Pääkirjoitus 18.6.2011

Viime aikoina median urheilu-uutiset ovat olleet kuin rikostarinoita. On käyty oikeuden istuntoja jalkapallon väitetyitä sopupeleistä. Kuka on ollut niin huono pelaaja, että on tahallaan järjestänyt omalle joukkueelleen tappioita. Onko jopa seurojen johtohenkilöt syyllistyneet vilpillisiin toimintoihin. Pelaajia, seurojen johtohenkilöitä on kuulusteltu ja heitä vastaan on nostettu syytteitä. Toinen jo yli kymmenen vuotta kestänyt oikeustaistelu on käynnissä suomalaisen hiihdon menneisyydestä. Kuka on käyttänyt, kuka on ostanut, kuka on tiennyt, kuka on valehdellut ja niin edelleen. Onhan se hyvä, että asiat tulevat selvitettyä, mutta saadaanko koskaan kuitenkaan täyttä totuutta asiaan. Maailmalla käydään myös samanlaisista asioista keskustelua. Varsinkin ammattipyöräilyssä on viime vuosina käyty kovalla otteella taistelua lajissa rehottavasta doping ongelmasta. Silläkin on osa tunnustanut käyttäneensä, toiset taas kieltää käyttäneensä. Toiset väittää saaneensa aineita esimerkiksi ruuasta. Vähän väliä tulee tieto, jonkin lajin huipusta joka on narahtanut kiinni jostakin kielletystä. Onko huippu-urheilu näin mätä, miltä se näyttää. Omasta mielestäni on. Uskon, että suomalaisessa hiihdossa on käytetty kiellettyjä aineita. Näihin ainejuttuihin törmäsin jo itse -90 luvun alussa, toimiessani psyykkisessä sairaalassa. Siellä oli hoidettavana hiihtäjä, joka kertoi melko avoimesti omasta urastaan ja eri aineiden käytöstä. Sopupelejäkin varmasti on pelattu, niin jalkapallossa kun varmasti muissakin lajeissa. Onhan meillä muistissa pesäpallon sopupelit 1990 luvun lopulta. Tätäkin asiaa pääsin kummastelemaan -90 luvulla. Oppilaitoksessa, jossa silloin opiskelin, oli myös pesäpalloilijoita, jotka pelasivat pitkävetoa huomattavan suurilla summilla. Myös voitot olivat melkoisia näillä kavereilla, toisaalta lopulta kyllä selvisi miten nämä voitot sitten tulivat.

 

Onhan mediassa kevään ja alkukesän aikana päästy myös revittelemään jääkiekon maailmanmestaruudesta.”Taivas varjele mitä sieltä tulee”, sieltähän tuli ilmaveivimaali, maailmanmestaruus ja mahalasku. Maailmanmestaruuden hintana taisi olla mahalasku, jonka jääkiekkojoukkue teki tultua Suomen kamaralle. Nurmisen kaatuminen lentokentälle, Jutilan ”nilkkatulehdus”, Salmelan ja presidentti Halosen halaus, mukaan voidaan myös ottaa 19 vuotiaan ilmaveivitähtemme Granlundin olutpullon heiluttelu bussin kyydissä kauppatorille saapumisessa. Kisat olivat kaunista katseltavaa, mutta kotiin tulojuhla sitä ei valitettavasti ollut.

 

Lapset, nuoret ja me kuntoilijat tarvitsemme esikuvia omaan liikkumiseen. Urheilijat ovat niitä suurimpia esikuvia, joihin me voimme samaistua. Maailmanmestaruuden jälkeen ilmaveivin harjoittelu lisääntyi, nyt sen osaa lähes kaikki alle 20 -vuotiaat jääkiekon ja sählyn pelaajat. Dokaaminenkin onnistuu nuorilta siitä osoituksena koulujen päättymisen viikonvaihde, jolloin nuorilta poliisi hävitti nuorilta 2500 litraa alkoholia, joka on varmasti vain promillen osa siitä määrästä mitä nuoriso siinä juhlanhumussa käytti. Moni juhli varmasti silloinkin koulujenpäättymistä samalla innolla kuin leijonatkin juhlivat Helsingin kauppatorille tullessa. Myös me lasten vanhemmat olemme esikuvia lapsille ja nuorille. Tulossa on keskikesän juhla, jolloin juhannusta moni meistä juhlii kolmen K triathlonia, kossu – kokko – krapula. Jos me aikuiset tänä vuonna vapaa-ehtoisesti kaataisimme edes puolet ostamistamme juhannusjuomista maahan ja käyttäisimme juhannuksesta suurimman osan ajastamme lasten ja nuorten kanssa liikkumiseen. Tällöin pystyisimme olemaan nuorisollemme esikuvana terveemmästä juhlimisesta, mitä leijonat meille esittivät.

Timo Reinikainen
toiminnanjohtaja
Savonlinnan Seudun Liikunta ry