtäjille. Maaladut kunnossa Aholahdessa. Perjantaina klo Aholahden mittarissa -1 aste. 

Viikonloppuna Aholahdessa hiihtokilpailuja!
Lauantaina Viljo Velosen muistohiihdot klo 11.00 alkaen. Kilpailun kesto klo 11.00 - n.13.00. Kisat käydään kilpapuolen lenkeillä, joten kuntohiihtäjiä pyydetään välttämään kyseisinä aikoina hiihtämistä kilpapuolen lenkeillä ja maalialueella.
Sunnuntaina piirinmestaruus parispinttiviestit klo 11.00. Kuntohiihtäjiä pyydetään välttämään silloin maalialueella hiihtämistä. 

Hiihtokeskuksen kahvion pidosta lauantaina ja sunnuntaina vastaa Savonlinnan Hiihtoseura. SSL palaa kahvion pitoon ensi viikon maanataina ja maanataista lähtien avoinna joka päivä klo 10-15. 

HUOM! Yli-Latumestari ilmoitti, että jäälatuja ei toistaiseksi ajeta. Olosuhteet jäillä niin surkeat ja vaaralliset!
to 7.2Aamu hiihdettiin hyvässä hiihtokelissä, mutta kello 10 jälkeen alkoi taas pyryttämään ja sadetta pitäisi tulla iltapäivä kello kolmeen saakka. Keli lauhtumaan päin, eilen illalla käytiin jo lähellä 20 astetta, mutta nyt kello 12 aikoihin pakkasta -7 astetta. Huomenna tarkemmat tiedot laduista ja viikonlopusta.
ke 6.2

Päivitystä näin iltapäivällä, kun piti käydä aamutuimaan tarkistamassa VT14 ja VT5 kuntoa. (VT5 oli hyvässä talvikunnossa, mutta kieltämättä VT14 olisi kyllä vähän parantamisen varaa)
Tänään aamupäivällä vielä pyrytti lunta ihan urakalla, mutta aamupäivän mittaan pilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistamaan. Pakkasta klo 15 jälkeen -12 astetta. Aholahteen päivittäjä ei ole vielä ennättänyt, mutta eiköhän maaladut kunnossa ole.

ti 5.2Vaihteeksi lumisade päivä. Lumisade alkoi aamulla kahdeksan jälkeen ja lunta pitäisi sadella reilun vuorokauden ajan huomiseen iltapäivään saakka. Pakkasta aamulla Aholahden mittarissa -7 astetta. Yli-latumestari ajanut aamulla maaladut latukoneella, mutta kun kokoajan sataa lunta, niin ne väylät missä ei paljoa hiihdetä alkavat mennä jo umpeen. Lammen lenkillä ja kuntopuolella kuitenkin hiihtäjiä sen verran paljon aamupäivällä, että tätä vaaraa ei näillä väylillä näytä olevan. Jääladut ajettu eilen ja Yli-latumestarilla oli suunnitelmissa lähteä niitä myös tänään ajelemaan, mutta saattaa lumisade kuitenkin niitä suunnitelmia hieman muuttaakin, sen verran kovasti nyt kello 10 jälkeen lunta sataa. 
ma 4.2Suuremmat lumisateet menivätkin Venäjän puollelle, joten tänään päästään hiihtämään kohtalaisen mukavissa olosuhteissa. Aamulla klo 8 Aholahdessa pakkasta -5 astetta ja ladut kunnostuksen alla. Illalla SHS:n hiihtokoulu klo 18.00.
su 3.2Kohtalainen hiihtokeli aamupäivällä. Lunta ei vielä paljoakaan sada, mutta kova idänpuoleinen 10ms:n tuuli tekee kelistä kylmän, vaikka pakkasta ei ole kun -10 astetta. Vaikka lunta ei paljoa sada, niin paikkapaikoin ladut alkavat mennä tukkoon, kun puista tippuu lunta kovan tuulen seurauksena alas. Maaladut ajettu tänään aamulla. Iltapäivällä pitäisi kovemman lumisateen alkaa ja lunta pitäisi sataa maanantai-iltaan saakka.
la 2.2Hieman kylmän oloinen päivä tänään. Pakkasta aamupäivällä kello 10 jälkeen mittarissa -16 astetta ja idän puoleinen tuuli yltymässä. Tänään kannataa kuitenkin viikonlopun hiihtolenkit tehdä, sillä huomiseksi luvassa erittäin huonoa hiihtokeliä runsaan lumisateen ja voimakkaan tuulen sävyttämänä. Ladut kunnossa! Huominen Fisherin suksientestauspäivä on siiretty parin viikon päähän! Hiihtokeskuken kahvio avoinna tänään klo 10-15, huomenna katsotaan olosuhteet ja sen mukaan päätetään miten ollaan avoinna!
pe 1.2

Näin se tammikuu on vietetty ja siirrytty helmikuun puolelle. Pakkanen on eilisestä kiristynyt -16 asteeseen. Kaikki maaladut loistokunnossa ja jääladutkin kohtalaisen hiihdettävässä kunnossa.

Sanat viikonlopuksi:
Lauantaille luvassa -11 / -15 asteen hiihtokeliä selkeässä säässä. Tuulten pitäisi koventua lauantai päivän aikana, joten sen huomaa varmasti jääladuilla hiihtäessä ja saattaapa sen huomata myös metsässä kun puista alkaa lumet tippumaan alas. Huomioikaa myös tällä hetkellä lumikuormat puiden oksilla ja sitä mukaan oksien katkeamisvaara! Lauantaina kello 9.30-12.30 Muumihiihtokoululaiset Aholahdessa.
Sunnuntai:  Sunnuntaille luvassa kovaa tuulta 8-10ms ja runsasta lumisadetta. Ei näytä ennusteiden mukaan hyvältä sunnuntai. Fisherin testihiihtopäivä Aholahdessa klo 11-15, pääsee ilmeisesti testaamaan suksia uudella lumella ja lumisateessa.

Sunnnuntain Fisherin suksitestihiihtopäivä on peruttu. Syynä sunnuntaille luvattu erittäin huono hiihtokeli. Uusi ajankohta joko 17.2 tai 24.2. Peltosen suksiesittelyille pyritään löytämään myös sopiva päivä.
to 31.1Pitkän tammikuun viimeistä viedään -8 asteen pakkasessa. Lumisateita ei pitäisi tulla kun vasta sunnuntaina. Näin ollen päästään hiihtämään hyvissä hiihtokeleissä loppuviikkoon. Sukset jalkaan ja laduille!
ke 30.1Vaihteeksi lumisadetta. Yön aikana muutamia senttejä satanut ja päivänmittaan pitäisi vielä jonkun aikaan sataa lisää tätä valkoista ihanuutta. Pakkasta Aholahden mittarissa -5 astetta. Ladut ajettuna, mutta välillä sataa kovastikin lunta, niin kyllähän ne hieman pöppyrälle alkaa silloin menemään. Kuintenkin hyvä ulkoilukeli pakkasten jälkeen.
ti 29.1

24 astetta lämpimämpää tänä aamuna verrattuna eiliseen, ainoastaan -8 astetta. Tälle päivälle luvattu lumisateita, jotka voimistuvat ennusteiden mukaan illlalla. Maaladut erinomaisessa kunnossa ja jääladutkin hyvässä hiihtokunnossa, joskin vettä paikoitellen jääladuilla. 

Sunnuntaina 3.2 Aholahdessa Fisher suksitestihiihtopäivä klo 11-15.
ma 28.1KYLLLLMÄÄÄÄÄ..... -32 astetta aamulla klo 7.50. Illaksi pitäsi lauhtua lähes 20 astetta. Nyt hiihtämään kaikki halukkaat, laduilla on tilaa!
su 27.1Aurinkoista sunnuntaita Aholahdesta kaikille hiihdon ystäville. Aamulla kello 7 saakka sateli lunta, mutta sen taivas selkeni ja valitettavasti pakkanenkin lähti kiristymään. Kello 10 aikoihin pakkasta Aholahden mittarissa 16 astetta. Yli-latumestari ajanut aamulla kaikki maaladut loisto kuntoon ja kello 10 jälkeen lähti painelemaan kohti jäälatuja Pullinlahdelle. Siellä olosuhteet ovat kohtuulliset, vettä saattaa paikka paikoin nousta laduille, mutta kuitenkin hiihtokunnossa. Tämän päivän Peltosen suksitestipäivä on peruttu / siiretty kovan pakkasen vuoksi.
la 26.1

Pakkanen laskenut hiihdettävälle tasolle, aamulla kello 8.30 pakkasta -15 astetta Aholahden virallisessa mittarissa. Ladut loistokunnossa. Tälle päivälle luvassa lumisadetta, jonka pitäisi alkaa iltapäivällä. Muumihiihtokoululaiset tänään Aholahdessa 9.30-12.30 välisenä aikana.

Hiihtokeskuksen kahvio avoinna viikonloppuna klo 10-15. Tervetuloa.

pe 25.1

Perjantai aamu ja Aholahti. Hiljaista on Aholahdessa. Ainoastaan kaksi latumestaria käynnistelee moottorikelkkoja ja lähtee ajelemaan kohti Pullinlahtea. Muita ei täällä tänään aamulla näy. Pakkanen paukkuu -23 asteessa, mutta päivän mittaan pitäisi lauhtua lumisateiden myötä jopa alle -15 asteeseen. Maaladut loistokunnossa.  
Yli-latumestari lähti tänään aamulla ajamaan Kievarinkierroksen lenkkiä Aholahden latukoneella, joten sielläkin päin olosuhteet paranevat!

Huomenna lauantaina alkaa Aholahdessa Muumi-hiihtokoulu, joten pieniä hiihtäjiä Aholahdessa 9.30-12.30 välisenä aikana. Sunnuntain Peltosen suksitestipäivä siirretty, katso edellinen päivä.

to 24.1

Hiljainen on ollut tämä aamu Aholahdessa, ainoastaan latukone "hinkannut" latuja. Saapahan nyt latumestari tehdä ainakin rauhassa latuja ja onhan niissä nyt tekemistäkin, kun eilisen päivän aikana lunta satoi hyvin runsaasti. Lumet nyt pikkuhiljaa alkaisi riittämään tälle talvelle, mutta taitaa sitä taas viikonloppuna tulla lisää. Maaladut hiihtokunnossa. Pakkasta Aholahden mittarissa vaatimattomasti -25 astetta. Aurinko kyllä paistaa niin upeasti, että se alkaa jo hieman lämmittämään, ainakin mieltä.

HUOM!
Peltosen suksitestipäivä ensi sunnuntailta joudutaan siirtämään. Uusi ajankohta ilmoitetaan kun se on tiedossa. Tulossa vielä talven aikana Peltosen testipäivän lisäksi Fisherin testipäivä.

ke 23.1Lumisadetta taas horisontissa. Kevyttä pakkaslunta satanut yön aikana useita senttejä ja lumisateen pitäisi jatkua iltaan saakka. Pakkasta aamulla -9 astetta.
ti 22.1

Pakkanen hellittänyt yön aikana -17 asteeseen (klo 8), joten kohtalaisissa lukemissa ollaan tänään hiihtämistä ajatellen. Olosuhteista voisi sanoa, että ne ovat erittäin talviset ja maisemat ovat kun postikortista, näin aamuhämärissäkin!

Eilen illalla piti olla SHS:n hiihtokoulu Aholahdessa, se kuitenkin jouduttiin perumaan kovan pakkasen vuoksi ja samalla peruttiin keskiviikko illan hiihtokisat. Kummatkin siirtyvät ensi viikolle ma/ke. 

Päivitys klo 11: Pakkanen tehnyt hyvää jaaladuille. Jääladut kohtalaisen hyvässä kunnossa Aholahden Isolla-Säynejärvellä ja myös Pullinlahdella. Laduilta ei kuitenkaan kannata poiketa pois, sillä ajamattomilla kohdilla lumen alla vettä. Myös uveavantoja paljon tänä talvena! 
Tänään Aholahdessa aamupäivällä hiihtäjiäkin vajaat 10 henkilöä. Pakkasta -16 astetta ja aurinko paistaa. Hienon näköinen ja oloinen keli.

ma 21.1KYLMÄ ! Pakkanen paukkuu Aholahden aamussa -25 asteessa, eikä paljoakaan helpotusta pakkaslukemiin ole päivän aikana luvassa. Kuu tänään aamulla pimeni, mutta auringon tänään pitäisi paistaa, no lämmittäähän se paiste ainakin mieltä. Tänään laduilla ainoastaan kovimmat hiihtäjät, itse en kuulu joukkoon. 
su 20.1

Sunnuntai aamulla Aholahdessa - 18 astetta pakkasta. Yöllä pieni sade alue ohitti Savonlinnan, pieni kerros pakkalunta. Ladut kunnossa!

Tänään Atomic / Salomon suksien testihiihtopäivä Aholahdessa klo 11-15. 

la 19.1Pakkanen aamulla -17 ja illalla pahimmillaan -21 astetta. 
pe 18.1

Siinähän se oli helsinkiläisten lumimyräkkä, josta varoitettiin koko maata. Taisipa tulla peräti 3-4 cm pakkaslunta. Terveisiä vaan sinne Helsinkiin koulukaveri Pekalle ym säätieteilijöille, aina ei voi onnistua!. Kun terkkuihin on päästy niin laitetaan myös toiselle Pekalle #22 terveisiä Helsinkiin, kun näitä päivityksiä kuuleman mukaan säännöllisesti seuraa. Hiihtokelit ja olosuhteet ovat mahtavat, tervetuloa vaan hiihtämään kotiseuduille. 

Tänään -16 astetta pakkasta ja aurinko alkaa paistamaan. Olosuhteet laduilla talvisen hyvät.

Lopuksi sana viikonlopuksi, sillä huomenna ei päivitystä ole luvassa, kun päivittäjä käy edellä mainitussa kaupungissa, jossa kaikilla on niin kiire. Lauantaiksi luvassa -15 / -11 asteen pakkasia, selkeää säätä ja mahdollisesti auringon paistetta. Hyvä hiihtopäivä tulossa myös lauantaiksi. 
Sunnuntaina Salomon/ Atomic suksitestihiihtopäivä Aholahdessa kello 11-15. Käy testaamassa sukset ja saat kahvi/ mehulipun kahvioon.

to 17.1Hieman kello 8 jälkeen lumisade rintama saapui Aholahden korkeuksille ja nyt sitten pitäisi lumisadetta TAAS tulla lähes vuorokauden ajan. Onneksi ennustetut 20 cm lumilukemat ovat pienentyneet niin, että lunta on enää luvassa ainoastaan reilut 5cm. Aamulla ainakin ihan hyvät hiihto-olosuhteet Aholahden ajetuilla laduilla. Pakkasta aamulla -9 astetta. Lumisateiden jälkeen näyttäisi alkavan pakkasjakso ilman lumisateita ja sehän tekee hyvää niin maa- kun jääladuillekin.
ke 16.1Sama virsi jatkuu... lunta sataa. Aamulla klo 8 jälkeen Aholahdessa pakkasta -8 astetta ja lunta eilisestä tullut ehkä vajaat 5cm. Yli-latumestari painoin kilpapuolelle ja ilmeisesti Aittolammen suuntaan latukoneella latuja, eli kuntopuoli ja lammen lenkki jo aamulla ajettuna. Lunta kuitenkin kokoajan sataa.
ti 15.1Eilen alkaneet lumisateet jatkuvat myös tänään. Lunta satanut eilisestä reilut 5 cm. Pakkasta -1 aste ja lumi melko märänoloista. Maaladut kunnostuksen alla koko ajan. 
ma 14.1Aamulla -5 astetta ja lumisadetta. Sateen pitäisi voimistua päivän mittaan, joten iltapäivän puolella saataa olla hieman pöpperöistä laduilla. Illalla Aholahdessa SHS:n hiihtokoulu kello 18.00
su 13.1

Hyvä talvinen hiihtopäivä tulossa. Hieman kylmempää kun eilen, Aholahden mittarissa -10,5 astetta. Ladut hyvässä kunnossa.

Fisherin suksitestipäivä tänään Aholahdessa kello 11-15. Testaa sukset ja saat lipukkeen, jolla käyt kahvilla tai mehulla hiihtokeskuksen kahviossa.  

la 12.1

-5 astetta pakkasta pilvetön taivas ja aurinko alkaa paistamaan. Ladut kunnossa ja taitaapi olla talven tähän mennessä paras hiihtokeli. Hiihtäjiä aamulla jo runsaasti Aholahden laduilla. Nyt jos koskaan, niin kannattaa suunnata ulkoilemaan Aholahden laduille.

Jäälatu tilanne:
Aholahdessa Iso-Säynejärvi hiihdettävässä kunnossa, jäinen.
Pullinlahti:
Aholahdesta Telluntuvalle hiihtokunnossa (Tellu auki!) ja siitä Pihlajaniemelle OK hiihtokunnossa. Poukkusillasta Aholahteen tasatyöntäjille, eli latujäinen. Kapeilla kelkoilla rälläänneet latu-urilla. Hienoa eikun vaan hanaa taliaivot!

pe 11.1Tänään menikin päivitykset iltapäivän puolelle, kun lumitöitä joutui taas aamupäivällä tekemään. Lunta satoi aamun aikana muutamia senttejä kovan tuulen säestyksellä. Sateen loputtua tuli aivan mahtava aurinkoinen -1 asteen ulkoilukeli. Latukone näytti aamupäivällä kiertävän Aholahden maalatuja ja kunnossahan ne nyt ovat. Viikonlopuksi luvassa aivan mahtavaa talvisäätä, lauantaina -3 / -6 astetta pakkasta ja auringonpaistetta. Sunnuntaille noin -10 astetta ja aurinkoa. Viikonloppu kannataa sitten viettää Aholahden laduilla. Kahvio palvelee la-su klo 10-15. Sunnuntaina suksitestihiihtopäivä Aholahdessa, esillä ja testattavana Fisherin kalusto. Käy testaamassa sukset, niin saata kahvi/ mehulipun kahvioon, käytettävä samana päivänä! Tervetuloa!
to 10.1-10 astetta ja pilvinen, mutta selkeä säätila. Ladut ok ja on hyvä talvinen hiihtokeli tänäkin päivänä. Pullinlahdelle ajettu toissapäivänä latu-uria jäätymään, silloin vielä vettä kovasti urilla, mutta paranemaan päin olosuhteet jäilläkin. 
ke 9.1

Ei yltäneet luvatut lumisateet kunnolla Savonlinnan seudulle. Hyvä niin tällä kertaa! Pakkasta tänään aamulla -6 astetta ja mukavan oloinen hiihtopäivä tänään tulossa. Olosuhteet maaladuilla OK kunnossa! Eikun laduille!

Suksimerkkien testihiihtopäiviä Aholahdessa sovittuna seuraavasti:
Su 13.1 klo 11-15 Fisher
Su 20.1 klo 11-15 Atomic / Salomon
Su 27.1 klo 11-15 Peltonen

ti 8.1Pakkasta aamulla -3 astetta ja maaladut kunnossa. Eilen ajettu Isolle-Säynejärvelle latupohjat jäätymään, vettä siellä runsaasti jäänpäällä. Yritystä kuitenkin on, että jääladut tulisivat kuntoon. Vielä sinne ei kuitenkaan kannata mennä jalkoja/ suksia kastelemaan.
Iltapäivästä lähtien luvassa TAAS lumisateita, joten aamupäivällä kannattaa mennä hiihtämään, jos haluaa hyvällä kelillä hiihtää.
ma 7.1Yöllä pieni saderintama ohitti Aholahden, mutta eipä lumihöttöä paljoa maahan tullut. Nyt aamulla pakkasta mittarissa ainoastaan -1 aste. Tulossa jopa plussakeli tälle päivälle, joten nautitaan laduila tänään vähemmistä vaatteista. Hyvä hiihtopäivä tulossa. 
su 6.1

Hyvää Loppiaista hiihtokansalle! Aholahdessa hiihtopäivä täydessä käynnissä jo aamuvarhaisesta saakka, vilskettä siis riittää Aholahden laduilla. Ladut hyvässä hiihtokunnossa ja olosuhteet maanpäällisillä laduilla talvisen hyvät. Aamulla pilvistä ja -9 astetta pakkasta, päivän mittaan pitäisi pakkasen laskea muutamalla asteella.

Huomioikaa todella eilisen päivityksen varoitus, uveavantoja on nyt paljon, niin Säynejärvellä, kun myös Pullinlahdella.

la 5.1

Pakkasta -8 astetta ja pieniä lumihiutaleita satelee, muuten selkeä säätila. Kaikki maanpäälliset ladut ajettu tänä aamuna latukoneella. Jäälatu Pihlajaniemeltä Aholahteen ilmeisesti jossakin kunnossa (perinteinen), siis ei hyvässä kunnossa. Tällä hetkellä järvien jäillä, niin huono tilanne että latuja ei pysty tekemään, lumen alla runsaasti vettä ennen jäätä! Tänään siis hyvä talvinen ulkoilupäivä, joten ehdottomasti ulkoilemaan Aholahden laduille!

VAROITUS !
Jäille muodostunut paljon uveavantoja!!! Latu-urilta ei kannata paljoakaan poiketa.

pe 4.1

Lumisadetta taas horisontissa! Kevyttä pakkaslunta satanut kello 7.30 lähtien ja kevyttä lumisadetta pitäisi tulla iltaan saakka. Himan lumisade hankaloittaa hiihtämistä, muttta kun on pakkaslumesta kyse, niin ihan kohtalainen hiihtokeli kuitenkin on tänään. Pakkanen laskenut eilen illan -24 asteen pakkasesta - 9 asteeseen.

Lauanataina ja sunnuntaina hiihtokeskuksen kahvio avoinna kello 10-15. Tervetuloa!

Teitä hiihto-olosuhteiden päivittyksen seuraajia on päivittäin vieraillut tällä sivulla keskimäärin 350 henkilöä. Näköjään hiihtäminen kiinnostaa!

to 3.1Aurinko paistaa -14 astetta pakkasta Aholahden mittarissa aamupäivällä. Kaikki maanpäälliset ladut, pois lukien Pullinlahden rantaan menevä latu, ajettu tänään aamulla latukoneella. Latukone pyörähtänyt myös Tervastuvalla ja ajanut Suurjärven rantaladunkin, joten tuvallekin pääsee nyt hyvin hiihtämään Aholahden kautta. Kelkan kanssa Yli-Latumestari sanoi seuraavaksi menevänsä Pullinlahden rantaan katsomaan pystyykö jäälle tekemään latuja. Ladut näytti loistavalta tänään vierestä katsottuna. Perinteisellä loistava hiihtokeli, eikä pito-ongelmia pitäisi olla edes itse voidelluilla suksilla. Luistelusuksella mennessä lumi tänään narisee, eikä vauhti tänään päätä huimaa. Hieno ulkoilukeli kuitenkin.
ke 2.1.

Poikkeuksellisen hankalat olosuhteet maalla, merellä, kun vapaa-aika-alueillakin! 

Lunta saanut eilisen päivityksen jälkeen noin 20 cm lisää ja sadetta luvassa iltaan saakka. Myrsytuulet eivät onneksi ole iskeneet Savonlinnan seudulle, siinä laajuudessa kun Länsi-Suomessa, mutta navakoita puuskia täälläkin on aamun aikana ollut. Ladut aamulla ajettu Aholahteen, mutta nopeasti ne ensimmäisen kierroksen jälkeen umpeen oli näyttäneet menneet. Latukone näytti kello 10.30 aikoihin lähtevän toiselle lenkille. Pehmyttä, erittäin pehmyttä ja eikä mitkään hyvät hiihto-olosuhteet tänään laduilla vallitse. Muutamia uskallikkoja kierrtämässä lampea tänään aamupäivällä. -4 astetta pakkasta ja lumisadetta.

Laitettampa tähän loppuun tälläinen juttu: Päivittäjä sai tänään aamupäivällä kärkkään puhelun "tuntemattomaksi" jääneeltä mieshenkilöltä. Valituksen aiheena oli, että Poukkusillasta ei ollut tänään aamulla vedetty latua Aholahden suuntaan. Olisi halunnut lähteä hiihtämään, kun kerrankin on lunta tarpeeksi hiihtämiseen. "Yritin soittajalle selitellä mitkä olosuhteet tällä hetkellä vallitsee. Tiedän itse ja varmasti suurin osa hiihtäjistäkin tietää sen, että varmasti kaupungin latumiehet tekevät latuja sen minkä pystyvät ja kyllä ne jääladutkin kuntoon tulevat heti kun olosuhteet sen antavat myöten. Ulkopaikkakuntalaiset ainakin tietävät, että meillä Savonlinnassa on huippukuntoon hoidetut ladut, kun heillä on vertailu näkökohtaa omalle paikkakunnalle. Toivottavasti me savonlinnalaisetkin ymmärretään miten hyvässä kunnossa Aholahden latuverkostoa pidetään. Huom. Päivittäjä ei ole vastuussa latujen tekemisestä, käyttää kylläkin niitä toivottavan ahkerasti. 

ti 1.1.2019

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA !

Viime yönä uutta lunta satoi noin 10 cm ja lumi on melko kosteaa nuoska lunta. Ladut ajettu aamulla ja aamupäivän aikana ihan kohtuullisen hyvät olosuhteet laduilla. Samoihin aikoihin kun Niinistö aloitti Uuden Vuoden puhetta alkoi Aholahdessa taas pyryttämään ja olosuhteet muuttuivat ihan hetkessä hyvästä melko kehnoksi hiihtosääksi. Lunta pitäisi nyt sadella huomiseen iltaan saakka. Aholahdessa kello 12 pakkasta -0,5 astetta.

ma 31.12Viimeistä hiihtopäivää viedään tänä vuonna -8 asteen pakkasessa ja melko kirkkaassa säässä. Mutta tyyntä myrskyä ennen, niin kuin sanotaan. Illalla alkaakin sitten lumisateet kovan tuulen säestyksellä ja "lumimyrskyä" onkin luvassa seuraat kaksi päivää. Tänään siis kannattaa mennä hyvässä kunnossa oleville laduille ja huomenna voi keskittyä vaikka "olon korjaamiseen" TV:n ääressä Wienin filharmonikkojen säveliä kuunnellen sekä katsellen mäkiviikkoa Garmish Partenkirchenistä ja Tour de Skin osakilpailua Val Müstarista. Ja muistakaa olla varovaisia rakettien kanssa. Erittäin hyvää loppuvuotta kaikille!
su 30.12Aamulla satoi 1-2 cm uutta lunta, joka on melko märän oloista. Pakkasta kuitenkin -2 astetta ja päivän mittaan pitäisi pakkasen alkaa kiristymään. Ladut ajettu aamulla ja kunnossa ne ovat. Hiihtäjiä runsaasti Aholahden laduilla tänäänkin.
la 29.12

Varhain lauantai aamulla Yli-Latumestari ajanut ladut hiihtäjille erinomaiseen kuntoon. Mikään hirveän nopea keli ei tänään ainakaan aamuhämärissä ollut, mutta hyvä talvinen hiihtokeli kuitenkin. Kelikin varmasti nopeutuu päivän mittaan kun laduilla hiihdetään, kun noita hiihtäjiäkin näyttää Aholahteen kokoajan enemmän tulevan. Eilen Yli-latumestari sai latua vedettyä Pullinlahden jäälle Aholahdesta Telluntuvalle, sen jälkeen vettä nousi niin paljon että ei enää eteneminen jäällä kelkan kanssa onnistunut. Pitää siis odotella, että Poukkusillasta / Pihlajaniemeltä Aholahteen pääsee suksimalla. Tänään -4 astetta ja pieniä lumisade kuuroja tullut jo useampiakin aamupäivän aikana.

Päivitys klo 12.30: Pihlajaniemen koululta pääsee nyt latua pitkin Aholahteen.

Hiihtokeskuksen kahvio avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-15. TERVETULOA !

pe 28.12

Pilvistä -3 astetta pakkasta. Ladut ajettu tänään aamulla. Hiihtokunto latuverkostossa seuraavan lainen: Valaistu kuntolatu 5,6 + lisälenkki hiihtokunnossa. Kilpa 3, 5 ja 7,5 km ajettu ja hiihtokunnossa. Lammen lenkki hiihtokunnossa. Aittolammen lenkin tieosuudet hiihtokunnossa, latu molemmissa reunoissa, joten edestakaisin kannattaa vielä hiihtää Aittolammelta. Suurjärven rantaan ajettu pohjat, joten sieltäkin pääsee ympäri, mutta ei vielä hyvässä kunnossa. Tervastuvalle ajettu Aittolammelta pohjat, mutta vaatisi vielä lunta tai kolamiehiä, että kunnolla tuvalle pääsisi. Pullinlahden rantaan ajettu latu.

Jääladut: Jäille noussut vettä runsaasti ja kelkalla latujen tekeminen erittäin vaikeaa tällä hetkellä. Yli-Latumestari lähti niitä taas kello 10 aikoihin yrittämään, joten kyllä ne on Pullinlahdellekin tulossa, kun ne vaan sinne saadaan. Yrityksestä ne eivät ole kiinni, vaan sääolosuhteista!

Huomenna avataan Hiihtokeskuksen kahvio ja on avoinna alkutalven lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10-15. Tervetuloa!

to 27.12

Palataan arkeen joulun jälkeen -7 asteen pakkassäässä. Pilvistä ja pieniä lumikuuroja luvassa tälle päivälle. Huomattavasti liukkaammat hiihto-olosuhteet kun eilisen uuden lumen päivänä. Maanpäälisillä laduilla hyvät hiihto-olosuhteet. Porukkaa alkoi Aholahteen valumaan kello 9-10 välillä, joten vilkas hiihtopäivä tulossa Aholahden laduille.

Hiihtokeskuksen kahvio avautuu tämän viikon lauantaina, eli 29.12. Kahvio on avoinna alkutalven ainoastaan launtaisin ja sunnuntaisin kello 10-15 välisenä aikana. Helmikuussa aukiolot sitten lisääntyvät jokapäiväiseksi. 
ke 26.12Lumista Tapanin päivää. Eilisen ja viime yön aikana satoi uutta lunta noin 15 cm. Lumi tänään melko kosteaa, sillä mittari näyttää Aholahdessa -1 astetta. Ladut Aholahteen ajettu aamulla ja hiihtäjiä Aholahden laduilla todella runsaasti. Varsinkin lammen lenkkillä ja kuntopuolen laduilla vilskettä. Ilmaisia hiihtokilometrejä ei tänään tarjolla, sillä melko hidas keli tänään. Jotkut kehuivat hyväksikin keliä, toiset taas moittivat, että sukset jäätyvät. Pääasia että nyt lunta riittää ja pääsee hiihtämään. 
ti 25.12-2 astetta ja runsasta lumisadetta.
ma 24.12

Pakkasta aamulla -15 astetta ja mikä parasta, niin nyt maisemat luonnossa on niin jouluiset kun ne vaan voivat olla. Nyt rauhoitumme muutamaksi päiväksi Joulun viettohon.

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA !

su 23.12

Lumisadetta horisontissa! Pientä sadetta tullut yöllä ja pitäisi sadella koko päivän ajan. Pakkasta -12 astetta. Tarkemmat latuolosuhteet myöhemmin päivän mittaan, jos päivittäjä laduille ennättää jouluvalmisteluilta.

Päivitys klo 18.00: Koko päivän sadellut lunta ja nyt näyttäisi sade rintaman ohittaneen Aholahden. Hyvä oli hiihtää Aholahden laduilla, vaikka lunta oli satanut koko päivän. Lammenlenkkillä ja valaistulla kuntoladulla hiihdetty tänään paljon ja niillä osuksilla ei lumisateesta paljonkaan ollut haittaa. Kilpapuolella ainoastaan muutamia hiihtojiä päivän aikana käynyt hiihtämässä ja siellä selvästi huonompi olosuhde illansuussa. Latuja on nyt vedetty myös kilpa 5km lenkille ja myös aittolammen suuntaan näytti menevän latu-urat. Olosuhteet paranevat kokoajan lumisateiden ansiosta ja eiköhän kohta kaikki "baanat" tule hiihtokuntoon. 

la 22.12Vuoden pimein päivä tänään, sillä talvipäivän seisaus seisauttaa totutusti näin muutamaa päivää ennen joulua. Pakkasta mukavat -13 astetta, mutta tuuli tänään ei ole kaikista mukavin, sillä melko kylmältä tänään tuntuu. Hiihtäjiä Aholahden laduilla todella mukavanlaisesti, eikä hiihtokelissä viimaa lukuunottamatta vikaa taida olla. Illaksi luvassa hieman lumisateita, mutta hento pakkaslumi tuskin hiihtämistä haittaa. 
pe 21.12Pientä lumisadetta aamusta lähtien. Pakkasta -13 astetta, joten lumisade tulee "höttönä", joka ei paljoakaan hiihtämistä haittaa. Olosuhteet talvisen mukavat kummallakin hiihtotavalla. 
to 20.12

Pakkasta aamulla -11 astetta. Selkeä talvinen hiihtopäivä tulossa. Latuolosuhteet valoladuilla ja järven jäällä kuuleman mukaan OK. Tänään päivittäjäkin saattaa päästä testaamaan oman jalan kun latujen kuntoa ihan sukset jalassa, joten ehkä tulevina päivinä saadaan hieman tarkempiakin olosuhde päivityksiä latuolosuhteista. 

Aholahteen on suunniteltu tammi-helmikuulle neljä suksien esittely-/ testipäivää. Alustavat päivät: su 13.1, su 20.1, su 27.1 ja su 3.2. Suksimerkit ilmoitellaan myöhemmin. 

ke 19.12Taas satoi yön aikana pakkaslunta muutamia senttejä ja sehän on vaan hyvä asia. Pakkasta aamupäivällä Aholahdessa -6 astetta. Yli-Latumestari viikon aikana kolitellut kaikki valoladut Aholahdessa, eli laittanut lunta lisää latujen sivuilta baanoille huonompiin kohtii. Iso homma ja SUURI KIITOS siitä Yli-Latumestarille! Hiihtokunnossa kaikki valoladut, lampi, kunto 5,6km, kilpa kolmonen, sekä kuntopuolen lisälenkki. Myös järven jää ajettu tänään kuntoon. Myös muille baanoille ajettu alkuviikon aikana pohjia, mutta ne ei vielä hiihtokunnossa ole, tai Yli-Latumestarin sanoin voi sinne sukset jalassa mennä hiihtelemään, mutta ei hiihtämään. 
ti 18.12Yön aikana satanut 1-2 senttiä uutta lunta ja sehän tekee hyvää jo hieman kuluneille hiihtoladuille. Pientä sadetta luvattu koko päiväksi, mutta tuskin hiihtämistä sade kuitenkaan haittaa. Pakkasta aamupäivällä -7 astetta. Hyvä talvinen hiihtokeli näyttäisi olevan. 
ma 17.12Pakkasta -3 astetta
su 16.12Pakkasta aamulla kello 8 jälkeen -10 astetta ja pienen pientä lumisadetta. Hiihto onnistuu nyt myös jääladulla hiihtokeskuksen viereisellä Suurella-Säynejärvellä, joten ei meidän tasamaan tallaajien tarvitse enää pelkästään lampea kiertää, päästään tekemään isompaa kierrosta. 
la 15.12Pakkasta aamulla -9 astetta ja tulossa hyvä alkutalven ulkoilupäivä. Hiihtokunnossa valaistu kuntolatu ja lisälenkki, lammenympäryslenkki sekä kilpa 3km. Tarkempia latutiedotteita ei pysty tällä hetkellä päivittäjä antamaan, sillä hienolla urheilutermillä sanottuna, alaraajavamma pitää päivittäjän toistaiseksi pois laduilta. Samalla se tietää myös, että hiihtokeskuksen kahvio palvelut eivät vielä ainakaan tänä viikonloppuna ole käytettävissä. 
pe 14.12Eipä hirveästi uutta kerrottavaa Aholahden olosuhteista. Kuntopuoli, kilpa 3 ja lammenympärys OK. Pakkasta aamullla -7 astetta.
to 13.12Hyvin samankaltainen päivä kun eilen, -3 astetta pakkasta ja pilvinen säätila. Latuolosuhteissakaan ei suurempia muutoksia eiliseen.
ke 12.12Hiihtäjiä aamuvarhaisesta lähtien laduilla runsaanlaisesti. Mukavan oloinen hiihtokeli -3 asteen pakkas-säässä. Latu olosuhteet samanlaiset kun eilen, eli hiihtämään pääsee kuntopuolella, lammenlenkillä ja kilpa 3km lenkillä. Latukonekin tänään palasi Tanhuvaaran reissultaan takaisin Aholahteen, eri asia onko vielä Aholahdessa tarpeeksi lunta, että latukoneella pystytään latuja tekemään.
ti 11.12Pakkasta -4 astetta ja pilvinen päivä. Eilisen vetisen ja hieman huono luistoisen päivän jälkeen hyvä hiihtokeli. Latumestari riehunut tänään kolan kanssa 2,5 km verran ja laittanut lisää lunta lammen ympäryslenkille ja kilpapuolelle 1km verran. Kilpa puolella 3km lenkki hiihtokunnossa. Hiihtokunnossa myös lammenympäryslenkki, valaistu kuntolatu 5,6 km ja myös kuntopuolen lisälenkki, siellä kuitenkin saattaa vielä kiviä löytyä latupohjista enemmänkin. Muillekin latuosuukille ajettu pohjia, mutta eipä vielä kannata muualle lähteä hiihtämään. Varovaisuutta vielä hiihtäessä, lunta ei hirveästi ole, joten töksählyksiä saattaa laduilla vielä tulla. Itse en ainakaan vielä uusia suksia laittaisi jalkoihin. 
ma 10.12Talvi tuli viikonlopun aikana ja lunta on maassa reilut 10 cm. Hiihtämään pääsee! Hiihtokunnossa lammenlenkki ja kuntopuoli. Yllätyksiä vielä laduilla saattaa olla, mutta olosuhteet paranee kokoajan kun laduilla hiihdetään. Tänään +0 astetta ja pilvinen säätila. Vielä ei ruuhkaa laduilla ole, mutta kuitenkin hiihtäjiä aamupäivällä laduilla on näkynyt varmaankin parisen kymmentä.
 Huom! La-su 8-9.12 ei päivityksiä. Päivittelijä hiihtokeskuksen kahvion haarakonttorilla Kerimäen liikuntahallilla "torttuja vääntämässä". Tervetuloa Joulumessuille Kerimäen Liikuntahalllille.
pe 7.12Pakkasta -1,5 astetta Aholahden mittarissa. Testattu tänään aamulla valaistu kuntopuoli ja saunalampi. Kummassakin pystyy hiihtelemään. Lampi eilen oli osittain vetinen, mutta yön aikaan pakastunut. Lunta ei hirveästi jäällä ole, mutta kyllä siinä pystyy paremman puutteessa eteenpäin suksilla menemään. Kuntopuolen 5,6 km oli jopa yllättävän mukavassa kunnossa vähäisellä lumimäärällä. Kiviä reilun 1km hiihdon jälkeen linjalle tulevassa nousussa/ laskussa. Muuten kohtalaisen hyvä, joitakin yllätyksiä kyllä löytyi muualatakin. Lisälenkkille ei kannata mennä siellä oli huonoa. Huonoilla suksilla hiihtominen siis onnistuu kuntopuolella, varsinkin vapaalla hiihtotavalla. Itsellä -90 luvun alun sukset alla ja hyvin toimivat vaikka hiihtäjä silloin taisi olla lähes 30 kiloa kevyempi ja sukset hankittu niille kiloille. Ei siis kannata heittää vanhoja suksia menemään, rospuuttoajan suksia tarvitaan. 
to 6.12Itsenäisyyspäivä -1 asteen aurinkoinen päivä. Lammella muutamia hiihtäjiä ja myös valaistulla kuntoladulla. 
ke 5.12

Plussan puollella ollaan, joten hiihtokelit ainakin tänään Aholahdessa tauolla. Lumi hyvin vetistä ja eikä näille lumille kannata lähteä suksen pohjia vinguttamaan. Lammen jäälle noussut myös vettä, joten sinnekään ei kannata tänään mennä jalkoja kastamaan. Ensi yönä pitäisi pakastua, jos tänään ei enempää lumet sula, niin hyvät pohjat ovat tulossa Baanoille. Viikonlopuksi luvassa lumisateita, joten eiköhän ensi viikolla Aholahdessa hiihdetä ihan kunnolla.  +1,5 astetta ja pilvinen sää.

Huomenna juhlitaan Itsenäisyyspäivää, joten huomenna ei päivityksiä luvassa. Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille hiihdon ystäville!

ti 4.12Yöllä taas pieni kerros uutta lunta. Pakkasta aamupäivällä Aholahdessa -3 astetta. Latupohjia eilen ajettu lammen lenkille ja valaistulle kuntoladulle. Muutamia hiihtäjiä tänään aamulla hiihtelemässä Aholahdessa, niin lammen lenkillä kun myös kuntopuolella. Yksi hiihtäjä kehuskeli yli 20 km lenkistä. Kiviä ym. mukavaa urilta löytyy, joten ei ihan uusilla hiihtimillä kannata Aholahteen tulla. Ei siis missään nimessä hyvät olosuhteet, mutta sukset jalassa pystyy Aholahdessa menemään. Paras olosuhde lammen jäällä, jossa varsinkin vapaalla hiihtotavalla hyvä mennä..
ma 3.12

Viikonloppu ohitse. Lauantaina aurinkoinen pakkaspäivä ja eilen sunnuntaina satoi koko päivän lunta, pakkaslukemat viikonloppuna -2-6 välillä. Pakkaslunta eilen satoi noin 5 cm verran, se taas tiesi sen että luistelukelit jäillä loppui, mutta hiihto jäillä onnistuu. Eilen kyllä Aholahdessa oli hiihdetty myös maanpäällä varsinkin 1km lenkin purupohjaisilla osuuksilla näytti suksen jälkiä olevan.
Tänään aamulla pilvistä ja -6 astetta pakkasta. Latumies ajelee pohjia latu-urille. Nyt kun ne hieman siihen pakastuvat, niin sitten ehkä huonoilla suksilla voisi käydä koittamassa. Lunta ei siis maanpäällä loppupelissä hirveästi ole, joten kivet varmasti raapivat pohjia. Jäähiihto saunalammella olosuhteiden puolesta on ehkä Aholahdessa "parasta just nyt" -Robinin sanoin.

Huomiseksi luvassa taas lumisateita, mutta ne saattaa myös tulla melko vetisinä. "Elämme jännittäviä aikoja"

pe 30.11Aamulla sateli hieman lunta ja sen jälkeen jäätävää tihkua. Lunta kuitenkin sen verran vähän, että ei vielä kannata sunnitella valaistulle ladulle lähtöä ainakaan sukset jalassa. Pakkasta -1 aste ja melko navakka tuuli. Viikonlopuksi luvassa pientä pakkasta ja sunnuntaiksi ehkä hieman lunta. Katsellaan seuraavan kerran maanantaina mitkä olosuhteet Aholahdessa on. 
to 29.11Aamupäivällä melko kirkas keli, mutta päivän myöten pilvistyi. Pakkasta -2 astetta. Jäänpaksuu saunalammella 8cm ja viereisellä järvelläkin saman verran. Muutama luistelija saunalammella. Huomiseksi luvassa muutama sentti lunta, ehkä?
ke 28.11Pakkasta yöllä -12 astetta ja nyt päivällä -8 astetta. Pilvinen mutta selkeä päivä. Lammella on muutama retkiluistelija mennyt ympyrää (n. 900 metriä). Lunta hieman jään päällä, mutta ei hirveästi näyttänyt haittaavan luistelua. Perjantaille luvattu lumisade näyttää jäävän vähäiseksi, joten ei taideta hiihtämään päästä vielä Aholahteen ainakaan maanpäälle.
ti 27.11Latupäivitykset alkavat ja samalla aloitellaan hiihtokelien odotusta Aholahteen. Tänään pakkasta -6 astetta ja pilvinen päivä. Pakkasta pitänyt noin viikon verran ja maa alkaa olla jäässä. Pieni lumikerros verhoaa Aholahtea, mutta hiihtämään ei näillä lumilla kylläkään vielä pysty. Saunalampi (siis pieni Säynejärvi) on jäässä ja jäät mittauksien mukaan näyttäisi olevan saunan luona ja parkkipaikan puolella reilut 5cm. Varikon puoleisessa päässä jää näytti heikommalta, eikä sinne tehnyt vielä mennä kokeilemaan jään kestävyyttä. Kyllä se talvi nyt tekee tuloaan. Luistelukelit taitavat kuitenkin ensiksi Aholahteen tulla kun hiihtokelit, joskin perjantaille joidenkin ennusteiden mukaan lumisadetta olisi luvassa.