LIIKUVA SAVONLINNA 2009

Savonlinnassa pidettiin lauantaina 12.9.2009 savonlinnalaisten oma liikuntapäivä ”Liikkuva Savonlinna”. Päivän aikana savonlinnalaiset pääsivät tutustumaan erilaisiin liikuntamuotoihin, mitä Savonlinnassa pystyy harrastamaan. Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta jatkossa kaupunkilaisten liikuntapäivästä on tarkoitus tehdä perinteinen syyskauden liikunnan avaus Savonlinnaan. Päivän ohjelma oli pyritty järjestämään siten, että kaiken ikäisille liikkujille olisi jo näin ensimmäisellä kerralla ollut omaa ohjelmaa. Kaikki liikuntapisteet uimahallia lukuun ottamatta olivat kävijöille päivän aikana maksuttomia.

Liikkuva Savonlinna tapahtuman pääpaikkana oli Savonlinnan tori, jossa oli liikunnallinen tapahtumatori esittelypisteineen ja esiintymislavoineen. Tilaisuuden avasi Kaupunginjohtaja Janne Laine. Kaupunginjohtajan jälkeen esiintymislavalle tulivat SaVoLin jumppaajat, Pyhän Olavin Miekkailijat, Shikata, SaPKo ja SaTsa esittelemään omaa toimintaansa.

Kaupunginjohtaja Janne Laine avasi tapahtuman, kuvassa myös Norsupallon MM-kilpailuiden maskotti norsu ja Juhani Hämäläinen Olavin Rastista
Päivän juontaja parivaljakko Eero Piironen ja Kalle Husso

Torilla oli myös urheiluseurojen toiminnallisia esittelypisteitä. Esittelypisteissä oli mahdollisuus tutustua esim. SSL:n, ESLI:n, Kicbike Savonlinnan, Han Mo Do:n, Juniori-SaPKon ja Savonlinnan Metsästys ja Ampumaseuran toimintoihin. Torille ESLI oli tuonut esimerkiksi Inbody laitteen, jolla päivään osallistuvat pystyivät mittauttamaan oman kehon koostumuksensa. Torilla oli myös Etelä-Savon reserviläisten lihaskuntotestaus. Lisäksi torilta pystyi lähtemään mm. suunnistamaan Olavin Rastin suunnittelemalle kaupunkisuunnistusradalle sekä Sydän yhdistyksen sauvakävelylenkille.

SaPKon edustusjoukkueen pelaajat Matti Tiihonen ja Jesper Piitulainen haastattelussa
SaTSan kaksi kilpatanssiparia esiintymässä

Muita liikuntasuoristuspaikkoja on ripoteltu ympäri keskustaa kävelymatkan päähän toisistaan. Lyseon lukion liikuntasalissa on erilaisia jumppia klo 12-17 välillä. Puistokadulla pystyy suorittamaan UKK-kävelytestin klo 11-14 välillä. Kirkkopuistossa juoksemaan klo 12.00 ja 13.30 kouluajoilta tutun Cooperin testin, Kirkkopuistossa lisäksi vauhdittomien hyppyjen kokeilu sekä Kunniakierros Savonlinnan Riennon toimesta. Pikku Kakkosen puisto on varattu lapsille, jossa SSL pitää Säpinätoimintaa erilaisten lapsille soveltuvien liikuntamuotojen merkeissä. Savonlinnan Uimahalli on päivän avoinna alennuttuun hintaan klo 12-17 välillä. Liikuntapäivän päättää uimahallilla klo 17.00 alkava hydrobic jumppa.

Myös seuraavana lauantaina liikutaan Savonlinnassa, sillä jo muutamien vuosien ajan järjestetty liikkuva lauantai järjestään OKL-liikuntahallilla lauantaina 19.9. Tapahtumat piti liittää jo tänä vuonna yhteen mutta 12.9 OKL-halli oli varattuna lasten konserttia varten, joten vielä tämän vuoden ajan tapahtumat ovat erillään, mutta ensi syksynä liitetty yhteen samaan päivään.

Liikkuva Savonlinna tapahtuman järjestää Savonlinnan Seudun Liikunta yhdessä kaupungin vapaa-aikatoimen ja paikallisten urheiluseurojen kanssa.