YLÄKOULUJEN SALIBANDY 2010

YLÄKOULUJEN SALIBANDYTURNAUS 2010

Perjantaina 3.12 käytiin Savonlinnan seudun yläkoulujen välinen salibandyturnaus okl:n liikuntahallilla. Nyt jo viidettä kertaa järjestettyyn turnaukseen osallistui neljä koulua. Turnaukseen kutsuttiin kaikki Savonlinnan seudun koulut, mutta kunnista mukaan turnaukseen osallistui ainoastaan Punkaharjun koulu, joka haastoi tiukasti isommat kaupungin koulut. Turnaus pelattiin yksinkertaisena sarjana, jolloin kaikki pelit olivat tärkeitä. Pelit olivat kovatasoisia ja kiihkeitä vääntöjä aina viime sekunneille saakka. Jännitys turnauksen voitosta säilyi viimeisen pelin viimeiseen, vaihtoon saakka, jossa mertala ja talvisalo kohtasivat. Ratkaisu ottelussa mertala nousi 2-3 tappio lukemista, 4-3 voittoon ja vei ansaitusti voittopokaalin jo kolmatta kertaa peräkkäin mertalan koulun palkintokaappiin. Talvisalon voittaessa olisi pokaali mennyt Punkaharjulle, pelit olivat siis loppuun asti erittäin tiukkoja. ”Turnaus on mukava piristys koulun syksyiseen ohjelmaan, näitä tarvitaan. Juuri tällaiset kokemukset jäävät nuorten mieleen, vaikka ei aina voitettaisikaan.” Kommentoi kolmanteen turnausvoittoon koulunsa luotsannut mertalan koulun liikunnanopettaja, Henri Kokkonen.

Lopputulokset: 1) Mertalan koulu 2)Punkaharjun koulu 3) Talvisalon koulu 4) Normaali koulu

Turnauksen järjesti Savonlinnan Seudun Liikunta ja tuomaroinnista vastasivat Top Team:n Timo Käck, Tomas Hoikkanen ja Miikka Behm.