Tunnelmaluistelukiertue

Savonlinnan Seudun Liikunnan, Etelä-Savon Liikunnan KyläSportin ja Saimaa-lehden järjestämän tunnelmaluistelukiertueen ensimmäistä viikkoa siivitti erittäin kovat pakkaset. Enonkoskella tiistai-iltana päästiin vielä luistelemaan siedettävissä olosuhteissa noin 15 asteen pakkasissa, mutta Kerimäellä ja Punkaharjulla pakkanen paukkuikin jo 20 asteen lukemissa. Menoa pakkanen ei kuitenkaan varsinkaan Enonkoskella ja Punkaharjulla paljoa haitannut, vaan paikalle saapui kummassakin paikassa noin 80-100 innokasta luistelijaa. Paikka olleet pääsivät kokeilemaan mm. erilaisia luisteluratoja, kuntoluistelua, tarkkuuslauontaa ja curlingia. Lisäksi tapahtuman valovoimainen supersuorittu tähti Ninni Norsu veti oman luistelukoulun, joka varmasti lämmitti kaikki tapahtumassa mukana olleet kylmästä säästä huolimatta.

Savonlinnan Kirkkopuiston lauantaiksi 20.2 pidettäväksi aiottu luistelutapahtuma jouduttiin siirtämään pakkasen paukkuessa lähes 25 asteen lukemissa. Tunnelmaluistelu kiertue jatkui koululaisten hiihtolomaviikolla maanantaina 1.3 oltiin Savonrannalla, jossa luistelutapahtumaan osallistui noin 50 innokasta luistelijaa. Keskiviikkona 3.3 olimme Heinävedellä, jossa Ninni Norsu pääsi laittamaan jalkaansa aivan uudet luistimet ja veti oman luistelu-Show:n noin 70 hengelle. Luistelukiertuuen päätti torstaina 4.3 luisteltu Savonlinnan Kirkkopuiston luistelutapahtuma. Kirkkopuistossa luistelijoita oli noin 100.

Tunnelmaluistelut on tältä erää luisteltu, mutta talvella 2011 Ninni Norsu lähtee taas joukkoineen kietämään aluetta ja luisteluttamaan lapsia ja lapsenmielisiä.